Merina Salmisen blogii

Ikävääristymät joutavat romukoppaan

|
Blogimerkintä

Tutkimuksemme mukaan tekniikan alan osaajille iästä tulee ongelma 50-vuotiaana. Vain yksi kolmesta arvelee pääsevänsä osaamistaan vastaaviin tehtäviin, jos jäisi työttömäksi.

Tekniikan osaajia tarvitaan aina. Tuo lausahdus pitää pääosin yhä paikkansa. KOKO-kassassa vakuutettujen TEKin jäsenten työttömyysprosentti on 2,6, eli ollaan aika lähellä täystyöllisyyttä. Se on moneen muuhun koulutusalaan verrattuna ylellisyyttä.

Vaikka töitä riittää, on yksi tekniikan osaajien ryhmä, joka ei usko tulevaisuuteen: yli 50-vuotiaat.

Teimme tutkimuksen ikäsyrjinnästä. Kysyimme jäseniltämme, haittaako ikä työelämää ja missä muodossa he ovat ikäsyrjintää kohdanneet. Eräs jäsen vastasi näin: ”Olen 55-vuotias ja minulla on erittäin vankka kansainvälinen työkokemus teknologian alalta. Kun hain töitä viime vuonna, Suomessa en päässyt kuin yhteen haastatteluun. Headhunterit sanoivat suoraan, että olen liian vanha. Hain yhtä paikkaa Ruotsista ja minut palkattiin heti.”

Vaikka töitä riittää, on yksi tekniikan osaajien ryhmä, joka ei usko tulevaisuuteen: yli 50-vuotiaat.

Tutkimuksemme mukaan tekniikan alan osaajille iästä tulee ongelma 50-vuotiaana. Vain yksi kolmesta arvelee pääsevänsä osaamistaan vastaaviin tehtäviin, jos jäisi työttömäksi. Yli viisikymppiset myös kokevat iän hidastavan urakehitystä. 42 prosenttia kokee ikänsä haittaavan uralla etenemistä ja 24 prosenttia on huolissaan työpaikkansa vakaudesta.

Ovatko vastaukset yleisen keskusteluilmapiirin sävyttämiä – yli viisikymppisistä kun puhutaan lähes pelkästään negatiivisesti – vai onko taustalla aito pelko työllistymisestä, mene ja tiedä. Jos pelko on aito ja yli viisikymppiset heitetään jatkossa automaattisesti työelämän sivupolulle, on se täyttä hulluutta.

Hulluudelle ei ole järkiperusteita. Monilla työnantajilla on stereotyyppiset ja vanhentuneet käsitykset 50+-työntekijöistä. Niiden taakse on helppo piiloutua. On kätevää kuitata vanhemmat työntekijät yksittäisenä riskiryhmänä, joista ehkä koituu myöhemmin lisäkustannuksia. Yhtä hyvin voi olla, että ei koidu.

Tulemme pureutumaan ikäsyrjinnän takana oleviin vääriin olettamiin. Niistä lisää myöhemmin. Rekrymarkkinoiden raadollisuutta kuvataan keskusjärjestö Akavan ikäsyrjintää käsittelevissä kampanjavideoissa, joissa Marie Curie, Charles Darwin ja Michelangelo hakevat töitä. Eivät saa, koska lipevä rekrykonsultti pitää heitä liian vanhoina. Naurattaisi, jos ei itkettäisi. Ikävääristymät vievät työmarkkinoita surkeaan suuntaan, ja ne joutavat romukoppaan.

Kirjoitus on julkaistu aikaisemmin TEK-lehdessä 5/2024.

Palautetta toimitukselle Voit antaa palautetta tai juttuvinkkejä suoraan TEK-lehden toimitukselle tällä lomakkeella. Arvostamme erityisesti omalla nimellä ja yhteystiedoilla annettua palautetta, mutta otamme vastaan myös anonyymejä viestejä.
Avainsanat: