Läppäri ja muistivihko pöydällä.

JUKO: Julkisen sektorin korkeakoulutetut vaativat palkkaohjelman jatkumista sovitusti ja palkatonta työtä palkalliseksi

|
Uutinen

Valtio ja kirkko ovat avanneet yli 660 000 julkisen sektorin ja julkisrahoitteisten alojen palkansaajan sopimuskierroksen 15. tammikuuta. Myös yliopistojen, kuntien ja hyvinvointialueiden työ- ja virkaehtosopimukset ovat katkolla keväällä.

Valtio ja kirkko ovat avanneet yli 660 000 julkisen sektorin ja julkisrahoitteisten alojen palkansaajien sopimuskierroksen 15. tammikuuta. Kaikkien JUKOn sektorien työ- ja virkaehtosopimukset ovat katkolla tänä keväänä ja neuvottelut alkavat kevään kuluessa yliopistojen sekä kuntien ja hyvinvointialueiden sopimuksista.

JUKOn hallituksen puheenjohtaja Katarina Murto (OAJ) ja valtiosektorin neuvottelukunnan puheenjohtaja Jonne Rinne (SPJL) vaativat myös julkisaloille ostovoimaa parantavia palkankorotuksia. JUKO edustaa julkisen sektorin ja julkisrahoitteisten alojen neuvotteluissa 35 akavalaisen ammattiliiton 200 000 jäsentä.

Murto ja Rinne huomauttavat, että osaavan työvoiman pysyvyys ja saatavuus edellyttävät kilpailukykyistä palkkaa ja ansiokehitystä.

– Työn määrän lisääntyminen julkisaloilla ilman kunnollista, ostovoimaa parantavaa korvausta ei voi olla vaihtoehto.

– Muun muassa valtiolla, hyvinvointialueilla ja kunnissa henkilöstövähennysten takia yhä pienempi joukko mahdollistaa työllään edelleen kaikki lakisääteiset tehtävät, joiden laatu on nyt varmistettava. Monin paikoin tehtäväkuorma on kasvanut kohtuuttomasti, Murto toteaa.

JUKOn valtiosektorin neuvottelukunnan puheenjohtaja Jonne Rinne: ”Palkaton työ palkalliseksi”

Poikkeuksellisen haastavana epäkohtana JUKO pitää valtiolla, kunnissa ja hyvinvointialueilla työn harmaata aluetta, eli palkatta tehtyjä työhön liittyviä matkoja.

– Entisestään laajentuneet työskentelyalueet ja monipaikkainen työ on tuhansien julkisen sektorin palkansaajien arkea muun muassa poliisissa ja puolustuksessa, sote-alalla sekä kuntien ja valtion henkilöstölle, Rinne huomauttaa.

– Palkaton työ hyödyttää yhteiskuntaamme eri puolilla Suomea päivittäin, kun ihmiset työskentelevät jatkuvasti myös siirtymien aikana. Tällainen työn harmaa alue on tunnistettava ja korvattava rahana tai vapaana.

JUKOn hallituksen puheenjohtaja Katarina Murto: ”Emme tingi kunta- ja hyvinvointialan palkkaohjelmasta”

Murto tähdentää, että kuntien ja hyvinvointialueiden akavalaisten julkisen sektorin palkansaajien kolme vuotta sitten poikkeuksellisen laajoilla lakoilla saavuttaman, sopimuskaudet ylittävän palkkaohjelman on jatkuttava.

– Lähdemme siitä, että Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT jatkaa hyvää sopimisen kulttuuria ja pitää kiinni vuoteen 2027 jatkuvasta palkkaohjelmasta. Oikeudenmukaisen palkkakehityksen ja työn arvostuksen kannalta ohjelman merkitys kunta- ja hyvinvointialan henkilöstölle on erittäin suuri.

Hän huomauttaa myös, että vientimallilain jälkeen valtakunnansovittelijasta ei ole enää juurikaan hyötyä ratkomaan julkisalojen työriitoja.

– On ryhdyttävä neuvottelemaan vaihtoehtoisia keinoja julkisen sektorin työriitojen sovittelemiseksi. Muutoin saatamme olla todella hankalan tilanteen edessä, jos neuvottelut ajautuvat umpikujaan jatkossa, Murto toteaa.

Huom. Vuoteen 2027 jatkuvaksi sovittu palkkaohjelma koskee kunta- ja hyvinvointialaa.

Mikä JUKO?

  • JUKO edustaa julkisalojen työmarkkinaneuvotteluissa 35:tä akavalaista ammattiliittoa, mukaanlukien TEK, joilla on yhteensä 200 000 jäsentä.
  • JUKO sopii virka- ja työsuhteiden ehdoista kunnissa, hyvinvointialueilla, valtiolla, yliopistoissa, evankelis–luterilaisessa kirkossa sekä Yritysjaostossa, Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.
  • Työpaikoilla 3 500 jukolaista luottamusmiestä neuvottelee paikallisesti ja edustaa kaikkien JUKO-liittojen jäseniä.
  • www.juko.fi