Keväällä tulee kuluneeksi tasan kahdeksan vuotta siitä, kun tulin töihin ammattijärjestöön.
Silti vasta tämä talvi ja yliopistojen työtaistelut ovat olleet omalla kohdallani varsinainen tulikaste lakkomaailmaan. Tietysti erilaisia lakkoja ja niiden valmisteluja olen nähnyt ja auttanutkin sivusta, mutta nyt olin varsinaisesti ensimmäistä kertaa nyrkit savessa.
Miltä se tuntui? Ainakin merkitykselliseltä, sillä tässä pystyi konkreettisesti auttamaan jäseniä heille tärkeän tavoitteen saavuttamisessa. Mutta myös ympäripyöreiltä työpäiviltä ja muun muassa kymmeniltä uutiskirjeiltä ja somepäivityksiltä.
Viestinnän ammattilaisena ja edunvalvontaorganisaation työntekijänä kuukausien puristus taas avasi monia kiinnostavia näkökulmia. Tässä omat oppini viime viikoilta.
1. MONIEN VUOSIEN KURJISTUMISPOLITIIKKA KULMINOITUI HELSINGIN YLIOPISTON LAKKOON
Yliopistomaailma on ollut lähes jatkuvassa turbulenssissa yliopistouudistuksen jälkeen. Tarvetta uudistumiselle on varmasti ollut, ja tähän on reagoitu myös TEKissä. Olemme olleet kehittämässä jo pitkään yliopistojen opetusta ja tutkimusta sekä strategiatyötä. Lisäksi TEK on ollut perustamassa muun muassa uutta yhteistyöyliopisto FITechiä sekä Tampere3-säätiöyliopistoa.
Toisaalta uudistumista on tehty leikkuri toisessa kädessä. Lisäkierrettä tähän ovat tuoneet valtion mittavat leikkaukset koulutuksesta. Kahdeksassa vuodessa yliopistoista on vähennetty yli kymmenesosa henkilöstöstä. Jäljelle jääneiden työkuorma on kasvanut ja kilpailu ulkopuolisesta tutkimusrahoituksesta on kiristynyt. Samaan aikaan opetus- ja tutkimushenkilöstöstä 70 prosenttia on määräaikaisessa työsuhteessa; määräaikaisten sopimusten ketjuttamisesta on tullut jo maan tapa.
Juhlapuheissa korostetaan koulutuksen ja tutkimuksen tärkeyttä, mutta ruohonjuuritasolla henkilöstö kokee, että heidän työtään ei arvosteta. Viimeinen niitti olivat vuodenvaihteen neuvottelut uudesta työehtosopimuksesta. Pitkään näytti siltä, että työnantajapuoli ei halua kehittää työolosuhteita ja haluaa maksaa huomattavasti pienempiä palkankorotuksia kuin muilla aloilla, vaikka samantasoisiin korotuksiin olisi ollut varaa toiminnan kärsimättä.
Tämän seurauksena koko Helsingin yliopiston henkilöstö oli valmis historialliseen ensimmäiseen lakkoonsa. Muualla Suomessa järjestettiin lukuisia tukimielenilmauksia. Esimerkiksi Turussa hyytävään pakkaseen saapui lähes 500 ihmistä, ja hernekeitto loppui kesken.
Oikeudenmukaiset vaatimukset huomattiin myös mediassa ja somessa. Omalta työuraltani en muista yhtään lakkoa, joka olisi saanut yhtä paljon myönteistä julkisuutta.
2. YHTEISEN SÄVELEN ON LÖYDYTTÄVÄ UUDESTAAN - VAIN NIIN YLIOPISTOYHTEISÖ PÄÄSEE ETEENPÄIN
Osaaminen, motivaatio ja kilpailukyky eivät synny tyhjästä, vaan siihen tarvitaan reilua ja oikeudenmukaista työelämää. Neuvottelujen aikana tämä ohjenuora oli työnantajalta monesti hukassa.
Jatkossa tähän ei ole enää varaa. Toisen arvostaminen ja kyky keskustella ja sopia asioista on löydyttävä uudestaan. Kestävintä olisi, että koko yliopistoyhteisö - niin työnantaja, työntekijät kuin opiskelijatkin - kehittävät yliopistoja yhdessä.
3. TYÖMARKKINAEDUNVALVONNALLE ON EDELLEEN PAIKKANSA
Helmikuu osoitti myös sen, että nykyaikaista kollektiivista edunvalvontaa tarvitaan edelleen. Ja jäsenistö on myös valmis antamaan siihen oman panoksensa. Yksittäinen työntekijä olisi hyvin yksin ja eriarvoisessa asemassa, jos hänen pitäisi sopia itse kaikista työsuhteen ehdoista ja palkkauksesta.
Tämä ei suinkaan tarkoita vanhan liiton meininkiä, vaan sitä, että jäsenistön tarpeita kuunnellaan ja niitä edistetään neuvotellen ja sopien.