Maailma ei ole valmis

Joukkuepelaaja

Jukka Mäkelä on tehnyt uraa ja politiikkaa joukkue-pelaajana. Eteenpäin vievät halu, tahto ja uteliaisuus.

Sählymaila nojaa kodikkaasti Gumbölen kartanon pihan kiviaitaan. Isäntä, kaupunginjohtaja, DI Jukka Mäkelä on joulunpyhinä ehtinyt pelata muutaman matsin lastensa kanssa.

Jääkiekkojunioreita jo 1980-luvulla valmentanut Mäkelä onkin aina ollut tiimi­pelin kannalla, myös politiikassa. Yhteistyökykyisyyden lisäksi Mäkelää on vienyt politiikan kentillä eteenpäin halu ja tahto tehdä jotain asioiden parantamiseksi.  

– Hermostun totaalisesti ruikuttajiin, jotka eivät ole itse valmiita tekemään mitään.

Yksi Mäkelän kiinnostuksen kohteista on ollut teknillinen korkeakoulutus.

Jo Teknillisen korkeakoulun ylioppilas­kunnan hallituksen puheenjohtajana Mäkelä kantoi huolta diplomi-insinöörien koulutuksen laadusta. Koulutuspolitiikassa vaikuttaminen kulminoitui huippuunsa Mäkelän kansanedustajakaudella 2007-10 jolloin  hallitusohjelmaan kirjattiin teknillisen korkeakoulutukseen uudistaminen, tehtiin uutta yliopistolakia ja perustettiin Aalto-yliopisto.
 

Arkadianmäen koulu opetti

Mäkelä on isännöinyt Espoota kolme vuotta.

– Kaikki aiemmat tehtäväni ovat valmentaneet minua tähän, kaikesta on ollut hyötyä. Hauska esimerkki on, että ensimmäisen kerran näin Gumbölen, kun olin töissä voimajohtotyömaalla kartanon edessä.

Myös eduskunta oli hyvä koulu tulevalle kaupunginjohtajalle. Arkadianmäellä näki muun muassa sen, miten ministeriöt ja kansanedustajat suhtautuvat kuntiin ja Espooseen. Suurin osa ei tiennyt Espoosta ja sen verkostomaisesta viiden kaupunkikeskuksen rakenteesta mitään.

– Kun kiinnitin huomiota kuntien talouteen, vastattiin hieman leikillään: Jukka, täällä säädetään lakeja eikä lasketa rahoja. Silti – leikissäkin totta toinen puoli.

Espoon kuntapolitiikassa Mäkelä on vaikuttanut valtuutettuna, Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtajana sekä nuijinut päätökset pöytään kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajana.

– Luulin, että näissä tehtävissä ja edeltäjänäni Marketta Kokkosen työparina olisin jo nähnyt kunta-asiat kauttaaltaan. Mutta kyllä kaupunginjohtajan pallilta on avautunut uusi näkymä.
 

Kasvotusten arjen kanssa

Mäkelä piirtää kuvan kuntatoiminnan ytimestä: lapset, vanhukset ja infrastruktuuri.

– Siinä se on, toimintamme fokus.  

Espoo on iso: nyt 260 000 asukasta, vuoden 2020 visiossa jo 300 000. Viidensadan miljoonan vuosittaiset investoinnit ja 14 000 työntekijää. Kaupunginjohtajalla tuhat kokousta vuodessa ja 250 puhetta.

Silti homma ei ole kaupunginjohtajallekaan byrokratian pyöritystä, vaan espoolaisten arjesta ja palvelutarpeista sekä
kilpailukyvystä huolehtimista.

– Minä kohtaan myös isiä, äitejä, lapsia ja vanhuksia silmästä silmään. Ja usein enemmän tai vähemmän vaikeissa tilanteissa. Jos vaikka koululounas on tarjoiltu haaleana, saan tietää siitä viimeistään kello 13.

Mäkelä on vähän harmissaan siitä, että yhteistyökumppanit yritysmaailmassa, yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa tuntevat
30 miljardin kuntamarkkinaa ja kuntien asukkaiden ja asiakkaiden tarpeita aika heikosti.

– Sivusta on sitten helppo heitellä ratkaisuja säästöistä ja tehokkuudesta.

– Esimerkiksi julkisen sektorin pulmat tietotekniikan hyödyntämisessä johtunevat pitkälti siitä, että ICT-alan osaajat ovat hakeutuneet yksityiselle sektorille. Kuntien tarpeita ei tunneta, joten järjestelmien nivominen niiden toimintaan tuottaa tietysti tuskaa.  

Ongelma on se, että tekniikan akateemisillekin kokemusta töistä ja luottamustehtävistä kertyy yleensä vain joko yksityiseltä tai kuntasektorilta.

– Kokemuksen pitäisi olla monipuolisempaa. Sitä paitsi julkinen ja yksityinen lähentyvät tulevaisuudessa entisestään.

Mäkelä toivottaa tekniikan akateemiset tervetulleiksi niin kunnan töihin kuin luottamustehtäviinkin.

– Maailma teknistyy edelleen ja muun muassa tietotekniikka on mukana yhä useammassa asiassa,  joten ammattikuntamme osaamiselle on yhteiskunnallisissa luottamustehtävissä tarvetta. Työnantajana emme pysty kilpailemaan yksityisen sektorin kanssa palkoilla, mutta haasteellisia tehtäviä on tarjolla.

Mäkelä muistuttaa myös kuntatyön ja luottamustehtävien merkityksellisyydestä: tehtävien legitimiteetti on korkea ja töissä vaaditaan osaamista ja konkreettista tekemistä.

– Valtakunnan tasolla voidaan menestyä politikoimalla, mutta kunnissa tehdään arjen päätöksiä. Kun koulussa on sisä­ilmaongelmia, on ratkaistava, miten rakennus saadaan kuntoon ja mihin lapset pannaan opiskelemaan.

Haastattelun jälkeen Mäkelä lähettää vielä ilouutisen: Espoo on päässyt kuuden parhaan joukkoon kisaamaan the European Capital of Innovation -kilpailun voitosta.

Ongelmanratkaisija

Mari Puoskari on edennyt politiikassa insinöörimäisellä otteella.

Minulla on insinöörimäinen ote yhteiskunnallisiin asioihin. Pohdin, mistä kiikastaa, mietin ratkaisun ja laadin toimintasuunnitelman, Mari Puoskari sanoo.

Menetelmä on purrut. Puoskari astui viime vuoden alussa Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtajan suuriin saappaisiin.  33-vuotiaasta vihreästä DI:stä tuli luottamusvirkansa kaikkien aikojen nuorin haltija.

Puoskari myöntää, että niin insinöörimäisyydestä kuin kemian ja ympäristötekniikan DI-tutkinnostakin on ollut kuntapolitiikassa hyötyä.

Tilausta ja tilaa kuntapolitiikassa olisi muillekin tekniikan akateemisille.  

– Kunnallisessa päätöksenteossa tekniikka ja teknologia ovat yhä tärkeämmässä roolissa, erityisesti energia- ja ympäristöasioissa. Myös informaatioteknologian merkitys on korostunut, kuntasektorilla ICT:n asema nousee nyt varsinkin terveydenhuollossa.

TEKin valtuustossa istuva Puoskari onkin tyytyväinen siihen, että yhteiskunnallinen aktiivisuus näyttää viimein nostavan päätään myös tekkiläisten keskuudessa.

– Aktivoitumista on tapahtunut. Väkevästi politisoituneen 70-luvun jälkeinen allergisoituminen politiikalle näyttää viimeinen hellittävän.

Tekniikan ammattilaisten kiinnostuksen herääminen on tervetullutta sikälikin, että tekniikka on monelle päättäjälle vaikea ja tylsä laji.

– Lisäksi on helpompi mennä tutulla linjalla kuin omaksua uusia toimintamalleja. Toisaalta kaikkien ei tarvitsekaan intoutua teknologia-asiantuntijoiksi. Demokratiaan kuuluu, että poliittisia päätöksiä tekevissä elimissä on edustettuna läpileikkaus kansasta, poliitikko Puoskari muistuttaa.

– Toivottavaa olisikin, että virkamiehistö seuloisi päättäjille proaktiivisesti uutta tietoa teknologian ja tieteen saroilta.
 

Nälkä kasvoi syödessä

Puoskarin kiinnostus yhteisten asioiden hoitamiseen alkoi teekkariaikoina. Kemiaa ja ympäristötekniikkaa vuonna 1999 Otaniemeen opiskelemaan tullut Puoskari valittiin  vuonna 2002 ylioppilaskunnan hallitukseen. Hän sai vastuulleen opiskelijoiden sosiaaliset asiat – ja pani tuulemaan.

– Lopputuloksena oli muun muassa se, että teekkarit saivat opintotukiaikaansa pidennyksen ja opiskelijoiden oikeus joukkoliikenteessä 50 prosentin alennukseen laajeni koskemaan kaikkia pääkaupunkiseudun kuntia, Puoskari listaa.

– Se oli kovaa lobbausta, mutta tunsin silloin vahvasti, että näin voin vaikuttaa. Kiinnostus politiikan tekoon kasvoi kasvamistaan.

Pian Puoskari löysi myös poliittisen kotinsa – Vihreistä. Luonnollisesti.

– Opiskelin ympäristötekniikkaa. Mieltäni painoi maailmantuska, muun muassa Itämeren tila ja ilmastonmuutos, Puoskari muistelee.

Kun Kolin kansallismaisemasta kotoisin oleva opiskelija luki Vihreiden puolueohjelman ja päätyi vielä teekkarijärjestön vuosijuhlassa keskustelemaan Vihreiden silloisen kansanedustajan Tuija Braxin kanssa maailmanmenosta, päätös puolueeseen liittymisestä tuli valmiiksi.
 

Valtava kiinnostus

Diplomi-insinööriksi valmistuttuaan vuonna 2003 Puoskari oli jo Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden puheenjohtaja. Pesti jatkui seuraavana vuonna liittomuotoiseksi muuntuneen Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton johtajana.

Vuosina 2006–2007 Puoskari toimi Vihreiden Naisten puheenjohtajana.

Puolueensa hallitukseen Puoskari nousi 2005, ja samana vuonna myös Helsingin kaupunginvaltuustoon. Hän toimi Vihreiden varapuheenjohtajana kaksi kautta: 2007–2009 ja 2009–2011 sekä Helsingin kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtajana vuodet 2009–11.

Vuoden 2012 kunnallisvaaleissa Puoskari valittiin jälleen valtuustoon, ja seuraavan vuoden alussa alkoi siis kaupunginvaltuuston puheenjohtajuus.

Ilmaiseksi poliittinen ura ei tullut.

– Tein välillä nelipäiväistä työviikkoa, jotta aikaa jäisi myös yhteiskunnalliselle toiminnalle.

Vuonna 2012 Puoskari teki päinvastoin. Vaativan siviilityön ja perhesyiden vuoksi nyt 3,5-vuotiaan Okon ja 6-kuukautisen Pepin äiti hellitti vähän politiikan teosta ja luopui hetkeksi kaupunginhallituksen varapuheenjohtajuudesta ja Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtajuudesta.
 

Marie Curie ja Ekokem

Saavutuksistaan Puoskarin on vaikea nimetä merkittävintä, sillä politiikassa asioihin vaikutetaan yhdessä muiden kanssa.

– Yksi tärkeimmistä asioista on Helsingin ilmastotyö. Pää­kaupunki on muun muassa tehnyt päätöksen siitä, että kasvi­huonekaasuja vähennetään 30 prosenttia vuoteen 2020 mennessä.

Mediassa hän näkyy poliitikkona, mutta sen lisäksi hän on  luonut ammattiuraa tutkijana, asiantuntijatehtävissä ja konsulttina.

– Ammatinvalinta oli selvä jo koulutyttönä: kemistiksi. Esikuva oli Marie Curie.

Tämän kuun alussa Puoskari siirtyi CGI:n (ent. Logica) kestävän kehityksen johtajan paikalta Ekokemiin. Ekokem-konsernin johtoryhmässä Puoskarin vastuulla ovat strategia, viestintä ja yritysvastuu.

– Unelmien työpaikka ympäristötekniikkaa opiskelleelle! Puoskari toteaa tyytyväisenä.