Kuva Peppi Seppälästä.

Peppi Seppälä

Vihreä liitto
Keväällä annoin jälleen kerran haastattelua ydinvoimasta ja siitä, miksi Suomen vihreät ovat päätyneet kannattamaan ydinvoimaa, tulin taas todenneeksi kuinka paljon epätietoisuutta energian tuotantoon ylipäänsä liittyy Euroopan tasolla.

Kun minua sitten kysyttiin ehdolle, koin velvollisuudekseni lähteä nostamaan kestävää ja järkevää eurooppalaista energia- ja teollisuuspolitiikkaa esille eurovaaleissa. Aion myös edistää kampanjassani kestävää metsien käyttöä ja reilua maataloutta.

Vihreisiin minut on tuonut luonnon ja ympäristön suojeleminen. Olen kasvanut metsän keskellä, ja minulle tärkeintä politiikkaa on aina ollut ilmastokriisin torjunta. Olen feministi, ja myös mielenterveysteemat ovat minulle henkilökohtaisesti tärkeitä.

Toimin Länsi-Uudenmaan aluevaltuutettuna sekä Espoon kaupunginvaltuutettuna ja kaupunginhallituksen varajäsenenä. Aiemmin olen puheenjohtanut Vihreitä nuoria.

Vaalitavoitteet

1. EU tukee yhdenmukaisesti kaikkea fossiilitonta energiantuotantoa.

2. Metsien käyttö rajataan kestävälle tasolle ja biopohjaisille tuotteille asetetaan oma sekoitevelvoite jotta jalostusarvoa saadaan nostettua.

3. Maataloustukien ehdoksi tulee asettaa kestävän ruuantuottaminen eikä maanomistaminen. Epätehokkaista pinta-ala perusteisista maataloustuista tulee luopua.

Vaalipiiri

Suomi

Henkilötiedot
31 vuotta
Espoo
Valtuutettu
Tekniikan kandidaatti