People of different genders working at the same table

YTN jatkaa neuvotteluja teknologia­teollisuudessa

|
Uutinen

Teollisuusliiton ja Pron 18.11. ilmoittamat painostustoimet teknologiateollisuudessa eivät koske ylempinä toimihenkilöinä työskenteleviä TEKin jäseniä.

Teollisuusliitto ja Ammattiliitto Pro ilmoittivat tänään 18.11. käynnistävänsä painostustoimet teknologiateollisuudessa joulukuussa, mikäli sopua uudesta työehtosopimuksesta ei sitä ennen synny. Ilmoitetut painostustoimet eivät koske teknologiateollisuudessa työskenteleviä ylempiä toimihenkilöitä eivätkä siten ylempien tehtävissä työskenteleviä TEKin jäseniä. Ilmoitettujen lakkojen mahdollisesti toteutuessa ylemmät toimihenkilöt pitäytyvät omissa työtehtävissään, eivätkä tee lakonalaista työtä.

Ylemmät Toimihenkilöt YTN jatkaa omalta osaltaan neuvotteluja ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksista teknologiateollisuuden alalla 19.11. sekä suunnittelu- ja konsulttialalla 26.11. Tavoitteena on edelleen saada sopimukset uusittua ennen niiden päättymistä.

YTN:n työehtosopimukset teknologiateollisuudessa ovat voimassa 30.11.2024 saakka ja siihen saakka myös työrauhavelvoite on voimassa. Mikäli ratkaisua uusista työehtosopimuksista ei synny marraskuun loppuun mennessä, siirrytään niin sanottuun sopimuksettomaan tilaan. Edellä mainitut työehtosopimukset sisältävät kirjauksen sovintolautakunnasta, joka käynnistää työnsä työehtosopimuksen voimassaolon päätyttyä ja mikäli nyt käynnissä olevat neuvottelut eivät johda tulokseen. Sovintolautakunnalle on varattava vähintään kaksi viikoa aikaa etsiä ratkaisu ja tänä aikana YTN ei voi päättää eikä ilmoittaa painostustoimista.

Jos kuulun Teollisuusliiton tai Ammattiliitto Pron lakon piiriin?

Jos TEKin jäsen kuuluu lakon piiriin eli työskentelee lakon alaisessa yrityksessä tehtävässä, jossa häneen sovelletaan Teollisuusliiton tai Ammattiliitto Pron solmimaa teknologiateollisuuden työehtosopimusta ja jäsen päättää osallistua lakkoon, niin TEKin jäsenelle maksetaan lakkoavustusta 90 euroa/lakkopäivä.

Lakkoavustuksen hakemiseksi pyydämme ystävällisesti ottamaan yhteyttä: jaana.saaksberg@tek.fi.

Palautetta toimitukselle Voit antaa palautetta tai juttuvinkkejä suoraan TEK-lehden toimitukselle tällä lomakkeella. Arvostamme erityisesti omalla nimellä ja yhteystiedoilla annettua palautetta, mutta otamme vastaan myös anonyymejä viestejä.