Urapalveluita jäsenten tarpeisiin
TEKin uusi uravaliokunta etsii tuoreita keinoja tukea tekkiläisen urapolkua sen kaikissa vaiheissa.
Tekniikan alan ylempi korkeakoulututkinto ei enää automaattisesti takaa sujuvaa pääsyä työelämään saati vakaata uraputkea. TEKin on siis mietittävä ja toteutettava toimenpiteitä, jotka tukevat jäsenistöä heidän urallaan muuttuvassa maailmassa. Näin toteaa valiokunnan puheenjohtaja Kristiina Hartikainen uuden valiokunnan roolista.
Yhteiskunnassa tapahtuvat rakennemuutokset luovat uuden monimuotoisen urakäsityksen.
– Palkkatyötä, yrittäjyyttä ja opiskelua – kaikkea jopa samanaikaisesti. Ja monelle tällainen tilkkutäkkiura on jo todellisuutta. Lisäksi globaalit megatrendit, erityisesti digitalisoituminen, muuttavat työtä tavoilla, joita emme osaa vielä edes kuvitella. Samalla osaamistarpeet muuttuvat, joten on mietittävä uusiksi myös työn ja uran käsitteet, Hartikainen sanoo.
Valiokunta aloitti kolmivuotiskautensa työpajakokouksella tammikuussa.
– Lähdemme liikkeelle määrittelemällä mitä teemme ja mistä aloitamme. Uskon, että tänä vuonna saamme kuvattua, mitä tarkoittaa monimuotoinen ura ja mitkä ovat tekkiläisen uralla ne muutoskohteet, joihin TEKin urapalveluiden tulee kohdistaa aktiviteettinsa. Ensimmäisessä kokouksessa ideoimme muun muassa työkalupakkia, josta löytyisi kuhunkin muutokseen sopivia työkaluja: koulutuksia, toimintamalleja, best practices, caseja ja linkkejä yhteistyökumppanien tarjontaan.
Uravaliokunnan työ linkkittyy useille TEKin toiminta-alueille.
– Siksi jaamme tietoa, näkemyksiä ja teemme yhteistyötä niin TEKin asiantuntijoiden kuin myös muiden valiokuntien kanssa.
– Tärkeintä on, että uravaliokunnan aikaansaannokset näkyvät konkreettisesti Pasilan toimitalon ulkopuolella jo tämän vuoden aikana.
Millaisen uran haluat?
Hartikainen muistuttaa, että jokaisen on otettava vastuu omasta urastaan ja sen kehityksestä.
– Pitää määritellä, minkälaisen uran minä haluan ja millainen on hyvä ura juuri minulle. Sen jälkeen kannattaa asettaa tavoitteita ja miettiä, miten niihin päästään. Itsensä kanssa voi käydä säännöllisesti kehityskeskusteluja, sillä kokemus ja osaaminen avaavat usein uusia mahdollisuuksia. Matkan varrella myös kiinnostuksen kohteet ja jopa arvot saattavat muuttua.
Hartikainen painottaa, ettei urakehitys välttämättä tarkoita nousemista organisaation seuraavalle portaalle.
– Nousukiito voi olla myös siirtymistä poikittain – osaamisen kasvattamista sekä toimimista ajoittain esimerkiksi itsensä työnantajana.
– Työuran alkumetreillä tärkeintä on päästä kiinni johonkin työhön. Kannustan pitämään työnhaussa katon korkealla ja seinät leveällä. Yliopistossa annetaan hyvä perusta moninaisiin tehtäviin ja työelämässä oppiminen kiihtyy entisestään.
Uran loppumetreillä on tärkeintä pitää yllä kykyä ja halua oppia uutta. Näiden taitojen lisäksi pitää oppia sietämään muutoksia.
– Silloin kun yrityksillä menee hyvin, ura voi kehittyä lähes omalla painollaan: organisaatiot kasvavat ja hyville tekijöille aukeaa uusia mahdollisuuksia. Tuolloinkin ohjat on hyvä pitää omissa käsissä. Aina kannattaa etsiä hyviä esimiehiä ja tiimejä, joissa saa tehdä töitä itseään viisaampien kanssa. Hyvässä ympäristössä pystyy erinomaisesti kasvattamaan osaamistaan.
Uravaliokunnan puheenjohtajana toimii Kristiina Hartikainen.
Katse eteenpäin
Hartikainen toteaa oman uransa sisältävän niin sattumien summia kuin tietoisia päätöksiä.
– Valmistuin keskellä 1990-luvun alun syvää lamaa enkä puunjalostajana saanut töitä puunjalostusteollisuudesta. Tästä alkoi polkuni kohti HR-ammattilaisen uraa.
– En ole luonteeltani sellainen, että itkisin maahan kaatunutta maitoa, vaan pikemminkin mietin sitä, mitä haluan saada aikaiseksi. Ennen mietin työuraani kvartaali kerrallaan, nykyään ajattelen pidemmälle. Tällä hetkellä kerään osaamisreppuuni kokemusta globaalista it-palvelu- ja konsultointiyrityksestä – ja pohdin seuraavia siirtoja.
– Uskon, että minulle oli hyötyä siitä, että olin teekkarina mukana opiskelijapolitiikassa. Kun minut valittiin aikanaan TKY:n hallituksen puheenjohtajaksi, eräs vuorineuvos sanoi minulle, että älä sure pidentynyttä opiskelu-aikaa, sillä tulet oppimaan sellaisia asioita, joita kukaan professori ei pysty sinulle luennoilla opettamaan.
– Tänä päivänä pystyn toimimaan monimuotoisessa ympäristössä, joustavasti verkostoituen. Sosiaaliset kykyni ja tilanteessa toimiminen ovat vahvuuksiani. En jämähdä ongelmien edessä, vaan etsin ratkaisuja.
Pysy pinnalla – sukella someen |
Somen avulla voit kehittää osaamistasi, verkostoitua ja seurata maailman menoa. Työttömyystilanteessa somettaminen on elintärkeää. – Tapahtumien ja trendien seuraaminen pitää ajan hermolla; se estää tippumasta siihen -mustaan aukkoon, josta on vaikea kömpiä työmarkkinoille, TEKin uravalmentaja Heini Hult-Miekkavaara vinkkaa. – Käytä työkaluja, kuten Scoop.it tai Paper.li. Niiden avulla keräät mielenkiintoisia juttuja netti-avaruudesta. Et huku kaaossurffailuun, ja saat samalla näppärästi jaettua koosteitasi eteenpäin.
Pysy silmissä, pysyt mielissäSomeverkostot ovat erinomainen tapa ylläpitää ja vahvistaa omaa osaamista. – Olemalla aktiivinen pidät itsesi myös muiden mielissä, et katoa ammatilliselta kartalta. Työn-antajat ja rekrytoijat skannaavat somea etsiessään osaajia, Hult-Miekkavaara muistuttaa. – Sosiaalisessa mediassa on matala kynnys heittäytyä keskusteluihin tai kontaktoida täysin tuntemattomiakin ihmisiä. Erityisesti Twitter toimii tällä periaatteella. Muista heikkojen linkkien periaate: lähipiirisi pyörii todennäköisesti samojen asioiden ympärillä kuin sinäkin, mutta kaukaisemmilta tuttavuuksilta saat uusia näkökulmia ja |
Testaa nämä |
Github Ylläpitopalvelu ohjelmistoprojekteille. Taipuu myös 3D-mallintamiseen, yhteisölliseen kirjoittamiseen, musiikkiprojekteihin, maantieteellisen datan muokkaamiseen, bloggaamiseen, yhteisöllisten matkaoppaiden ja reseptioppaiden tekemiseen – vain taivas on rajana. Researchgate Tutkimustietokanta; verkostoidu, jaa omaa tutkimustyötäsi sekä seuraa eri alojen julkaisuja ja ajankohtaisia keskusteluita. Meetup Alusta, jolla erilaiset yhteisöt sopivat tapaamisia, niin virtuaalisista kuin fyysisistä. Esimerkkejä Meetupin verkostoista ovat Product Tank Helsinki, Lean Startup Tampere ja Turku Software Craftsmanship Community. Facebook Yli miljardi käyttäjää takaa sen, että aiheesta kuin aiheesta löytyy asiaa. Kokeile siis myös ammatilliseen käyttöön! LinkedIn Ammatillisen profiloitumisen, verkostoitumisen ja työnhaun tärkein somekanava. Erinomainen väline erilaisten toimialojen, organisaatioiden ja tehtävien skannaamiseen. Bloggaaminen Jos runosuoni kukkii riittävän usein, bloggaaminen on parhaita tapoja tuoda osaamista ja näkemyksiä esille. Käytä lisäksi muita somekanavia juttujen jakamiseen ja lukijakunnan kasvattamiseen. Vimeo, Youtube, iTunes ja Soundcloud Videot ja podcastit toimivat usein paremmin kuin teksti. Kuuntele esimerkiksi TEDTalksin huippuesityksiä, tai nauhoita omia asiantuntijasettejäsi. Vinkit kokosi Heini Hult-Miekkavaara. |
Uran hallinta on muutosten hallintaa |
Yksilöllisyydelle on tullut työelämässä tilaa, mutta samalla vaatimus sietää epävarmuutta kasvaa, uravalmentaja Simo Kokko TEKistä toteaa. – Uran hallinta on ennen kaikkea muutosten hallintaa. Nyt on entistäkin tärkeämpää pitää huolta omasta osaamisesta. Uraa on mahdotonta suunnitella yksityiskohtaisesti vuosiksi eteenpäin, mutta valmiuksiaan voi aina kehittää. Varaudu uramuutoksiin näin:
Hyvä tyyppi sai potkutVaikka irtisanomiset ovat turbulentissa työelämässä jo lähes arkipäivää, lopputili on aina kova kolaus. – Irtisanominen on aina isompi tai pienempi kriisi. Mitä yllättävämpi tilanne on, sitä kovempi sokki. Kokko korostaa aktiivisuuden merkitystä: tuleen ei pidä jäädä makaamaan. Jos jäit työttömäksi, toimi näin:
|
Simo Kokko
uravalmentaja
TEK