Kunnon työn päivänä 7.10. juhlitaan ihmisarvoista työtä
Kunnon työn päivänä kampanjoidaan ihmisarvoisen työn ja työntekijöiden perusoikeuksien puolesta. Samalla juhlitaan hyvää työelämää ja mahdollisuutta vaikuttaa sen kehittämiseen.
Ammattiliittojen keskusjärjestöjen Akavan, SAK:n, STTK:n sekä Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK:n Suomeen lanseeraamaa päivää vietetään samaan aikaan arviolta 60 maassa.
Kunnon työssä toteutuvat työelämän perusoikeudet ja siitä maksetaan elämiseen riittävää palkkaa. Kunnon työssä on mahdollisuus vapaa-aikaan, turvalliseen työympäristöön ja oman työn kehittämiseen. Teemapäivänä järjestöt haluavat muistuttaa, että kunnon työn ehdot toteutuvat vain harvalla työntekijällä maailmassa.
– Suomalaisille on itsestään selvää, että työelämän perusoikeudet, kuten pakkotyön ja lapsityön kielto tai järjestäytymis- ja neuvotteluoikeus toteutuvat. Meillä on myös oikeus vaikuttaa työelämään ja omaan työhön. Näitä mahdollisuuksia ei suurella osalla maailman työntekijöistä ole. Kunnon työn päivänä muistutetaan tästä epäkohdasta ja juhlistetaan samalla sitä, mikä suomalaisessa työelämässä on kohdallaan, toteaa Katri Blomster Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASK:sta.
Suomessa erilaisia Kunnon työn päivän tempauksia järjestetään tavallisilla työpaikoilla 7.10. Teemapäivää vietetään jo kuudetta kertaa.
Toimi näin: |
---|
1. Innosta muut mukaan. 2. Tee kunnon työ yksin tai porukalla (mitä vain kivaa tai tärkeää). 3. Jaa kunnon työsi, tykkää, tviittaa, linkkaa! Osoitteet: Twitter: @Kunnontyo Facebook: www.facebook.com/kunnontyo Hashtag: #kunnontyönpäivä |