Markku Uusitalo
Kansallinen Kokoomus
Teen työtä yhteiskunnan ja Ylöjärven kaupunkilaisten hyväksi. Olen mukana erilaisissa yhteistyöryhmissä mm. maanpuolustustyötä tekevässä Rakennuspoolissa ja infra-alatoimijoiden Pirkanmaan maanrakennuksen yhteistyöryhmässä. Lisäksi toimin Ylöjärven kaupunginvaltuutettuna ja ympäristölautakunnan puheenjohtajana. Liikenneturvallisuustyö on lähellä sydäntäni.
Vaalitavoitteet
Teen kaikkeni, että Ylöjärvellä on hyvä kasvaa ja elää.Ylöjärven kaupungin on keskityttävä kaupungille kuuluviin tehtäviin. Esimerkiksi maanrakennusurakoiden toteuttaminen ei ole kaupunkiorganisaation työtä.
Ylöjärven kaupungin ja yksityisten tahojen on tehtävä nykyistä enemmän yhteistyötä ja toteutettava kasvua edistäviä hankkeita kaupungin vetovoimaisuuden parantamiseksi.
Vaalipiiri
Ylöjärvi

62 vuotta
Ylöjärvi
Johtava konsultti
Diplomi-insinööri