Ura etenee korvia höristämällä

Jos joku kuvittelee, että "sirpaleinen työura" on uusi ilmiö, hänen kannattaa kysyä asiaa vaikkapa Onnettomuustutkintakeskuksen johtajalta Veli-Pekka Nurmelta. Silloin selviää, että on sitä ollut lyhyitä ja vaihtuvia työsuhteita ennenkin.

Kun viisikymppinen Nurmi esiintyi Tampereella valmistumassa olevien ja juuri valmistuneiden tekkiläisten jäsenillassa, kirjoitti hän fläppitaululle vuosilukuja niistä työtehtävistä, jossa hän on uransa aikana käväissyt.  Fläppitaulun pinta-ala ei tahtonut riittää.

TkT Veli-Pekka Nurmi on päätynyt moninaisten uravaiheiden kautta kautta tehtävään, jota on vain yksi Suomessa: Onnettomuus- tutkintakeskuksen johtajaksi.

TEKin jäseniltaan Tampereen työväenteatterin Klubille oli kokoontunut joukko työuraansa aloittelevia diplomi-insinöörejä, jotka saivat kolmelta työelämässä jo kyntensä näyttäneeltä kollegaltaan osviittaa siitä, kuinka uraa voi rakentaa.

Veli-Pekka Nurmen hengästyttävään uraan on mahtunut Imatran Voimaa ja Porin Sähkölaitosta, kauppa- ja teollisuusministeriön työryhmää ja Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKES:ia, lääninhallitusta ja Tampereen kaupungin Sähkölaitosta – kunnes hän vuodesta 2010 ryhtyi johtamaan Onnettomuustutkintakeskusta.

– Tällaista uraa ei voi suunnitella.  Se vain syntyy, kun pitää silmät ja korvat auki ja tarttuu erilaisiin tarjolla oleviin mahdollisuuksiin, Nurmi selitti uravalintojaan tarkkaavaisesti kuunnelleille nuorille DI:lle.

Nurmen työuraan on mahtunut paljon johtajan tehtäviä.  Niihin hän sanoi menneensä aina nöyrällä mielellä eikä suinkaan takki auki.

- Ihmisiä pitää kuunnella, Nurmi selvitti johtajanfilosofiaansa.
 

Verkostoidu vaikka ABC:lla

Työurastaan oli kertomassa myös Antti Hiekkanen, joka työskentelee IGL-Technologiesin liiketoimintajohtajana, mutta on ikänsä puolesta vasta uransa alussa.  Hän kertoi uransa rakennuspalikoina olleen TTY:n kiltatoiminta, salibandyseura ja ABC Pirkkala. Erityisesti kilta oli verkostoitumisen juhlaa: sieltä hän pongahti ylioppilaskuntaan, tutkimusapulaiseksi ja nykyiseen työpaikkaansakin.

– Kaiken avain on verkostoituminen. Ja mieli kannattaa pitää avoimena, opasti Hiekkanen.

Jäsenillan yleisöä urakertomukset selvästi kiinnostivat. Esimerkiksi tietojohtamisesta valmistuneen Tiia Tirkkosen ne saivat mietteliääksi:

– Kaikki uratarinat olivat kovin erilaisia. Ymmärsin niistä, että meille vastavalmistuneille on avoinna monenlaisia urapolkuja.

Tirkkonen pitää työllistymismahdollisuuksiaan hyvinä.  Itse asiassa hänelle on tullut työnantajilta jo yhteydenottoja. Häntä kiinnostavat tiedonhallinta, viestintä ja IT-ala.

– Uraa ei voi kovin tarkasti suunnitella kun ei tiedä, millaisia mahdollisuuksia eteen tulee. Olen avoimin mielin ja arvelen, että työurastani tulee "vaihteleva".

Konetekniikasta pian valmistuva Jaakko Knuuttila pitää tärkeänä, että työnhaussa luottaa rohkeasti omiin kykyihinsä.

– Pitää tietysti itse olla aloitteellinen ja valpas.  Eihän niitä työpaikkoja tarvitse löytyä kuin yksi, se riittää...

– Luulen, ja toivonkin, että työurastani tulee monipolvinen.  Ja jos työllistymisessä on ongelmia, aina voi suuntautua ulkomaille.
 

Mokaaminen on vuorovaikutusta

Jäsenillan tähtiesiintyjä oli draamakouluttaja Tomi Välimaa, joka rohkaisi nuoria diplomi-insinöörejä vuorovaikutuksen maailmaan.

– Vuorovaikutus voi olla rakentavaa tai kilpailevaa, Välimaa kiteytti.

Rakentavasti ehdotukseen suhtaudutaan kun vastaus siihen alkaa sanoilla "joo, ja".  Kilpailevasta suhtautumisesta on kysymys, kun ensimmäiset sanat ovatkin "joo, mutta".

– Ehdotusta torjuttaessakin voidaan siitä tai sen esittäjästä lausua jotain myönteistä, Välimaa huomautti.

Draamakouluttaja pureutui myös mokaamisen jaloon taitoon. Hänen mielestään mokaamisen pelko estää vuorovaikutusta.  Mokaamisessa on kuitenkin sinällään jotain hyvin inhimillistä.

– Jos pelaa varman päälle ja välttää mokia, voi edistyä hitaasti, mutta onnistua.  Jos sen sijaan korottaa riskiä eikä pelkää mokaa, voi edistyä nopeasti, mutta myös epäonnistua.  Jokainen valitsee tyylinsä.

Välimaa siteerasi rekrytoijaa, joka oli vakuuttanut ottavansa mieluummin rehellisen hölmön kuin liukkaan käärmeen.

Draamakouluttaja laittoi yleisönsä kokeilemaan niin vuorovaikutusta kuin mokille alttiiksi asettumistakin.  Työuransa alussa olevaa yleisöä ei tarvinnut kahta kertaa käskeä: jäsenillan aikana syntyi uusia tuttavuuksia ja verkostoja.  Ehkä illan edetessä yksi ja toinen mokasikin, mutta se onkin sitten jo toinen juttu...