Association of Nordic Engineers (ANE) on pohjoismainen ammattiliittojen yhteistyöjärjestö. Siihen kuuluu insinöörijärjestöjä Suomen lisäksi Tanskasta, Norjasta, Ruotsista ja Islannista. Jäsenliittojensa kautta ANE edustaa yli 500 000 pohjoismaista ammattiliittoon kuuluvaa diplomi-insinööriä ja insinööriä.
ANEn hallituksen kokous valitsi TEKin toiminnanjohtaja Jari Jokisen ANEn puheenjohtajaksi eilen 9.10. Kööpenhaminassa. Kausi on kaksivuotinen.
TEK on ANEn jäsen suomalaisen Engineers Finlandin kautta. Engineers Finlandin muodostavat TEKin kanssa Insinööriliitto, Tekniska Föreningen i Finland TFiF ja DIFF Ingenjörerna i Finland.
Verkkosivuillaan ANE kertoo ykköstavoitteekseen edistää matematiikan, luonnontieteiden ja tekniikan alan koulutuksen houkuttelevuutta. ANE pyrkii myös vahvistamaan insinöörien asemaa kestävässä kehityksessä ja edistämään hyviä työoloja.
Jari Jokinen, miten ANEn toiminta näkyy TEKin jäsenten elämässä?
ANElla on kolme päätehtävää: EU-tason edunvalvonta, pohjoismainen yhteistyö sekä hyvien kokemusten ja tiedon vaihtaminen.
Akava hoitaa hyvin työelämälainsäädäntöön liittyvää vaikuttamista EU:n suuntaan, mutta teknologiaan ja insinööriprofessioon liittyen vähemmän. ANE toimii tällä alueella ja sen tekeminen on hyväksi myös TEKille.
ANE nostaa esiin insinöörityötä ja sen arvostusta sekä tarjoaa insinööreille entistä voimakkaamman sananvallan. Toimimme yhdessä pohjoismaisessa rintamassa.
Teemme Pohjoismaiden välillä ANEn kautta esimerkiksi palkkavertailuja. Niissä Norja ja Tanska ovat ykkösenä, me muut maat tulemme perässä. Näitä vertailuja voimme käyttää hyödyksi, kun pohdimme, onko Suomessa palkkataso oikea vai ei.
Mitä hyötyä TEKin jäsenille on siitä, että sinä olet ANEn puheenjohtaja?
Mitä teen ANEn hyväksi, se on samalla TEKin hyväksi. Nyt meidän äänemme kuuluu entistä väkevämmin.
ANEssa pohdimme yhdessä, millä keinoin voimme vahvistaa pohjoismaisten insinöörijärjestöjen hyödyllisyyttä jäsenille.
Mikä on johtotähtesi puheenjohtajana?
Erityisesti EU-vaikuttaminen, haluan tehdä sille lisää tilaa. Tanska on ensi vuoden syksynä EU:n neuvoston puheenjohtajamaa. Eilisessä ANEn hallituksen kokouksessa kuulimme Tanskan ulkoministeriön valtiosihteeriltä tulevasta ohjelmasta [eli pääaiheet, joita puheenjohtajamaa käsittelee puolivuotiskaudellaan]. Keskustelimme, miten ohjelmassa voisi korostaa esimerkiksi STEM-alojen (science, technology, engineering, mathematics) koulutusta ja osaamista.
Haluan myös, että teemme enemmän pohjoismaisia vertailuja, ansioitten osalta ja muutenkin. Vertailuista saamme faktapohjaa esimerkiksi suomalaiseen palkkakeskusteluun, jossa tuntuu mielikuvat olevan välillä etusijalla faktojen sijaan.
Miksi pohjoismainen yhteistyö on tärkeää?
Ykkösteema tässä on EU-vaikuttaminen. Pohjoismaiden yhteiskunnissa on aika paljon yhteistä, esimerkiksi koulutusjärjestelmissä. Haluamme nostaa esiin vihreää siirtymää ja yhdenvertaisuutta.
Arvostan yhteistyötämme. Organisaatiomme ovat erilaisia. Voimme saada hyviä ajatuksia, miten voimme kehittää omaa toimintaamme.
Mikä aihe tällä hetkellä puhuttaa pohjoismaisia insinöörijärjestöjä?
Tekoäly, kiertotalous, kilpailukyky ja tasa-arvo STEM-aloilla. Esimerkiksi TEKin tuoreet tutkimustulokset miesten ja naisten välisestä selittämättömästä palkkaerosta tekniikan alalla kiinnostivat muiden maiden järjestöjä eilisessä kokouksessamme.