Avoimin mielin Puolassa

Kerro urastasi ennen nykyistä työtehtävääsi.

Petteri Malin: Minulla on laaja, noin 15 vuoden johtotason työkokemus metalliteollisuudesta. Olen toiminut tuotannon, hankinnan ja yleisen liikejohdon tehtävissä ja osallistunut yritysten kehitys- ja laajentumishankkeisiin Suomessa ja Itä-Euroopassa. Viimeisin suuri yritysjärjestely, jota hoidin ydintiimissä, oli Komasin ja Ruukki Engineeringin liiketoimintojen (yksiköiden) yhdistyminen Fortacoksi vuonna 2012.

Sari Pirkkanen: Olen ollut valmistumisestani lähtien töissä UPM Raflatacissa Tampereella tuotekehityksessä. Pääasiassa olen ollut mukana erilaisissa tarraliiman kehitysprojekteissa sekä joissakin asiakasprojekteissa.

Kerro lyhyesti nykyisestä työstäsi.

PM: Fortacolla on tehtaita Suomessa, Virossa, Unkarissa, Slovakiassa ja täällä Puolassa. Oma toimistoni sijaitsee Wrocławin tehtaassa. Olen liiketoiminnan kehitysjohtaja ja toimin komponenttiliiketoiminnan parissa. Valmistelen tehtaiden johdon kanssa investointiprojekteja. Tällä hetkellä Puolassa on tarve kehittää kunnossapitostrategiaa ja koneiden elinkaariajattelua. Tehtaiden infraa pitää päivittää vastaamaan EU:n nykyisiä ja tulevia ympäristölainsäädäntöjä.

SP: UPM Raflatac rakensi uuden, modernin tehtaan Puolaan ja tulin tänne heti starttiin syksyllä 2008. Vastasin ensimmäiset viisi vuotta tuotannon laadusta ja liimoista. Oli ainutkertainen kokemus olla mukana heti aloituksessa, hoitaa laadunvalvontalaboratoriota, kouluttaa paikalliset työntekijät... aloittaa ihan nollasta. Se oli hienoa aikaa! Euroopan Paper Business -tuotekehitys siirrettiin Tampereelta tänne Puolaan. Viimeisen vuoden olen ollut tuotekehityspäällikkö. Vedän liima- ja silikonikehitystiimiä. Opetan paikallisille tarraliiman saloja ja vastaan Paper Business EMEIA -liimojen kehityksestä. Tuotanto tapahtuu täällä Puolassa sekä Englannin tehtaalla Scarborough’ssa.

Sari Pirkkanen, 48, on kotoisin Äänekoskelta. Hän opiskeli diplomi-insinööriksi Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa pääaineenaan kemian tekniikka.

Minkälainen on organisaatio, jossa työskentelet?

PM: Fortacolla on Puolassa kaksi tehdasta. Wrocławissa työskentelee noin 500 henkeä, joista toimihenkilöitä on reilut 60. Puolassa ei työskentele muita suomalaisia, mutta Vantaan pääkonttorista käy täällä paljon suomalaisia ja ruotsalaisia kuukausittain. Englanti on konsernin virallinen kieli, mutta työkielenä on myös puola.

SP: UPM Raflatacilla on Puolassa jo kaksi tehdasta lähes vierekkäin. Työntekijöitä on yhteensä noin 450, joista suomalaisia on vajaa kymmenen. Työkielet ovat englanti ja suomi sekä jokunen sana puolaa. Esimieheni on koko ajan ollut suomalainen, mikä on iso etu.

Onko nykyinen työsi määräaikainen komennus? Onko sinulla tarkoitus palata Suomeen?

PM: Olen lähetetty työntekijä ja määräaikainen parin vuoden komennukseni on loppusuoralla. Ulkomailla, varsinkin Puolassa, työskentely kiinnostaa jatkossakin. Kun mietitään, minne työt metalliteollisuudessa valuvat, uskon että Suomen ja Puolan kannattaa laittaa päät yhteen. Suomi voisi keskittyä entistä vahvemmin tuotekehitykseen, suunnitteluun, prototuotteisiin ja tuotteiden valmistettavuuden parantamiseen. Valmiin tuotteen massatuotannon voisi tehdä Puolassa. Kuvio ruokkisi molempia maita.

SP: Komennus oli alun perin 2+1 vuotta ja sitä jatkettiin aina vuodella eteenpäin. Viidennen vuoden jälkeen ulkomaankomennus loppui. Nyt mennään paikallisella sopimuksella, joka on voimassa toistaiseksi. Jossain vaiheessa tulisin mielelläni takaisin Suomeen. Eläkkeelle en täältä jää, mutta nyt työt ovat Puolassa.

Mikä houkutteli lähtemään maailmalle?

PM: Vietin nuorena aikaa Afrikassa ja Ranskassa, ja siitä jäi kipinä. Pidimme perheeni kanssa ulkomaille muuttoa mahdollisena, ja kun tilaisuus tuli, meiltä ei mennyt kauaa päätöksen tekemiseen. Halusin laajentaa maailmankatsomustani. Mietimme vaimoni kanssa, että tämä on tietynlainen kansainvälistymisstartti myös lapsillemme.

SP: Halusin saada uusia kokemuksia. Alusta alkaen oli selvää, että haluan ulkomaille. Odotin tätä mahdollisuutta kauan.

Onko työ vastannut odotuksiasi?

PM: Byrokratian määrä yllätti! En osannut kuvitella, kuinka paljon leimoja ja allekirjoituksia tarvitaan. Mikään paperi ei ole virallinen ilman niitä. Tehtäväni painottuvat Itä-Euroopan alueelle ja on helpompaa operoida täältä käsin, kuin että asuisin Jyväskylässä ja kävisin täällä pari kolme päivää viikossa. Narvaa lukuun ottamatta pystyn käymään autolla eri tehtaissamme parhaimmillaan päivässä. Jyväskylästä käsin yhden asian hoitaminen voisi viedä kolmekin päivää.

SP: Työ on vastannut odotuksiani ja jopa yllättänyt minut positiivisesti.

Mikä on mielestäsi parasta ulkomailla työskentelyssä? Entä haastavinta?

PM: Parasta on monikulttuurinen ympäristö. Olen aina pitänyt erilaisista kulttuureista ja ihmisistä. Ymmärtäminen on haastavaa. On tärkeää, että bisneksessä kaikki osapuolet ymmärtävät asiat samoin. Konsernin virallinen kieli on englanti. Fortacossa on eri maissa yhteensä 2 300 työntekijää, joista tietääkseni vain yksi toimihenkilötasolla puhuu äidinkielenään englantia. Puhumme siis keskenämme vierasta kieltä. Siitä syntyy helposti rikkinäinen puhelin -ilmiö.

SP: Parasta ovat uudet kokemukset ja oman maailmankuvan avartuminen. Haastavinta ovat ehkä kulttuurierot, niiden tiedostaminen ja oppiminen. Toki Puolassa haastavaa on myös kieli. Olen opiskellut puolaa lähinnä harrastepohjalta, mutta kielen opiskelu olisi kannattanut ottaa vakavasti heti alussa. Kielitaidosta olisi todellista hyötyä.

Mitä ulkomaille muutto vaati?

PM: Muuttoon liittyy paljon muistettavaa. Minua helpotti TEKin opas ulkomailla työskentelyyn [www.tek.fi/urapalvelut/toissa-ulkomailla]. Kannattaa lukaista, siellä on erittäin hyvää materiaalia! Leimat ja allekirjoitukset eivät täällä Puolassa vähene vapaa-ajallakaan, mutta byrokratia ei ole ylitsepääsemätöntä. Se pitää hoitaa, ja sitten alkaa normaali arki. Riippuen yrityksen resursseista, voi esimerkiksi käännösapua lomakkeiden kanssa pyytää työpaikan paikalliselta HR-osastolta.

SP: Lähtiessäni olin niin innoissani, että en kokenut byrokratiaa ongelmana. Meillä sitä paitsi firma huolehti kaikista byrokratiakiemuroista, jotka liittyivät asunnon hankkimiseen, rekisteröitymiseen ja virastojen kanssa toimimiseen.

Miten asut, toimiiko arki?

PM: Asun perheeni kanssa rivitalossa. Merkittävin ero Suomeen on eväskulttuuri. Illallisesta jää yli sen verran, että siitä saa lapsille kouluruoan seuraavaksi päiväksi. Joskus saan siitä itsekin eväät töihin. Se on ekologista ja säästäväistä, ja pidän siitä. Ruokaa menee paljon vähemmän roskiin kuin Suomessa. Julkinen liikenne sujuu ja pyöräilymahdollisuudet ovat hyvät. Kuljen töihin autolla, ja liikenneruuhkat hieman yllättivät. Varsinkin iltapäivällä 10 kilometrin matkaan voi mennä pahimmillaan kaksi tuntia.

SP: Asuin ensimmäiset kuusi vuotta vuokralla. Nyt minulla on Wrocławissa omistusasunto, jonka ostaminen oli jo sinänsä kokemus. Arki on toiminut heti alusta alkaen hyvin. Toki arki on näin sinkkuna helpompaa kuin perheellisellä, kun ei tarvitse huolehtia esimerkiksi lasten kouluista.

Kannattiko ulkomaille lähteä?

PM: Kokemus on ollut perheellemme valtavan avartava. Olemme avoimia ja sopeutuvaisia, mutta aina tässä oppii ja ymmärtää lisää. Suvaitsevaisuus kasvaa, kun on eri ihmisten kanssa tekemisissä. On hyvä muistaa, että ulkomaille muutto ja kodin rakentaminen on sijoitus. Alkuvaiheessa aikaa ja rahaa kuluu paljon huonekalu- ja rautakaupoissa. Kustannukset olivat itsellenikin yllätys.

SP: Ehdottomasti kannatti! Tämä on ollut silmiä avaava kokemus. Suomi ei ehkä ole niin ylivoimaisen hyvä, kuin miltä se sieltä käsin tuntuu. Toki välillä, huonona päivänä, saattaa kaduttaa, kun ajattelen jatkoa. Minulla ei ole enää paluupaikkaa Suomessa. Tilanne olisi huomattavasti parempi, jos olisin saanut tämän saman työkokemuksen kymmenen vuotta nuorempana.

Petteri Malin, 46, on kotoisin Vaajakoskelta. Hän opiskeli diplomi-insinööriksi Tampereen teknillisessä korkeakoulussa pääaineenaan automaatio- ja säätötekniikka.

Minkälaisia eroja suomalaiseen työkulttuuriin olet huomannut?

PM: Suurin ero on hierarkiassa. Suomessa ei ole tavatonta, että mennään avoimesti juttelemaan pääjohtajalle. Täällä johtajalla on vahva auktoriteetti, ja aloite pitää tulla ylhäältä alaspäin. Vanhempi sukupolvi odottaa johtajalta valmista mallia, jonka mukaan mennään, miellytti tai ei. Tässä on nähtävillä murros. Nuorempi sukupolvi on kouluttautunut pitkälle ja eurooppalaistunut. He uskaltavat sanoa ideoitaan ääneen, varsinkin johtoryhmä-tasolla. Tässä kulttuurissa pelätään virheitä ja on totuttu saamaan haukkuja. Mielipiteen kertomista kirjallisesti esimerkiksi sähköpostissa varotaan. Mielipiteistä keskustellaan lähinnä kahdenkeskisesti niin, ettei siitä jää jälkeä. Mielestäni seuranta ja deadlinet täytyy muistaa, mutta on tervettä hyväksyä, että joku homma menee pieleen. Sitä kautta voi oppia ja löytää uusia toimintatapoja. Suomessa älypuhelinten ja tietokoneiden myötä on totuttu siihen, että tavoitettavuus on 24/7. Täällä vapaa-aika pyritään pyhittämään perheelle ja sukulaisille. Uskonnolla on selkeästi isompi merkitys kuin Suomessa.

SP: Avoimen keskustelun puute on ongelma. Omaa mielipidettä ei uskalleta sanoa eikä mitään kysyä, varsinkin jos pomo on paikalla tai ollaan porukalla. Myös palautteen antaminen muiden kuullen on täysin mahdotonta. Olen oppinut paikallisesta kulttuurista kantapään kautta. Nykyään homma pelaa jo aika hyvin.

Miten vietät vapaa-aikasi?

PM: Kävelen ja pyöräilen. Siinä oppii tuntemaan kaupungin. Totuus on, että vapaa-aika menee usein arkiaskareiden parissa. Jos aikaa on, käyn vaimoni ja kahden nuoremman lapsemme kanssa katsomassa nähtävyyksiä. Vanhin, 19-vuotias poikamme asuu Suomessa. Kaipaamme häntä, mutta onneksi meillä on hyvät kommunikointivälineet. Ulkomaankomennus on tiivistänyt perhettämme. Olemme myös tutustuneet muihin suomalaisperheisiin. Käymme yhdessä syömässä.

SP: Käytännössä vietän vapaa-aikani samoin kuin Suomessa eli arkisin käyn lenkkeilemässä ja kuntosalilla. Viikonloppuisin täältä on helppo matkustaa muualle. Esimerkiksi vuoristo hienoine vaellusmahdollisuuksineen on suhteellisen lähellä. Sitä pitäisi hyödyntää entistä enemmän, mutta työpäivät ovat pitkiä, eikä vapaa-aikaa ihan hirveästi ole.

Mitä vinkkejä antaisit tekniikan akateemiselle, joka haaveilee työskentelystä ulkomailla?

PM: Urakehityksen kannalta alkaa olla must että on kansainvälistä kokemusta. Ulkomaille lähtö ei aina ole helppoa, ja kuherruskuukausi loppuu äkkiä. Kuukauden jaksaa käydä katsomassa samaa kirkkoa ja kiertää kivoja ravintoloita, mutta sitten arki tulee vastaan vesisateineen. Mutta arkeahan on joka paikassa. Eikä perheen tarvitse olla rajoite – asiat saa järjestettyä.

SP: Aina kun on mahdollista, lähde matkaan! Lähde rohkeasti ja avoimin mielin! 

• Lue myös: Yrittäjän elämää Prahassa