Eettisestä sijoittamisesta on tullut valtavirtaa, julisti valtakunnan päämedian uusi talous- ja teknologialiite HS Visio jo ensimmäisessä numerossaan. Sama viesti on toki kiirinyt muualtakin, kun uutiset täyttyvät luonnosta ja ihmisoikeuksista huolestuneiden yritysjohtajien haastatteluista.
Vastuullisuuden sädekehä ympäröi erityisesti it-palvelufirmojen vetäjiä. Media esittelee Supercellin Ilkka Paanasen tai Reaktorin Sampo Pasasen kaltaiset henkilöt ympäristöystävällisen ja osallistavan tulevaisuuden airueina.
Myös jokaisen liikepankin sivuilta löytyy mainos rahastoista, jotka lupaavat kantaa kortensa kekoon ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Sijoittajat haluavat päästä eroon fossiilisia polttoaineita tärväävistä toimialoista, tai ainakin paimentaa ne kaidalle tielle – siis kohti ”digivihreää” huomista.
Samaa digivihreä-sanaa käytetään myös ympäristöministeriön kestävän kehityksen strategiassa, koulujen ympäristökasvatusmateriaaleissa, Elinkeinoelämän Keskusliiton kannanotoissa, Euroopan unionin strategiasuunnitelmissa ja sosiaalisessa mediassa. Useimmin sillä tarkoitetaan vähähiilistä, pitkälle digitalisoitua hyvinvointiyhteiskuntaa. Juuri sellainen kiinnostaa nyt niin pien- kuin suursijoittajia.
Ympäristötietoinen bisnesväki ei kuitenkaan ole juurikaan kysellyt, miten digitalisaatio vaikuttaa luontoon.
Datan siirto rasittaa ympäristöä
Tosiasia silti on, että bitit eivät liiku pyhällä hengellä. Data ei kulje minnekään ilman valtavaa infrastruktuuria – siis kaivoksia, louhittuja metalleja, kemikaaleja, maansiirtoa, kaapelia ja monia teollisia prosesseja. Ne eivät näy pelkästään hiilidioksidipäästöinä, vaan myös ja erityisesti muunlaisina ympäristövaurioina.
Helsingin yliopiston kansleri Kaarle Hämeri on luonut uransa ilmakehää ja ekosysteemejä tutkivana fyysikkona. Sen lisäksi hän on joutunut miettimään sijoitusten eettisyyttä ja kannattavuutta Professoriliiton edustajana. Liiton salkun hoitoon osallistuessaan hän seurasi myös muitten institutionaalisten sijoittajien investointipäätöksiä.
– Salkuista poistetaan fossiiliset polttoaineet, koska ne on helppo osoittaa epäeettisiksi, vähän niin kuin tupakka- tai pornoteollisuus. Mutta joskus ihmettelen, miksi tilalle sitten ostetaan vaikka Googlea ja muita isoja teknologiafirmoja. Kukaan ei tunnu ajattelevan, mitä tuokin vehje oikeasti sisältää ja mitä se ympäristölle aiheuttaa, miettii Hämeri ja tönäisee kännykkää työpöydällään.
Soittokierros muun muassa Danske Bankiin, Nordeaan, Ålandsbankeniin, Ilmariselle ja ympäristöministeriön asiantuntijoille paljastaa, ettei digitalisaatiota mielletä juuri minkäänlaisen ympäristövaikutuksen aiheuttajaksi.
– Ei ole noussut esiin mitään tällaista. Marginaalista, detaljitason asiaa, Ålandsbankenin sijoituspäällikkö Juha Känkänen sanoo.
Saman pankin vastuullisuusjohtaja Anna-Stina Wiklund pohtii syvemmältä.
– Meillä ei ole tietoa tai laskelmia aiheesta. Luotamme ulkopuolelta tilattuihin ja yritysten itsensä antamiin tietoihin, eikä niissä ole mainintaa digitalisaation ympäristövaikutuksista.
Wiklund lisää huomanneensa, että jos digin ympäristövaikutukset nostaa jossakin esiin, aihe usein vaietaan kuoliaaksi tai sivuutetaan.
llmarisen vastuullisuusjohtaja Karoliina Lindroos kertoo, että yritysten biodiversiteetti- ja maankäyttövaikutuksista ja toksisuudesta eli myrkkypäästöistä on saatavilla dataa, mutta ei kattavasti eikä ICT:n osalta kohdennetusti.
– Tiedämme jonkin verran it-sektorin vedenkäytöstä ja elektroniikkajätteestä. Mutta sijoittaja tarvitsee massadataa päätöksilleen, eikä näistä digipuolen kaikista ympäristövaikutuksista koko elinkaaren ajalta sellaista vielä ole. Mutta jos ja kun sellaista joskus saadaan, uskon sijoittajien ottavan sen huomioon.
Kierrätys ei ratkaise ongelmaa
Sijoittajia ei käy yksin moittiminen siitä, että digivihreää pidetään jotenkin automaattisesti eettisempänä kuin ”ruskeaa” teollisuutta. Digin kaikkia ympäristövaikutuksia ei ole helppo laskea.
Tänä syksynä asiaan ehkä saadaan lisävalaistusta, kun Suomen itsenäisyyden rahasto SITRA, Geologian tutkimuskeskus GTK, Teknologian tutkimuskeskus VTT ja Suomen ympäristökeskusSYKE julkaisevat laajan, jo pari vuotta työstetyn selvityksen aiheesta.
SITRAn asiantuntija Lotta Toivonen kuvailee ongelmaa kaksiteräiseksi miekaksi.
– Digitalisaatiolla toisaalta helpotetaan ilmastotavoitteiden saavuttamista, mutta hiilidioksidipäästöjen lisäksi olisi syytä seurata myös muita indikaattoreita. Tällaisia ovat muun muassa luonnonvarojen käyttö ja riittävyys sekä näiden vaikutuksen luontokatoon.
Jos siis halutaan pelkkiä hiilipäästöjä monipuolisempia mittareita, pitää varautua vaivalloiseen urakkaan. Tämän tietää myös Aalto-yliopistossa diplomityötään viimeistelevä Patrik Granvik, joka tutkii liikenteen sähköistämisen ja uusiutuvan energian vaikutusta luonnonvarojen, kuten metallien, riittävyyteen.
Eikä tulos näytä digitalouden näkökulmasta katsottuna mairittelevalta.
– Helposti unohdetaan, ettei kierrätyskään ratkaise resurssiongelmaa, koska kierrättäminen, metallien erotteleminen ja uudelleen käsittely on teollista toimintaa, josta syntyy sivuvirtoja ja jätettä, muistuttaa Ari Jokilaakso, Granvikin työn ohjaaja.
– Harvinaisten metallien kohdalla massavirrat jäävät pieniksi, mikä nostaa niiden käsittelemisen hinnan helposti sellaiseksi, etteivät kuluttajat sitä halua maksaa.
ICT:n sähkönkulutus kasvaa
Vaikka kaivosten, metallien kemiallisen käsittelyn ja jätteen aiheuttamat ympäristövauriot painaisi villaisella, jäisi tosiasiaksi silti vielä sekin, että digipalvelut kuluttavat yhä enemmän sähköenergiaa.
Esimerkiksi tietoliikenneverkkojen kokonaissähkönkulutus on kasvanut. Elomatic Oy:n FiComille tekemän selvityksen mukaan vuonna 2014 teleoperaattorit käyttivät sähköä noin 506 gigawattituntia, ja vuonna 2018 vastaava luku oli 634. Elomatic arvioi selvityksessään ICT:n sähkönkulutuksen kasvavan jyrkästi 2020-luvulla.
Sähköstä vasta pieni osa tuotetaan ilman fossiilisia polttoaineita.
Louhittu maa tai teolliset myrkyt eivät tunnu nuoria ympäristöaktivisteja huolettavan. He marssivat ilmaston puolesta kännykät kädessä ja tabletit repussa. Elokapinan leiriteltoissa välkkyvät kymmenet eri kokoiset ruudut.
Koulujen ympäristökasvattajien kurssiesitteistä saa yleensä turhaan etsiä mainintaa videoiden tai pelien vaatimista raaka-ainemääristä tai raskaasta fyysisestä infrastruktuurista. Ne ovat asioita, jotka eivät näytä sopivan kierrätysohjeiden, kasvisruokareseptien ja pyöräilytempausten joukkoon.
Kuvateksti: Kaksiteräiset miekat. Ympäristöaktivistit puolustivat ilmastoa Greta Thunbergin kanssa pari vuotta sitten Washington DC:ssä kännykät käsissä, vaikka niiden valmistaminen ja käyttö rasittavat ympäristöä hyvin monin tavoin.
Lähde: IEA 2021