Bratislawa Youghurt – yhteisöllisyyden puolesta

|
Uutinen

Soluyhteisö Bratislawa Youghurt on yli 30 vuotta juhlinut, jäynännyt, huolehtinut teekkarikylän asukkaiden viihtyvyydestä ja välillä jopa opiskellut.

Syntymän ihme

Kaikki alkoi siitä, kun teekkari Heikki Räty päätti ilmoittaa joukkueensa Bratislawa Youghurtin, kavereiden kesken BY, jalkapalloilun teekkarisarjaan. Koska kyseessä on soluyhteisö, on sanomattakin selvää, että BY syntyi hyvään kotiin. Perustajajäsenet tiesivät jo varhain, että BY:stä on jalkapallon lisäksi paljoon muuhunkin. Nuoruusvuodet olivat huoletonta yhdessä asumista, urheilua ja juhlimista.

BY:llä 1989–92 asunut Janne Varvemaa kertoo, että kaverista pidettiin huolta, eikä kukaan tippunut kelkasta. Tentit saatiin tehdyksi, valmistuttiin ajallaan ja kaveruussuhteet jäivät pysyviksi. 90-luvulla Otaniemen teekkarikylässä syntyi monia muitakin soluyhteisöjä.

Teini-ikää lähestyvän BY:n leikkitovereihin kuuluivat muun muassa Ryttylän Visa ja Just Pure Iron. Valitettavan monista yhteisöistä aika jätti jo ennen aikuisikää.

Nuoruusvuodet

Aluksi BY sijaitsi Jämeräntaival seiskassa, jonka jälkeen muutettiin vitoseen. Vuosien saatossa Jämeräntaival kutosen potentiaali huomattiin ja aktiivinen toiminta siirrettiin sinne.

Talosta BY löysi myös uuden soluyhteisön ja rakkaan vihollisen, Joutomiehet. Yhdessä Joutomiesten kanssa BY:stä tuli osa Otaniemeläistä teekkarikulttuuria. Alkutaipaleella luotuja perinteitä vaalittiin tuolloin ja vaalitaan yhä. Vuotuisiin tapahtumiin kuuluvat wappubileet, kevätretki, herätysjuhlat ja bykkyjoulut.

Elämä BY:llä muuttuu aina asukkaiden mukana, mutta jokainen asukas tuo oman ripauksensa yhteisöön. BY ei ole sisäpiirin juttu, vaan byläiseksi on aina päädytty ylioppilaskunnan asuntojonon kautta.

Solu on vuosien saatossa saavuttanut mainetta ja kunniaa myös teekkarisarjojen ulkopuolella: pari henkilökohtaista yleisurheilun Euroopan mestaruutta vuonna –94, miesten viestin EM-kultaa ja kaljakrokettimestaruus vuonna 2011.

Kulttuurin saralla merkittävin saavutus lienee Berliinin elokuvajuhlien Kultainen karhu -ehdokkuus. Kimmo Pyykkö muistelee BY-aikojaan lämmöllä. – BY on ollut yksi opiskeluaikojen positiivisimmista asioista, sillä tuo yhteisöllisyyden luonti oli tärkeä asia.

Kimmon mukaan BY:läisillä oli 2000-luvun alkuvuosina korkea profiili hyvämaineisina bilettäjinä, joiden kanssa oli hauskaa.

Elämä ei ollut kuitenkaan pelkkää juhlimista. Jo tuolloin kylän kehittäminen oli solun asukkaille sydämenasia. Esimerkiksi rantasaunan rantasaunan rakentamisen eteen tehtiin 500 talkootyötuntia.

Bratislawa Youghurt on juhlintaa ja jäynää, mutta myös yhteisöllisyyden tuomaa turvaa ja tukea.

Kolmenkympin kriisi

Tänä päivänä BY on kolmenkympin kriisiä poteva koditon nuori aikuinen. Kutosen peruskorjauksen myötä asukkaat arvottiin asumaan ympäri Otaniemeä.

Jäähyväisbileitä vietettiin yhdessä Joutomiesten ja lähipiirin kanssa heinäkuussa 2011. Ennen remonttia reliikit kätkettiin ympäri teekkarikylää. Kun talon sähköt katkaistiin, solun asukkaat ja heidän ystävänsä jättivät jäähyväiset kodilleen kynttilän valossa.

Välillä tuntuu, että BY:n ja Joutomiesten kaltaiset yhteisöt joutuvat kamppailemaan olemassaolostaan.

Ajoittain joukossa myös tyhmyys tiivistyy, eikä tämän maan moraalinen keskiö välttämättä löydy yli kymmenen teekkarin kodista. Mutta vaikka jäynät välillä hipovat hyvän maun rajoja, yhteisöllisyys todistetusti luo sosiaalista pääomaa, toimii voimavarana ja ehkäisee syrjäytymistä.

Myös tätä näkökulmaa voitaisiin pohtia, kun luodaan visioita uudesta Aalto-kampuksesta.

Tulevaisuus?

Solun tulevaisuutta on puitu työpaikkojen kahvitauoilla ja illanistujaisissa Otaniemessä.

– BY on hieno ja perinteikäs sosiaalisuuteen kannustava kollektiivi yhä individualistisemmaksi kehittyvässä korkeakoulumaailmassa, siksi harvinainen ja säilyttämisen arvoinen osa vanhojen aikojen teekkarikulttuuria, Janne Varvemaa sanoo. Solun asukkaat eivät asu enää saman katon alla, mutta yhdessä tekeminen ei ole siihen päättynyt. Lentopalloa pelataan ja yhdessä saunotaan kuten jo 30 vuotta sitten. Kyse on erään solun elämästä ja kuolemasta. Varvemaan terveiset solun asukkaille antaa toivoa: BY on osa teekkarikulttuurin historiaa ja nykyisyyttä, pitäkää siitä hyvä huoli.

Julkaistu alun perin TEK-lehdessä 5/2011

 

Avainsanat: