Läppäri neukkarin pöydällä.

Valtion virka- ja työehtoneuvottelut jatkuvat, sopimus päättyy 28.2.

|
Uutinen

Neuvottelut noin 80 000 valtion työntekijän virka- ja työehtosopimuksesta jatkuivat torstaina 27. helmikuuta. Valtion työmarkkinalaitos antoi tarjouksen uudeksi virka- ja työehtosopimukseksi. Neuvotteluja jatketaan perjantaina 28. helmikuuta, jolloin myös valtion sopimuskausi päättyy.

Neuvottelut noin 80 000 valtion työntekijän virka- ja työehtosopimuksesta jatkuivat torstaina 27. helmikuuta.

Valtion työmarkkinalaitos antoi tarjouksen uudeksi virka- ja työehtosopimukseksi. Palkansaajien järjestöt vastaavat tarjoukseen seuraavalla neuvottelukerralla perjantaina 28. helmikuuta. Tuolloin päättyy myös valtion sopimuskausi ja sopimukseton tila alkaa lauantaina 1. maaliskuuta.

Tavoitteena on, että neuvottelutulos saadaan aikaiseksi perjantaina sopimuskauden päättymisen yhteydessä, mutta sopimuksen sisällön osalta on vielä kehitettävää.

Yli puolet valtion henkilöstöstä työskentelee akavalaisille JUKO-liittojen jäsenille tyypillisissä asiantuntija-, esimies- ja johtotehtävissä.

JUKO painottaa, että säästöistä johtuen valtiolla työskentelee jatkossa vähemmän henkilöstöä, mutta tehtäviä ei ole vähennetty. Tehtävät muuttuvat vaativammiksi, minkä tulee näkyä virka- ja työsuhteen ehdoissa sekä työnteon edellytyksissä.

Mikä sopimukseton tila?

Sopimukseton tila on työmarkkinoiden yleinen käytäntö. Jos neuvottelijat eivät saavuta määräaikaan mennessä neuvottelutulosta, jonka osapuolet hyväksyvät uudeksi virka-/työehtosopimukseksi, koko ala siirtyy sopimuksettomaan tilaan.

Sopimuksettomassa tilassa virka- ja työehtosopimusten kaikki määräykset ovat edelleen voimassa jälkivaikutuksella. Tämä tarkoittaa, työnantajan ja palkansaajien on noudatettava päättynyttä sopimusta uuden sopimuksen voimaantuloon asti.

Sopimuksettomassa tilassa molemmilla osapuolilla (palkansaajat ja työnantajat) on oikeus työtaistelutoimenpiteisiin uuden työehtosopimuksen aikaansaamiseksi.

Lue lisää sopimuksettomasta tilasta JUKOn sivuilta

Valtiofaktat 2025

  • Sopimus | Valtion yleinen virka- ja työehtosopimus
  • Sopimuskausi päättyy | 28.2.
  • Pääsopijat | JUKO, Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Valtion työmarkkinalaitos
  • JUKOn neuvottelijat | neuvottelupäällikkö Minna Salminen (JUKO) ja JUKOn valtiosektorin neuvottelukunnan puheenjohtaja Jonne Rinne (SPJL)

Mikä JUKO?

  • JUKO edustaa julkisalojen työmarkkinaneuvotteluissa 35:tä akavalaista ammattiliittoa, joilla on yhteensä 200 000 jäsentä. JUKO neuvottelee virka- ja työehtosopimuksen TEKin julkisella sektorilla työskenteleville jäsenille. 
  • JUKO sopii virka- ja työsuhteiden ehdoista kunnissa, hyvinvointialueilla, valtiolla, yliopistoissa, evankelis–luterilaisessa kirkossa sekä Yritysjaostossa, Kansallisgalleriassa ja Työterveyslaitoksella.
  • Työpaikoilla 3 500 jukolaista luottamusmiestä neuvottelee paikallisesti ja edustaa kaikkien JUKO-liittojen jäseniä.
  • Julkisalan asiantuntija, esihenkilö- tai johtotehtävissä työskentelevä: löydä akavalainen/jukolainen liittosi!