Kuva Juho

Juho Hämäläinen

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
Olen Juho Hämäläinen, 24-vuotias ympäristötekniikan opiskelija, joka muutti opintojen perässä Lappeenrantaan ja Etelä-Karjalaan. Olen aina ollut kiinnostunut siitä, miten yhteiskunta toimii – ja ennen kaikkea siitä, miten voimme tehdä siitä paremman kaikille, ei vain harvoille.
Ensimmäistä kertaa politiikka alkoi kiinnostamaan, kun Sipilän hallituksen koulutusleikkaukset johtivat Jyväskylässä kahden suuren lukion yhdistämiseen. Me lukiolaiset yritimme vaikuttaa, mutta päätökset tehtiin meistä välittämättä. Silloin ymmärsin, miten iso merkitys politiikalla on meidän kaikkien arkeen – ja että päätösten keskiössä pitäisi aina olla ihmiset.
Politiikassa minulle tärkeintä on oikeudenmukaisuus. Se tarkoittaa sitä, että kaikilla on aidosti samat mahdollisuudet koulutukseen, työhön ja hyvään elämään riippumatta taustasta tai varallisuudesta. Se tarkoittaa sitä, että terveyspalvelut ovat saavutettavia, eikä kenenkään tarvitse jonottaa kohtuuttoman kauan hoitoon tai mielenterveysavun piiriin. Se tarkoittaa myös sitä, että pidämme kiinni ilmastotavoitteista ja huolehdimme siitä, millaisen maailman jätämme tuleville sukupolville. Se tarkoittaa yhteiskuntaa, jossa pidämme huolta toisistamme ja jossa jokaisella on mahdollisuus rakentaa itselleen hyvä elämä.
Haluan olla mukana rakentamassa yhteiskuntaa, jossa ei vain selvitä, vaan jossa jokainen voi elää paremmin ja jossa pidämme huolta toisistamme. Se vaatii päätöksiä, jotka eivät perustu lyhytnäköiseen leikkauspolitiikkaan, vaan siihen, mikä on aidosti kestävää ja reilua.

Vaalitavoitteet

On tärkeää, että Lappeenrannassa jokainen lapsi ja nuori saa laadukkaan ja tasa-arvoisen koulutuksen. Koulutuksen resursseja tulee lisätä, jotta voidaan varmistaa oppilashuollon toiminta, riittävä määrä tukiopetusta sekä kohtuulliset luokkakoot. Myös yliopiston ja kaupungin välistä yhteistyötä tulee tiivistää yhteisillä hankkeilla, jotka tukevat niin koulutusta kuin alueen elinkeinoelämän kehitystä.

Lappeenrannan kaupunkikehityksen tavoitteena on viihtyisät asuinalueet, elävä ja elinvoimainen kaupunkikeskusta sekä toimivat ja saavutettavat palvelut. Keskustaa kehitetään kulttuurin ja tapahtumien avulla, mikä tukee paikallista elinkeinoelämää. Opiskelijoiden asuntopulaan vastataan lisäämällä kohtuuhintaisten asuntojen tarjontaa ja edistämällä näihin liittyviä prosesseja. Ympäristöystävällinen kaupunkisuunnittelu houkuttelee uusia asukkaita ja yrityksiä.

Lappeenrannan tulee olla eturintamassa ilmastonmuutoksen torjunnassa. Panostamme uusiutuvan energian tuotantoon, energiatehokkuuteen ja hiilineutraaliuden saavuttamiseen. Kehitämme vähäpäästöistä liikennettä, kuten sähköbusseja ja pyöräreittejä, sekä suojelemme luonnon monimuotoisuutta viheralueilla ja kaupunkisuunnittelussa. Yhteistyö LUT-yliopiston kanssa edistää vihreitä innovaatioita. Kestävillä toimilla turvaamme ympäristön ja asukkaiden hyvinvoinnin.

Vaalipiiri

Lappeenranta

Henkilötiedot
24 vuotta
Lappeenranta
Tekniikan kandidaatti