Kuva Peppi Seppälästä.

Peppi Seppälä

Henkilötiedot
32 vuotta
Espoo
Kaupunginvaltuutettu, aluevaltuutettu, TEK:n hallituksen jäsen
Tekniikan kandidaatti

Ehdokkuudet

Aluevaalit 2025

Esittelyteksti

Olen ehdolla jatkokaudelle Länsi-Uudenmaan aluevaltuustoon!

Ensimmäinen aluevaltuustokausi on päättymässä ristiriitaisissa tunnelmissa. On ollut sekä merkityksellistä että vaikeaa olla käynnistämässä historiallista hyvinvointialueuudistusta.

Hyvinvointialueiden kädet ovat sidotut, kun budjetti päätetään muualla, ja valtuutettujen työksi jää lähinnä leikkausten kohdentaminen. Etenkin, kun hallitus on halunnut pitää säästöjen aikataulun liian tiukkana.

Olen konkreettisesti nähnyt, kuinka tärkeää on, että Vihreät ovat olleet mukana puolustamassa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia.

Vihreät ovat torjuneet leikkauksia vammaisilta, omaishoitajilta, perheiltä ja lastensuojelusta, sekä kohtuullistaneet asiakasmaksujen korotuksia erityisesti paljon palveluita käyttävien ihmisten osalta.

Vihreät ovat myös panostaneet ennaltaehkäisyyn erityisesti mielenterveyspalveluissa. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella on nyt 30 psykologia enemmän kuin lähtötilanteessa.

Kuluneella kaudella olen toiminut Vihreän ryhmän ensimmäisenä varapuheenjohtajana, ja edustanut Vihreitä ryhmien välisissä neuvotteluissa.

Valtuutettuna olen tehnyt aloitteita mm. matalan kynnyksen mielenterveyspalveluiden toteutumisesta jokaisen kunnan alueella sekä kuntien vaatimien lääkärinlausuntojen yhdenmukaisuuden selvittämisestä.

Lisäksi Vihreät jättivät ryhmäaloitteen lähisuhdeväkivallan ehkäisemiseksi hyvinvointialueella.

Tue työtäni jotta arki voisi olla parempaa!

Vaalitavoitteet

1. Vaalitaan mielenterveyttä
Tarvitsemme parempia mielenterveyspalveluita. Apua pitää saada helpommin ja nopeammin. Matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita tulee olla kattavasti tarjolla ja apua tulee saada myös vakaviin mielenterveysongelmiin. Laajennetaan terapiatakuuta, poistetaan stigmaa ja helpotetaan hoitoon pääsyä.

2. Panostetaan ennaltaehkäisyyn
Hoidon painopiste on siirrettävä ennaltaehkäisyyn. Tämä säästää rahaa ja parantaa yleistä terveydentilaa, kun kalliita erikoissairaanhoidon palveluita tarvitsee harvempi. Syrjimättömät ja maksuttomat palvelut mahdollistavat kaikkien pääsyn sosiaali- ja terveydenhuollon piiriin. Panostetaan parempaan seksuaaliterveyteen.

3. Feminismiä aluevaltuustoon
Parannetaan hoiva-alan palkkatasoja ja työoloja. Panostetaan hyvään johtamiseen. Puolustetaan päätöksenteossa kaikista heikoimmassa asemassa olevien ihmisten hoitoonpääsyä.

4. Ilmastotekoja hyvinvointialueelle
Luodaan askelmerkit hyvinvointialueen hiilineutraalisuudelle.

Vaalipiiri

Länsi-Uusimaa

Puolue

Vihreä liitto

Kuntavaalit 2025

Esittelyteksti

Olen ehdolla jatkokaudelle Espoon kaupunginvaltuustoon!

Puolustetaan joukkoliikennettä, pidetään kiinni ilmastotavoitteista, rakennetaan riittävästi asuntoja ja kouluja kaikille, eikä tingitä ihmisoikeuksista.

Ihmisten arki on uhattuna. Hallituksen leikkaukset vain syventävät inflaation ja ympäristökriisin aiheuttamaa tuhoa. Minun Espooni torjuu kurjuutta syventävää politiikkaa, tukee ihmisiä vaikeina aikoina sekä auttaa selviämään arjessa.

Aloittaessani uutena kaupunginvaltuutettuna neljä vuotta sitten hyppäsin suoraan kaupunginhallitukseen, mikä oli tehokas tapa oppia kuinka politiikkaa tehdään Espoossa. Vihreät puolustaa laadukasta varhaiskasvatusta ja opetusta, tukee kulttuuria, sekä suojelee espoolaista lähiluontoa.

Olen useaan otteeseen vastustanut joukkoliikenteen lippujen hintojen korotusta ja leikkauksia nykyisiin linjoihin. Vain Vihreät ovat järjestelmällisesti edistäneet tätä tavoitetta. Espoo tarvitsee lisää raiteita ja parempia kulkuyhteyksiä!

Valtuutettuna olen saanut Espoon kieltämään kiinalaisen ultrapikakrääsän kouluista ja päiväkodeista. Lisäksi tein aloitteen eläinperäisten tuotteiden kulutuksen puolittamisesta, jonka läpimeno jäi kiinni vain yhdestä äänestä. Tulevalla kaudella tämä saadaan läpi!

Vihreisiin minut on tuonut luonnon ja ympäristön suojeleminen. Olen kasvanut metsän keskellä, ja mulle tärkeintä politiikkaa on aina ollut ilmastokriisin torjunta. Olen feministi, ja mielenterveysteemat ovat mulle henkilökohtaisesti tärkeitä. Toimin valtuuston lisäksi TEK:n hallituksessa.

Tue tavoitteitani ja auta minut jatkokaudelle, äänestä, kerro kaverille ja lahjoita!

Vaalitavoitteet

1. Luontoa suojeleva Espoo

Rakennetaan viihtyisää kaupunkia ja kohtuuhintaisia koteja hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrelle suojellen samalla arvokasta lähiluontoa. Perustetaan uusia luonnonsuojelualueita. Annetaan kaikkien kukkien kukkia ja suojellaan pölyttäjiä.

2. Edullinen ja sujuva joukkoliikenne

Olen useaan otteeseen vastustanut joukkoliikenteen lippujen hintojen korotusta ja leikkauksia nykyisiin linjoihin. Joka kolmannella espoolaisella ei ole autoa, mutta usein Vihreät ovat jääneet täysin yksin puolustamaan edullista joukkoliikennettä. Edullisten hintojen puolustamisen lisäksi tavoitteenani on, että rakennetaan lisää raiteita ja parannetaan kulkuyhteyksiä etenkin Espoon sisällä.

3. Hiilinegatiivinen Espoo

Espoon tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä ja sen jälkeen hiilineatiivinen eli sitoa enemmän päästöjä kuin tuottaa niitä. Seuraavan valtuuston tehtävä on toteuttaa tämä tavoite. Mahdollistetaan polttovapaa lämmöntuotanto, puolitetaan eläinperäisen ruoan käyttö ja luodaan kysyntää suomalaisille kasvisproteiineille, panostetaan pyöräilyyn ja kävelyyn sekä säästetään luonnonvaroja ottamalla käyttöön kiertotalousratkaisuja.

4. Feministinen Espoo

Minun Espooni tekee tinkimätöntä tasa-arvotyötä ja on antirasistinen. Feministisessä kunnassa meistä jokaisen on mahdollista elää turvallisesti ja toteuttaa itseämme. Rakennetaan turvallista kaupunkia kaikille, torjutaan alueellista segregaatiota sekä nostetaan naisvaltaisten alojen palkkoja varhaiskasvatuksesta perusopetukseen.

Vaalipiiri

Espoo

Puolue

Vihreä liitto