Kuva Emma Ahtiaisesta

Emma Ahtiainen

Vasemmistoliitto
Olen nuori arkkitehti, olen lähtöisin Oulusta, tätä nykyä asun Helsingissä ja olen Helsingin Vasemmistoliiton ehdokkaana kuntavaaleissa 2025.

Tärkeimpiä asioita joita haluan olla mukana kehittämässä, on lähiluonto, kohtuuhintainen asuminen ja kestävä rakentaminen, mielenterveyden tuki ja ennaltaehkäisy sekä kaikille mahdollisuus liikuntaan ja liikkumiseen.

Tämän lisäksi haluan olla mukana tekemässä Helsingistä kaupungin, jossa perusterveydenhuolto toimii ja on tavoitettavissa kaikille ja jokaisella lapsella on mahdollisuus hyvään koulutukseen.

Lisäksi sitoudun tasa-arvotyön ja kasvispainotteisen ruokavalion edistämiseen Helsingissä.

Työskentelen tällä hetkellä arkkitehtitoimistossa. Vapaa-aikaa vietän kissani sekä ystävieni kanssa muun muassa lautapelejä pelaillen. Intohimoikseni sanoisin juoksemisen ja elokuvat ja siksi haluan edistää myös toimivia ulkoilureitistöjä sekä kulttuurin elinvoimaisuutta.

Vaikuttamisesta minulla on kokemusta mm. ylioppilaskunnan edustajistosta ja kiltani puheenjohtajana toimimisesta.

Pääkanavanani käytän Instagramia @emma_ahtiainen, sieltä minut myös tavoittaa helposti.

Vaalitavoitteet

- Kestävää kaupunkisuunnittelua, jossa luonto on osana arkea
- Kohtuuhintaista asumista ja kestävää rakentamista, pitkäjänteisiä päätöksiä, vähemmän purkamista
- Mielenterveyden tuki ja ennaltaehkäisevät palvelut osana hyvinvoivaa Helsinkiä
- Helsinki, jossa jokaisella on mahdollisuus liikkua

Vaalipiiri

Helsinki

Henkilötiedot
29 vuotta
Helsinki
Arkkitehti, SAFA
Arkkitehti