Teknologiateollisuuden ja kemianteollisuuden sopimusaloilla saavutettiin ylempiä toimihenkilöitä koskevat neuvottelutulokset uusista työehtosopimuksista marraskuun alussa. Alat kattavat kaksi kolmannesta TEKin yksityisen sektorin jäsenistä.
Neuvottelutulosten mukaan ylemmille toimihenkilöille tulee vuosina 2018 ja 2019 yhteensä 3,2 prosentin palkankorotukset. Yleiskorotusta tästä on 2 prosenttia ja loput jaetaan paikallisesti sovittavalla tavalla. Luvut ovat tarkalleen samat kuin Teollisuusliitolla, ja pidän tulosta näissä olosuhteissa hyvänä.
Yleiskorotusosa kasvattaa diplomi-insinöörin keskimääräistä 5 000 euron kuukausipalkkaa 100 eurolla kuukaudessa, mikä tekee vuodessa lomarahoineen noin 1 250 euroa. Tämän verran järjestäytymisestä oli tällä kertaa konkreettista hyötyä.
Lisäksi tietysti palkkatasossa on pohjalla kaikki aikaisempina vuosina neuvotellut yleiskorotukset. Tätä voi verrata TEKin jäsenmaksuun, joka on 273 euroa/vuosi ilman työttömyyskassan osuutta. Bruttolukujen vertailu on mielekästä, sillä TEKin jäsenmaksu on verovähennyskelpoinen.
Liitto ei voi hoitaa koko palkkakehitystä, ja juuri nyt tekniikan taitajien hyvä kysyntä luo mahdollisuuksia parantaa ansiotasoaan etsimällä uusia haasteita myös muualta kuin nykyiseltä työnantajalta. TEKin työmarkkinatutkimuksesta selviää, että joka vuosi palkka on noussut eniten niillä, jotka ovat vuoden aikana vaihtaneet työpaikkaa. Ylennys samalla työnantajalla on vasta toiseksi paras tapa.
PALKKAKEHITYS EI OLE JÄÄNYT JÄLKEEN MUISTA HENKILÖSTÖRYHMISTÄ
Julkisuudessa on näkynyt keskustelua siitä, että ylempien toimihenkilöiden ansiotaso olisi jäänyt 2000-luvulla merkittävästi jälkeen muiden henkilöstöryhmien palkkakehityksestä. En aivan yhdy tuohon näkemykseen.
Yleistä ansiokehitystä vertailulukuna käytettäessä olisi osattava eliminoida työmarkkinoiden rakennemuutoksen vaikutus. Korkeasti koulutettujen osuus työvoimasta on jatkuvasti noussut, ja ilman ammatillista koulutusta olevien määrä on laskenut.
Laskelmieni mukaan tuo rakennemuutos on aiheuttanut 2000-luvulla vuosittain noin yhden prosenttiyksikön suuruisen nousun yleiseen ansiotasoon, vaikka kukaan ei saisi palkankorotusta.
