Olisitko valmis juomaan Kouvo-olutta?

Jotkut ilmeisesti ovat. Tämäkin asia piti empiirisesti testata TEKin valtakunnallisissa jäynäkisoissa, jotka järjestettiin Kouvolassa 1.–2. marraskuuta. Paikalle saapui yhteensä 4 joukkuetta Otaniemestä, Tampereelta, Oulusta ja Vaasasta. Joukkueiden urakka alkoi jo ennen kisoja kryptisellä ajo-ohjeella, joka oli ilmeisesti liian haastava Turun ja lappeen Rannan teekkareille, sillä heitä ei tuomaristoa lukuun ottamatta paikalla näkynyt.

Vuodesta 1986 kiertänyt palkinto päätyi otaniemeläisten teekkareiden hoitoon seuraavan vuoden ajaksi. Kolme edellistä vuotta Ossi Törrösen lahjoittama kiertopalkinto on majaillut Tampereen Hervannassa.

Otaniemen joukkue vakuutti jäynäkisojen tuomariston hyvällä kokonaissuorituksella. Tämän vuoden kisoissa pakollisessa teemajäynässä aiheena oli veropoliittisista syistä ajankohtainen alkoholi. Otaniemen teekkarit lanseerasivat panimon luvalla näyttävästi eräässä Kouvolan ruokakaupassa Kouvo-oluen. Kouvo-olut oli Kymenlaakson markkinoille suunnattu olut, joka korvaisi kaupoista porilaisen eläinaiheisen oluen. Kouvohan tarkoittaa paikallisessa murteessa samaa asiaa kuin karhu. Tämä jäynä voitti kisassa sarjan Paras teemajäynä.

Otaniemen joukkueen toisessa jäynässä halvan CD-soittimen basson tehot yllättivät paikalla olleen yleisön. Syynä basson voimakkuuteen oli kuitenkin rullakkoon piilotettu jykevämpi bassoelementti. Kouvolan äänentoistoon perehtyneet kuluttajat eivät näyttäneet lainkaan hämmästyneiltä, kun tuotteen esittelijä kertoi pienen soittimen tehon perustuvan muun muassa soittimen sisällä olevaan hiukkaskiihdyttimeen. Tämä jäynä voitti kisojen Paras tekninen jäynä -sarjan.

Otaniemeläisten kolmannen jäynän tarkoituksena oli hämätä ammattikorkeakoulun opiskelijoita ärsyttävillä soittoäänillä kaikuvassa aulassa. Jäynä saikin aulassa istuneet opiskelijat ihmettelemään mistä äänet tulevat. Tosin haluttua säpinää heidän keskuudessaan tämä ei valitettavasti aiheuttanut.

Kisojen Paras jäynä -palkinto meni Ouluun. Oulun teekkarit demonstroivat hyvinkin uskottavan mittalaitteiston avulla, miten ihmisistä pääsee ympäristöön hukkaenergiaa. Tämä hukkaenergiahan kiihdyttää kasvihuoneilmiötä! Hämmästyneitä ja ilmeisen valveutuneita kouvolalaisia voitiin kuitenkin rauhoitella, sillä tähän energian hukkumiseen on ratkaisu. Käärimällä alumiinifoliota kehon ympäri hukkaan valuvan energian määrä pienentyy huomattavasti. Tässä onkin sitten pohdittavaa tekstiiliteollisuudelle.

Tamperelaiset teekkarit jäynäsivät ostoskeskuksessa esittelemällä uutta sähköistä sairaanhoidontietojärjestelmää. SaHTi-järjestelmän tarkoituksena oli nopeuttaa terveyskeskuskäyntejä. Itsensä sairaaksi tunteva terveyskeskuksen asiakas vastaa sähköisesti muutamiin kysymyksiin ja SaHTi antaa tarkan diagnoosin siitä mikä potilasta vaivaa. Tamperelaisten esitys ei kuitenkaan riittänyt vakuuttamaan tuomaristoa.

Tuomaristo päätyi palkitsemaan vaasalaisten teekkareiden suorituksen maininnalla ”röyhkein”. Aivan, ei siis röyhkein jäynä vaan röyhkein. Kyseisen jäynän lainmukaisuuskin oli vähintäänkin kyseenalainen. Itse suorituksessa sähkötarkastaja antoi dokumentointimielessä kameran jäynättävälle.

Kryptinen ajo-ohje, joka ei varmasti selviä ensisilmäyksellä

Palanut kurkku, kipeä tukka ja hämyinen majatalo.

Tarinamme sankari herää paikasta x. Muistellessaan retkiään hän yrittää rekonstruoida matkansa tapahtumia. Viimeistään nyt oli saavutettu päätepiste.

Sankarimme tutkii taskujaan tuttuun tapaansa herätessään. Kuiteista tekisi vaikka taulun, mutta häntä kiinnostaa lähinnä koota palapeli viimeaikojen tapahtumista. Säästökuuri on iskenyt näemmä myös VR:ään, sillä junakuitit ovat kovin haalistuneella musteella kirjoitettu. Hoiperrellessaan ikkunan ääreen hän huomaa myös valtatiet. ”Olenko sittenkin tullut autolla?” Valtateitä on useampi, mutta sankarimme ei muista niiden numeroita. Tällä hetkellä numerot pyörivät päässä kuin ykköset ja nollat tietoteekkarilla konsanaan.

JA JUNA KULKEE TAAS

Siitähän ei ollut montaa päivää, kun heräsimme keskeltä tyhjää kerrostalohuoneistoa. Edellisenä iltana olin ilmeisesti tanssinut paikallisen bändin keikalla ilman paitaa. Tai olenkohan nähnyt unta?! Kaupungin nimeä en muistanut. Jostain syystä se paikka painui kuitenkin mieleeni kuin metrinen halko. Löysin yllättäen vaaleanpunaiset rintaliivit vierestäni. Taisin edellisenä iltana olla aika ori. Tai vähintäänkin hevoset olivat lähellä mieltäni. Paikallisen tunnelman innoittamana olin näköjään myös pelannut uhkapelejä. Näin luki ainakin pääni alta löytyvässä kuitissa.

Voittajafiilikseni pakeni ajassa 9.41.7. Takaisin ei enää ollut paluuta. Oli aika nousta ja ottaa vastaan edellisen illan huveista johtuva rangaistus. Tällä kertaa tuomio oli liioitellun kova. Ulos päästyäni suuntasin lähimpään Siwaan. Ostin kaupan jalointa juomaa 12 pulloa. Mukaan tarttui myös 6 hieman heikompaa laatua olevaa, mutta viileämpää pulloa. 15 olisi kyllä riittänyt. Miksei kaupassa myydä tarpeeksi isoja pakkauskokoja?

Hevosten ulkoiluttaminen on myös suosittua.

AAMUNKOITOSTA KARHUNKAATOON

Vanhan mestarin olo ei ollut paras, mutta ei huonoinkaan. Iisalmesta eteenpäin matka oli ollut melkoista alamäkeä. Onneksi vanha Tomppa opasti oikeaan suuntaan hieman ennen kuin oli liian myöhäistä. Reilu kaveri sinänsä – tarjosi vielä Blue Labeliakin. Aika velikulta, tärkeintähän ei ollut jälkipelit vaan jallukola, kuten urheiluseuroissa tiedettiin. Voivoi. Tulevien päivien suunta ei näyttänyt hyvältä.

Ilmeisesti oluttakin oli juotu, sen verran pakotti alavatsaa herätessä. Miten tähän litkuun päädyttiin? Iisalmessa taidettiin juoda Olvia? Repusta löytyi kuitenkin vielä kaksi tölkkiä avaamatonta Karhua. Iisalmessa kävimme, mutta miksi ihmeessä sitäkin oli mukana?

Kalakukkokaupungissa tarjottiin hyvää diiliä, vaikka se olisi maksanut mansikoita. Tällä kertaa jätimme tarjouksen väliin – keskityimme itse asiaan. Jatkoimme matkaa, ja myöhemmin matkalla Teemun autokin pihistettiin käydessämme hampurilaisella Käpykankaalla. Lommoilla, ja kurjassa kunnossa, vähän kuten mekin. Teemu jäi ja matka jatkui. Perkeleen varkaat!

Jäin miettimään piiskatukkarokkareiden huutamaa ”Freedoms!”-lausetta. Tämä väännös täytyi olla hieman kalakukko poskessa väännetty kiero savolainen ilmaus. Tai sitten eivät vaan osanneet englantia. No, menepä sitä sanomaan. Toivoin salaa mielessäni, etteivät nämä väärinpäin käännetyt katuharjat olisi matkalla samaan kaupunkiin kanssamme. Viettäisimme kuitenkin jonkin kotvasen perillä. Edellisen yön viskit väsyttivät…

Ai niin, minunhan piti kertoa missä olemme. Toisaalta olemme keskellä, mutta sitten on myös ei mitään. Täällä on joku kerta duunailtu, mutta mitään pysyvää ei ole jäänyt. Ainakaan muistiin. Sen muistan, että Riga’s Balzam näytteli suurta osaa tässä näytelmässä, jonka näyttelijät eivät itse tienneet olevansa pääosassa. Kuiskaajaa ei tällä kertaa tarvittu, vaan repliikit muistuivat mieleen aivan itsestään.

Löysin lautasliinaan kirjoitetun viestin Riikassa:

”Lähtö Riiasta kuten edellisessä vaihtoehdossa. Jugla-järven (oikealla) jälkeen ensin ulkoilmamuseon tienhaara, sitten Bergin huoltamot ja pian niiden perään Via Baltican silta.” 

Päätäni kivisti. Ehkä se johtui lämpenevästä ilmastosta.

JÄRJETÖNNÄ TAHDON LENTÄÄ…

Delirium tremens. Juoppohulluus. Eihän tämä väsynyttä ole. Emme päässeet viittä kilometriä Riiasta, kun löysimme Skulten Muizan. Saunaratsastusta, laatusuhteita, paroneita ja tunnelmaa. Mitä helvettiä?

Uninen ajatus harhailee. Pari karhuakin tuli kumottua. Heräsinpä viimeinkin. Päähän taitaa sattua. Tyyny olisi ollut poikaa viime yönä. Tosin yömyssykin olisi kelvannut.

Missä minä olenkaan ollut? Ja miksi? Vuoden 1918 sodassa kannattaisin ehdottomasti Punaisia. En silti antaisi arvokasta isänmaatamme Neuvostoliiton haltuun. Onko sillä enää väliä? Enemmän pelkään haukkoja kuin naapurin karhua. Karhu toki löytyy lähimmästä kaupasta ja muutenkin täältä.

Takaisin siis ajomatkallemme. En ole matkallani paljoakaan nähnyt. Metsää ja puita. Näkisinpä joskus myös metsän puilta. Avaan pullollisen Fernet-Brancaa. Olisipa vielä minttulikööriä, niin taivas varmasti kirkastuisi. Tyydyn ottamaan kulauksen ja maistan yrttien aromit. Alamäki jatkuu.

NÄILTÄ MAIN LÄHTI KUMIJALKA ALLE

Muistan tilanneeni taksin. En suostunut nousemaan muuhun kuin Mercedes-Benz -merkkiseen rautahevoseen. Viimein pääsin kyytiin ja samalla eroon pankkikortistani. Kiivastuin kuskille, koska hän pysähtyi miltei jokaisissa liikennevaloissa. Matkaa oli vain vähän, mutta aika kului liian nopeasti. Kiersimme kolme kertaa kaupungin liepeillä. Kahdenkymmenen punaisen valon jälkeen mittani täyttyi. Käskin kuski-Uolevin pysähtyä siihen paikkaan.

HYVÄÄ, SANOI BAARIMIKKO, ILTAA

Suuntasin lähimpään Pubiin. Tänään otettaisiin kunnolla. Määrätietoisesti astelin baaritiskille tilatakseni 60 (sentti)metriä kalleinta punaviiniä korkeassa lasissa. Tarjoilija halusi tarjota minulle lasin vettä. Hän jopa julkesi ehdottaa drinkkiä, missä punaviini tulee kerroksittain veden päälle. Hämmentyneenä kieltäydyin kohteliaasti. Vähitellen tunsin runosuoneni alkavan sykkiä. Vanha kunnon Tolstoi sai ajatukseni jälleen kirkkaiksi. Mieleni teki laulamaan.

Minut ohjattiin yllättäen ulos koleaan syysilmaan. Oivallinen Père Kermann's -absintti ei ollut maistunut viereisen pöydän neidille. ”Liian vahvaa. Lähden kotiin kauniille ”heinikolle”.” ”Kuulostaa hyvältä, saanko tarjota kyydin?”, vastasin neidolle. Hän tyrmäsi minut ilmoittamalla asuvansa tässä ihan lähellä ja kävelevänsä yksin. Vihastunut baarimikko seurasi tilannetta vierestä, ja lopulta hermostui, kaatoi lasin vettä päälleni ja takavarikoi pulloni. Serenadini oli silti ollut menestys. Hector se osaa kertoa elämästä. Pääsisiköhän täältä junalla myös Neuvostoliittoon? Voisin kadota kauas. Veikkaanpa, että baarimikon työpäivä jatkuu vielä sulkemisen jälkeenkin.

Kiehuvaa vettä! Olenko viimein perillä? Tarjoilija kaatoi kiehuvaa vettä juomaani. Ai niin, emme olekaan enää Riikassa. Tilasin palsamikahvin sijaan minttukaakaon. Kaivellessani uuden pankkini vihreää korttia halvan viinan toivossa, mietin, mitä sanoisin ystävilleni, jotka saapuvat minua tänne tapaamaan. Kortin lienee Teemu vienyt. Onneksi tarjoilija muistaa jo minut ja lupaa pistää piikkiin, olenhan sentään majatalon ainoita superior-asiakkaita. Poltan kurkkuni kuumalla kaakaolla, laahustan portaisiin, hetkittäin tunnen leijuvani. Tänne jään. Ainakin seuraavaan aamuun asti.

Harasoo ja ruki veer.
 

Jäynäkisojen 2007 tulokset

Paras teemajäynä:
Teema: alkoholi
Joukkue: Otaniemi
Jäynä: Kouvo-olut

• Perustelut: Kouvo-olut -jäynä oli kokonaisuudessaan hyvin toteutettu, erittäin hyvin valmisteltu ennalta ja lupa-asiat oli hoidettu mallikkaasti. Tämä jäynä osui erittäin hyvin paikalliseen väestöön ja toimi odotettua paremmin (kyseessä siis tuomariston odotus).

Paras tekninen jäynä:
Joukkue: Otaniemi
Jäynä: Basso

• Perustelut: Basso-jäynä oli teknisesti parhaiten toteutettu. ”Soittimen” valmisteluun oli käytetty aikaa ja käytetty tekniikka toimi jäynätilanteessa.

Röyhkein jäynä:
Joukkue: Vaasa

• Perustelut: Ehdottomasti röyhkein.

Paras jäynä:
Joukkue: Oulu
Jäynä: Läpivirtamittaus

• Perustelut: Jäynässä yhdistyivät kaikki jäynän peruselementit. Käytetty tekniikka oli valmisteltu ja tekniikka oli ”uskottavaa”. Itse jäynäämistilanteessa jäynättävä osallistui jäynään. Jäynäyksen jälkihoito oli hoidettu mallikkaasti ja dokumentaatio siten, että jäynästä pystyvät nauttimaan myös he, jotka eivät sitä paikalla nähneet.

Vuoden 2008 teekkarijäynääjät:
Joukkue: Otaniemi

• Perustelut: Joukkueen kokonaisuus oli yhtenäinen, jäynät hyvin dokumentoituja ja jäynät toimivat kohdeyleisössä hyvin. Joukkue, ainakin tuomariston näkökulmasta, nautti jäynäämisestä ja samalla tuotti ns. Priimakamaa.