Kunniamaininta ansiokkaasta yritysyhdistystoiminnasta kahdelle yhdistykselle

|
Uutinen

Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n yritysyhdistysryhmä on palkinnut kunniamaininnalla kaksi yhdistystä Vuoden yritysyhdistys -kilpailussa. Kunniamaininnat menivät Yleisradion ja Stockmannin yritysyhdistyksille.

YTN:n palkitsemat ansioituneet yhdistykset olivat Yleisradion Päällikköyhdistys ry (YPY) ja Stockmann Oyj Abp:n Ylemmät Toimihenkilöt ry (SYT).

– Vuoden yritysyhdistys -kilpailuun sai tänä vuonna ensimmäistä kertaa kuka tahansa lähettää ehdotuksensa. Yritysyhdistysryhmä piti erittäin positiivisena, että molemmat kunniamaininnalla palkitut yhdistykset olivat arvostaneet toimintaansa korkealle ja ilmoittaneet itse oman yhdistyksensä mukaan kilpailuun, sanoo yritysyhdistysryhmän puheenjohtaja Ainokaisa Saarinen.

Linjakkuus ja uudistumiskyky painoivat valinnassa

Palkintoraati näki YPY ry:n toiminnassa linjakkuutta ja taitoa sekä kokemuksen tuomia tuloksia edunvalvonnassa. Perinteikkäällä vaikuttajalla on myös selkeä, jäsenistönsä keskuudessa hyvin tunnistettava identiteetti.

SYT ry on puolestaan raadin mielestä tulevaisuuden lupaus, joka toimii haastavassa kaupan alan ympäristössä ja on tehokkaasti aktivoitunut sekä jäsenistön että työnantajan suuntaan. Pitkään hiljaiseloa viettänyt yhdistys on uusiutunut onnistuneesti ja pystynyt palauttamaan myös jäsenistön luottamuksen edunvalvontaa kohtaan.

– Varsinaista palkintoa ei tänä vuonna jaettu, koska halusimme nostaa esille kaksi hyvää, tasaisen vahvaa ehdokasta. Yritysyhdistysryhmä katsoi myös, että nyt on oikea aika uudistaa Vuoden yritysyhdistys -kilpailua vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin. Jatkossa haluamme panostaa erityisesti yhdistysten uuteen sukupolveen, joka tekee edunvalvontaa modernilla otteella ja toimii maineikkaana yhdistyksenä tunnistettavalla identiteetillä ja brändillä, Saarinen jatkaa.

Kunniamaininnat jaettiin YTN:n yritysyhdistysseminaarissa Turussa tänään 24. lokakuuta.

Avainsanat: