Parasta Suomelle -blogi: Tutkimus- ja kehitysrahoitus ei kuulu yritystukien leikkauslistoille
Leikkauslistoja mietittäessä on erotettava näennäisvaikuttavuus toimista, joilla luodaan todellisia edellytyksiä osaamispohjaiselle kasvulle, viennille ja uusien työpaikkojen luomiselle, kirjoittaa Pekka Pellinen blogikirjoituksessaan.
Poliitikkojen keskuudessa yritystukien mollaaminen on saanut suorastaan kilpalaulantaa muistuttavia piirteitä. Populismiin ei ole kuitenkaan syytä sortua, muistuttaa johtaja Pekka Pellinen TEKistä Parasta Suomelle -blogissa.
– Kansainväliset selvitykset – muun muassa EU:n CIS-tutkimus sekä World Economic Forumin laaja kansainvälinen raportti – osoittavat, että yrityksistä menestyivät parhaiten ne, joiden innovaatiotoimintaan oli saatu kohtuullisesti sekä julkista että yksityistä rahoitusta, Pellinen kirjoittaa.
– On kyettävä erottamaan näennäisvaikuttavuus toimista, joilla luodaan todellisia edellytyksiä osaamispohjaiselle kasvulle, viennille ja uusien työpaikkojen luomiselle, hän jatkaa.
Parasta Suomelle -blogissa tekkiläiset eri alojen asiantuntijat pohtivat, miten Suomen suunta saadaan käännettyä.