Pirkko Harsian kasvokuva

Pirkko Harsia

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
Tein pitkän työuran ammattikorkeakoulussa yliopettajana ja koulutuspäällikkönä. Opettajan työn lisäksi tein paljon koulutuksen kehitystyötä sekä TKI-hankkeita.

Olen elänyt koko elämäni yrittäjäperheessä ja ollut myös itse yrittäjänä. Perheeseeni kuuluu aviomies ja meillä on kaksi tytärtä. Olen kaksinkertainen mummu. Olemme asuneet Höytämössä yli 40 vuotta ja kodin läheisyydestä löytyvät kaikki harrastukseni: puutarha, käsityöt sekä lähiluonnossa liikkuminen ja sen puolustaminen.

Olen suorapuheinen, esiintymiskykyinen, ja uskallan tuoda esiin erilaisia näkökulmia. Osaan verkostoitua laajasti ja etsiä asiantuntijatietoa näkemysteni pohjaksi. Työ opiskelijoiden kanssa ja toimiminen esihenkilönä sekä monien ryhmien jäsenenä on opettanut yhteistyötaitoja ja luovaa ongelmanratkaisukykyä.

Vaalitavoitteet

Haluan edistää asioita, joiden merkityksen huomaa vasta, kun niitä ei enää ole.

Suomessa hyvä koulutus, luonto ja toimiva yhteiskunta ovat olleet itsestään selvyyksiä samalla tavalla kuin ”sähkö tulee pistorasiasta”. Haluan toimia, ettemme menetä näitä perusasioita.

Minulle vaaleissa tarkeitä tavoitteita on:
- Kunnan nykyisten asukkaiden näkemyksiä tulee kuulla ja ottaa huomioon kaavoituksessa ja kunnan muussa kehityksessä paremmin esimerkiksi lähiluonnon merkitykseen liittyen.
- Kunnan päätöksenteon avoimuutta tulee lisätä ja luoda uusia keinoja, joilla lisätään asukkaiden osallistumista.
- Kanta kunnan pohjoisosan massiivisten tie- ja rakennussuunnitelmiin tulee muuttua (Puskiaisten tie- ja rakennussuunnitelmat, Lehtivuoren kaavoitus tulee perua)
- EU-tasoiset tavoitteet luonnon monimuotoisuudelle ja luonnonvaraisten alueiden suojelulle tulee ottaa kunnan kehityksen lähtökohdaksi. Nyt kunta jopa yllyttää puuston kaatoon.
- Opettajien huolia koulujen tilanteesta tulee kuunnella ja tehdä tarvittavia toimenpiteitä.

Vaalipiiri

Lempäälä

Henkilötiedot
66 vuotta
Lempäälä
yliopettaja (eläkkeellä)
Tekniikan lisensiaatti