Kuva Ossista

Ossi Kaihua

Kansallinen Kokoomus
Olen 31-vuotias energiatekniikan diplomi-insinööri Kirkkonummelta. Asun puolisoni, kahden päiväkoti-ikäisen lapsemme ja vaihtarin kanssa. Työskentelen kestävän rakentamisen kehittämisen parissa.

Olen tehnyt uraa rakennusalalla ja kiinnostunut vaikuttamisesta kuntapolitiikassa. Kunnat ovat merkittävässä roolissa ohjaamassa rakentamista ja luomassa puitteet tulevaisuuden arjelle esimerkiksi kaavoituksen kautta.

Lasten kautta on myös korostunut entisestään kuntien järjestämän varhaiskasvatuksen, koulujen ja harrastusmahdollisuuksien merkitys arjelle. Hyvän arjen varmistamiseksi, haluan olla mukana tekemässä kestäviä päätöksiä.

Vaalitavoitteet

Kestävä kunnallispolitiikka ei elä tulevien sukupolvien kustannuksella - talouden, ympäristön, eikä kuntalaisten näkökulmasta.

Haluan varmistaa Kirkkonummen tarttuvan kestävyystavoitteisiin viisaasti ja ottavan niistä hyödyn irti.

Kirkkonummen tulee olla kiinnostava kotipaikka ihmisille ja yrityksille, missä arki sujuu nyt ja tulevaisuudessa. Kiinnostavuus vaatii myös hyvää taloudenpitoa.

Kirkkonummi voi erottautua naapurikunnistaan rakentajaystävällisenä kuntana, johon halutaan tulla rakentamaan.

Vaalipiiri

Kirkkonummi

Henkilötiedot
31 vuotta
Kirkkonummi
Diplomi-insinööri