Millainen on kestävä elämä?

|
Blogimerkintä

Raskaan koronavuoden jälkeen kestävyysajattelua tarvitaan erityisen paljon ja kaikilla tasoilla: taloudessa, ympäristössä ja ihmisten elämässä.

Sisäilmasta. Vuodenvaihteessa meidän perheessämme revittiin riemua Ylen Sisäilmaa-tv-sarjasta. Elina Knihtilän ja Hannu-Pekka Björkmanin tähdittämä draamakomedia on näyttelijätyön juhlaa. Jos ei naurata, niin itkettää. Suomalainen työelämä omituisuuksineen on kuvattu sarjassa äärimmäisen osuvasti. 

TE-toimiston sisäilmaongelma symboloi hyvinvointiyhteiskunnan rapautumista. Sarjassa kuvataan työvoimapalveluiden ulkoistamisen tuomia paineita ja tulospalkkauksen mukanaan tuomaa stressiä. Knihtilän esittämä TE-toimiston esihenkilö Anneli – tomera täti-ihminen – riskeeraa uransa ja laittaa itsensä likoon tilanteen pelastamiseksi, äärimmäisiä keinoja käyttäen. Työelämän kohtuuttomuudet, omituisuudet ja ratkaisut ovat varsin tuttuja myös meille tekkiläisille. Palataan niihin taas tänäkin vuonna.

Digitaidoista. Työterveyslaitoksen tuoreen raportin mukaan puolella palkansaajista on haasteita digitalisaation kanssa. Työelämään on syntymässä yhä syvenevä railo digipärjääjien ja -pudokkaiden välille.

Raportin mukaan digitaidottomilla on käyttötapahaasteita eli heillä ei ole kykyä, motivaatiota tai mahdollisuuksia käyttää digivälineitä ja -palveluita työssään parhaalla mahdollisella tavalla. Ratkaisevassa asemassa olette te teknologian kehittäjät. Mitä teidän mielestänne pitäisi tehdä tilanteen parantamiseksi?

Kestävyydestä. Vuonna 2020 vietimme TEKissä yhdenvertaisuuden teemavuotta. Nostimme esiin muun muassa tasa-arvoon ja syrjintään liittyviä aiheita. Teimme niin, koska mielestämme työelämässä on noilla alueilla vielä niin sanotusti kirveellä töitä. Vaikka Suomessa asiat ovat globaalisti katsoen hyvin, ne voivat olla paremminkin. Tämän vuoden teema on kestävyys.

Raskaan koronavuoden jälkeen kestävyysajattelua tarvitaan erityisen paljon ja kaikilla tasoilla: taloudessa, ympäristössä ja ihmisten elämässä. Tänä vuonna yritämme omalta osaltamme edistää paluuta kestävään elämään. Siksi puhumme esimerkiksi siitä, mistä teknisen alan osaajille löytyy töitä, miten ilmastonmuutosta torjutaan teknologian avulla ja millainen on työelämä, jossa mahdollisimman moni meistä voi hyvin. Mistä teidän mielestänne pitäisi puhua, kun puhutaan kestävyydestä? Laittakaa vinkkiä tästä ja muista ylläolevista aiheista sähköpostiin.

Kestävää vuotta 2021!

Kirjoitus on julkaistu aiemmin TEK-lehdessä 01/2021.

Avainsanat: