Akavan tavoitteena 75 prosentin työllisyysaste

|
Uutinen

Sen saavuttaminen vaatii uusia toimenpiteitä ja parempia palveluja sekä työttömille että työssä oleville.

Työttömyyden ennaltaehkäisemiseksi on tarjottava mahdollisuuksia jatkuvaan oppimiseen. Tämä tarkoittaa oman osaamisen täydentämistä ja kouluttautumista uudelleen.

– Jotta työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat kohtaavat jatkossa paremmin, on tärkeää varmistaa työvoima- ja koulutuspalvelujen laatu sekä työvoiman liikkuvuus työmarkkinoilla. Kilpailukieltojen käyttöä tulee rajoittaa, toteaa Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder.

Työttömyyden nujertaminen avainkysymys


Korkeakoulutettujen työttömien määrä on laskenut viime vuonna nopeasti. Esimerkiksi kesäkuussa 2018 korkeakoulutettuja työttömiä oli vajaat 6 600 vähemmän eli 13 prosenttia kuin vuotta aiemmin. (Katso tekkiläisten työllisyystilastot tästä)

Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työllisyysaste oli vuonna 2017 lähes 87 prosenttia. Perusasteen varassa olevilla työllisyysaste oli noin 41 prosenttia, kun se ennen 1990-luvun lamaa oli yli 60 prosenttia.

– Perusasteen varassa oleville työikäisille tulisi tarjota koulutusta, joka mahdollistaa nopean työllistymisen sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä, Fjäder sanoo.  

Akava pitää keskeisenä tavoitteena pitkällä aikavälillä, että mahdollisimman moni nuori suorittaa vähintään toisen asteen tutkinnon. Olennaista on varmistaa koulutuksen laatu työllisyyden näkökulmasta ja vähentää koulutuksen keskeyttämisiä.

– Käymme Akavassa syksyn aikana laajan keskustelun työllisyyden parantamisesta ja työmarkkinapolitiikan suuntaviivoista. Haemme yhdessä liittojemme kanssa uusia keinoja nostaa työllisyyttä kaikilla koulutusasteilla, myös pelkän perusasteen suorittaneiden joukossa. Loppusyksystä kokoamme linjaukset uuteen Suomen työn linja -asiakirjaan, Fjäder toteaa.

Avainsanat: