Elokuvan lumo
Matias Piispanen haluaa edistää elokuvakulttuuria. Nyt hän tekee sitä kerhotoiminnan ja Kino Sherylin kautta.
Miten innostuit elokuvista?
Olen ollut aina kiinnostunut taiteesta, erityisesti elokuvasta, kirjallisuudesta, kuvataiteesta ja musiikista. Kun muutin Jyväskylästä Helsinkiin vuonna 2009, harrastusmahdollisuudet paranivat. Helsingin elokuvakenttä on melko monimuotoinen – vaihtoehtoja harrastamiselle löytyy.
Mikä elokuvissa kiehtoo?
Taiteen avulla voi nähdä tutut asiat uusin silmin ja kokea maailman yhä uudelleen. Pidän erityisesti kokeellisesta elokuvasta, kuten Ernie Gehrin, Hollis Framptonin ja Stan Brakhagen teoksista. On hienoa, jos elokuva herättää ajatuksia. Elokuvateatteri voi olla kuin taidegalleria – teosten lisäksi myös tilalla on katselukokemuksen kannalta merkitys.
Miten harrastat elokuvia?
Käyn elokuvafestivaaleilla Helsingin lisäksi esimerkiksi Sodankylässä. Ehdin nykyään katsoa aika vähän elokuvia, joten priorisoin. Käyn lähinnä erikoisnäytöksissä. Niissä tapaa samanhenkisiä ihmisiä.
Kino Sherylin hallituksessa ideoimme toimintaa, järjestämme tapahtumia ja hoidamme osakeyhtiöön liittyviä tehtäviä. Sherylin idea on tarjota sekä valtavirta- että arthouse-elokuvia. Se oli yksi ensimmäisistä Helsingin uusista korttelikinoista. Nyt niitä on jo monia, mikä on hyvä juttu – katsoja saa vaihtoehtoja, mitä katsoa ja missä.
Vastaan Montaasin yhteistyökuvioista alan muihin toimijoihin. Montaasi järjestää muun muassa elokuvanteon kursseja ja elokuvanäytöksiä.
Kuka? Matias Piispanen