Jari Jokinen

Puheenaihe, jota vältän

|
Blogimerkintä

Ukrainasta pakenee nyt pääosin naisia ja lapsia, jotka haluavat tehdä työtä, oppia ja harrastaa – elää normaalia elämää. Meidän on syytä tukea tätä.

En millään haluaisi kirjoittaa sodasta tätä pääkirjoitusta, mutta sormet näyttävät näppäimistöllä vääjäämättömästi vievän tähän.

Muutama viikko sitten läheinen, perheineen Berliinissä asuva opiskelukaverini soitti. Hän kertoi olevansa matkalla kohti Puolan ja Ukrainan rajaa. Hän oli hakemassa vaimonsa serkkua ja serkun 4- ja 8-vuotiaita tyttäriä rajalta turvaan sodan jaloista. Serkun puoliso saattoi heidät rajalle, mutta palasi sitten takaisin rintamalle. Ystäväni alkoi tämän jälkeen toimia järjestelmällisen avun toimittamiseksi sodan jaloista pakeneville vapaaehtoisten lahjoitusten avulla.

Oma äitini oli kolmevuotias, kun hän yksivuotiaan pikkusiskonsa ja äitinsä kanssa lähti evakkoon.

Oma äitini oli kolmevuotias, kun hän yksivuotiaan pikkusiskonsa ja äitinsä kanssa lähti evakkoon vastavalmistuneesta kotitalosta Kannansaaresta Kurkijoelta kohti länttä oman sotamme jaloista. Monella on samanlaisia muistoja, ja elämästä on kuitenkin tullut oikein hyvää. Sitä samaa toivomme kaikille nyt Ukrainasta lähteville pakolaisille.

Ukrainasta pakenee nyt pääosin naisia ja lapsia, jotka haluavat tehdä työtä, oppia ja harrastaa – elää normaalia elämää. Meidän on syytä tukea tätä. Varsinkin Suomessa, jossa syntyvyys on alhainen ja jonne tarvitsemme lisää toimeliasta väkeä.

Me Tekniikan akateemiset olemme paitsi lahjoittaneet Suomen punaiselle ristille ja Pelastakaa lapset -yhdistykselle kaksikymmentätuhatta euroa, olemme myös antaneet toistaiseksi tyhjää toimistotilaamme käyttöön nuorille ukrainalaisille vapaaehtoistyöntekijöille, jotta he voivat varmistaa, että kriisialueilta turvaan vievät linja-autot täyttyvät eikä tyhjiä paikkoja jää. Myös Akava-yhteisönä olemme tehneet viidenkymmenen tuhannen euron lahjoituksen Ukrainan sotaa pakenevien tueksi.

Samaan aikaan on syytä muistaa, kuka on vastuussa tästä sodasta. Venäjän kansalaiset eivät ole. 

Kirjoitus on julkaistu aiemmin pääkirjoituksena TEK-lehdessä 2/2022.