Investoinnit luovat työpaikkoja, ei helpompi irtisanominen
Esitys irtisanomisten helpottamisesta alle 20 henkilön yrityksissä eriarvoistaa työntekijöitä ja yrityksiä, sanoo TEKin neuvottelujohtaja ja neuvottelujärjestömme YTN:n puheenjohtaja Teemu Hankamäki.
Hallitus valmistelee työsopimuslakiin uudistusta, joka toteutuessaan heikentäisi alle 20 henkilön yrityksissä työskentelevien työsuhdeturvaa. Uudistusta on perusteltu sillä, että se helpottaisi työllistymistä alle 20 henkilön yrityksiin.
– Epäilemme vahvasti tämän uudistuksen työllistäviä vaikutuksia ja hallituksen on mielestämme syytä lopettaa välittömästi tämän lakiesityksen valmistelu, toteaa TEKin neuvottelujohtaja ja neuvottelujärjestömme Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n puheenjohtaja Teemu Hankamäki.
Hankamäen mielestä esitys eriarvoistaisi paitsi työntekijöitä, myös eri yrityksiä keskenään.
– Suunniteltu uudistus toteutuessaan ei voi olla vaikuttamatta yritysten kilpailuasetelmiin. Miten esimerkiksi liiketoiminnaltaan 19 henkilön ja 25 henkilön yritys eroaa toisistaan. Jatkossa kuitenkin toisessa voisi helpommin irtisanoa henkilöstöä kuin toisessa, hän huomauttaa.
– Työsuhdeturvauudistuksia ei voi pilotoida vain osalla työntekijöistä, varsinkaan, kun asiantuntijatkin ovat arvioineet uudistuksen vaikutukset työllisyyteen olemattomaksi, Hankamäki sanoo.
Hankamäki muistuttaa, että vuosi sitten koeaikaa pidennettiin puoleen vuoteen.
– Mielestämme sen pitäisi antaa riittävästi työnantajalle aikaa testata, sujuvatko työt vai eivät. Lisäksi edelleen tuotannollis-taloudellisista syistä irtisanominen on taas Suomessa valitettavan helppoa ja halpaa, myös eurooppalaisittain vertailtuna.
Investoinnit kattavat hädin tuskin poistot
Merkittävästi enemmän työpaikkoja syntyisi Suomeen, kun valtio edistää yritysten investointitason kasvattamista. Tällä hetkellä investoinnit hädin tuskin kattavat poistot, eikä vieläkään ole palattu vuoden 2008 tasolle.
– Hallituksen tulisi suunnata enemmän toimia yritysten investointien kasvattamiseen, minkä toivoisi olevan hallituksen budjettiriihen ykkösasioita. Pörssiyritysten maksamat osingot ovat kasvaneet kaiken aikaa, mutta teollisuuden kiinteät investoinnit Suomeen laskevat, Hankamäki muistuttaa. Seuraavan hallituksen on myös viimein uudistettava yritystukijärjestelmä, jonka myötä tukien painopiste pitää siirtää säilyttävästä uudistavaan, Hankamäki summaa.
Lue myös uutiset