Karttuja ja kavereita

Miten innostuit kyykästä?

Yhdeksän vuotta sitten minut hälytettiin vartin varoitusajalla turnaukseen pelaamaan viihteellisen opiskelijaillan jälkeisenä aamuna. Ehdin tempaista haalarit päälle, ensimmäiset heitot heitin siis kisoissa ilman harjoittelua. Pelit menivät todella heikosti, mutta hauskaa oli.  

Keräsimme oman joukkueen, josta tuli Skepparklubben. Samalla kokoonpanolla olemme pelan­neet siitä lähtien. Saimme menestystä, mutta tärkeämpää on ystävyys. Osallistuimme myös erilaisiin tempauksiin, kuten jäynäkisoihin, ja olemme olleet häissä toistemme bestmaneja. Nykyään olemme töissä eri puolilla Suomea, mutta pidämme tiiviisti yhteyttä.

Mikä on parasta kyykässä?

Hyvät kaverit, yhteishenki ja tunnelma. Helmikuun MM-kisoissa tunnelma oli huikea, finaaliin ei tarvinnut hakea latausta. Joukkueemme pelasi todella hyvin. Saimme hopeaa, vaikka emme harjoitelleet yhdessä niin hyvin kuin ennen. Hävisimme paremmillemme.

Millainen pelaaja olet?

Olen ollut kapteeni ja omien ja vieraiden tsemppaaja. Pidän paljon ääntä, peliin kuuluu sekä vastustajan psyykkaaminen että kehuminen. Päädyin lakaisijaksi eli ankkuriksi, heittotekniikkani sopii siihen. Opiskeluaikana kävin luennoillakin, mutta harjoittelin useamman tunnin päivässä Fartwall-areenalla, kyykän mekassa Lappeenrannassa. Nykyään parhaat joukkueet harjoittelevat kesät talvet ja perustaso on kova. Tällä hetkellä harrastajamäärä on iso, ja kovia heittäjiä on paljon.