Vauhti kiihtyy 5G:n ympärillä

|
Uutinen

5G-testiverkot ovat jo valmiina Oulussa ja Espoossa. Northern Glow -tapahtumassa torstaina Oulussa pohdittiin digitalisaation ja 5G:n mahdollisuuksia – sekä korostettiin rohkeutta panostaa uusiin asioihin.

Kodakin tuhokertomus on klassinen esimerkki, kuinka uuteen teknologiaan ei uskallettu panostaa oikealla tavalla. Kodakilla oli ensimmäinen digitaalinen kamera jo vuonna 1975. Tosin siinä oli 0,01 megapikselin mustavalkokamera.

– Kuka olisi vaikuttunut tästä kuvasta, tulevaisuudentutkija ja luennoitsija Stefan Hyttfors kysyi Northern Glowssa pitämässään esityksessä torstaina ja esitteli rumasti pikselöitynyttä naamakuvaa.

– Kodakin filmikuvissa oli tuohon aikaan hienot väriloistot ja yhtiö oli saanut teknologiaansa kuuhun. Oli vaikea uskoa digikameroiden tuloon.

Kodakilla digikameroiden kehitys kuitenkin jatkui. 2000-luvun alussa yhtiö jopa esitteli oman digikameransa, jossa kuvaa pystyi katselemaan ruudulla ja sen jälkeen tulostamaan sen. Ongelma oli, että digikameroiden kehitys pysyi yhtiön alaviitteenä, kun olisi pitänyt olla rohkeutta nostaa se yhtiön strategian kärkeen.

Hyttfors muistutti, että teknologian kehityskulussa on tärkeätä tajuta, että kehitys on eksponentiaalista. Sen sijaan, että jokin paranee kymmenen prosenttia vuosittain, sen suorituskyky tuplaantuu vuosittain.

Ensin jokin muutos siis vaikuttaa marginaaliselta, mutta muutaman vuoden päästä kehitys lentää sillä vauhdilla, että siihen eivät enää kaikki ehdi mukaan.

– Kodak myi miljoonia kameroita 1970-luvulla. Ehkä Kodakilla olisi pitänyt pitää aivoriihi, jossa olisi pohdittu, että miten myydään miljardeja kameroita miljoonien sijaan.

Nyt 5G-teknologia on vielä marginaalissa, käyrän alkuvaiheessa. Odotettavissa on vielä kehitysvuosia, mahdollisuuksien etsimistä, pään seinään lyömistä ja pimeässä hapuilua. Tulevaisuudessa kuitenkin jo näkyy kehityksen ampaisu hurjaan nousuun.

Siksi Espoon Otaniemessä, Oulun Linnainmaalla ja Oulun yliopistollisessa sairaalassa on jo 5G-testiverkko käytössä. Tähän testiverkkoon toivotaan yrityksiä ja tutkijoita miettimään ja kokeilemaan uusia teknologioita ja bisnesmalleja.

Tulevaisuudentutkija ja luennoitsija Stefan Hyttfors puhui Northern Glowssa muun muassa Kodakista.

Haluamme vähentää liikennekuolemien määrän nollaan

Itseajavat autot, millimetrin tarkat robotit...

5G:n oleellisin ero 4G-teknologiaan on nopeus. 5G kykenee yli 10 gigabitin nopeuteen sekunnissa. Monelle tavalliselle kuluttajasovellukselle tämä kuulostaa varsin turhalta.

Esimerkiksi robotille, jonka täytyy suorittaa milli- tai nanometrin tarkkuutta vaativia vaihtelevia operaatioita, tämä nopeus on välttämätöntä.

Nokian tutkimusjohtaja Lauri Oksanen visioi omassa puheessaan, että ensimmäisiä käyttökohteita voisivat olla itsestään ajavat autot, joiden täytyy jatkuvasti havaita ympäristöään luotettavasti ja nopeasti.

– Haluamme vähentää liikennekuolemien määrän nollaan. Tämä ei tietenkään riipu pelkästään verkoista, mutta nopeampi ja luotettavampi verkko on ehdoton edellytys.

Oksanen arvioi, että esimerkiksi terveysteknologiassa ja infrastruktuurin etävalvonnassa nopeat verkot luovat uusia mahdollisuuksia parantaa ja tehostaa palveluita.

Parhaillaan koko 5G:n standardisointi on kesken, minkä takia Espoossa ja Oulussa puhutaan vasta testiverkosta.

Koska standardeista taistellaan, Nokia haluaa olla vahvasti 5G-tutkimuksen eturintamassa ja pyrkii saamaan oman kädenjälkensä 5G-standardiin.

Liiketoimintamallit ja lainsäädäntö uudistettava

5G:n heikkoutena on sen lyhyt kantama. Tämä tarkoittaa, että 5G-verkkoja tullaan rakentamaan yksittäisiin rakennuksiin. 

– Tuskin kaikki operaattorit tulevat rakentamaan jokaiseen rakennukseen omia verkkojaan, vaan jokaisessa tilassa on omanlaisensa tarpeet ja ratkaisut. Syntyy toivottavasti kokonaan uusi operaattorimalli, jossa pienet toimijat hallinnoivat omalla alueellaan näitä verkkoja, ja tekevät yhteistyötä isojen operaattoreiden kanssa, kertoi Olli Liinamaa, joka johtaa 5G-testiverkon kehitystä Oulun yliopistossa ja Nokiassa.

Liinamaa muistutti, että toistaiseksi tämä toimintamalli ei ole laillinen. Viestiä ollaan viemässä liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerille.

Oulussa korostettiin myös, että pelkkä teknologian eturintama ei riitä.

– Oulussa teknologia ei ole koskaan ollut se ongelma, mutta nyt kun meillä on tämä etumatka, niin miten pystymme ottamaan kaiken sen hyödyn? Nyt tarvitsemme ajatuksia myös muualta kuin teknologiselta alalta, Oulun elinkeinopolitiikasta vastaavan BusinessOulun ict- ja nanoteknologian toimialojen vastaava johtaja Janne Mustonen sanoi.

5G-tutkimusohjelman tiimijohtaja Jyrki Huusko VTT:ltä taas muistutti, että erilaisia kaupallisia malleja pohditaan Oulun yliopistossa parhaillaan.

– Tässä suhteessa me olemme jo lähteneet Oulussa liikkeelle.