Hannele Kirvesoja
Kansallinen Kokoomus
Olen 47-vuotias kahden lapsen äiti Tiilikankaalta.
Hollolalaisten hyvinvointi on lähellä sydäntäni ja erityisesti lasten ja nuorten. Olen Tiilikankaan koulun vanhempainyhdistyksen Tilkki ry:n puheenjohtajana perehtynyt Hollolan kouluasioihin Tiilikankaan koulun lakkauttamisen yhteydessä. Olen Tiilikankaan koulun jatkoajan puolella ja toivonkin Tilkki ry:n hallituksen jäsenten tekemän kunta-aloitteen menestyvän Hollolan valtuustossa vielä keväällä.
Lasten kanssa olen tekemisissä myös Pinnalla-uintien vauva- ja perheuintiohjaajana, tämä on saanut alkunsa uintiharrastuksesta omien lasten kanssa.
Ammatiltani olen myynti- ja projektipäällikkö kansainvälisissä projekteissa ja työpaikkani sijaitsee Salpakankaan teollisuusalueella. Koulutukseltani olen diplomi-insinööri (DI).

Vaalitavoitteet
Pidetään Hollola hyvänä paikkana asua panostamalla kaikkien hollolalaisten hyvinvointiin lapsia ja nuoria unohtamatta, myös tulevaisuudessa!Vaalipiiri
Hollola

47 vuotta
Hollola
Myynti- ja projektipäällikkö
DI