Tuotekehityspalkinnon voittajat yhteiskuvassa

KONEen Veturi-projekti voitti uuden tuotekehityspalkinnon

|
Uutinen

Tekniikan akateemiset TEK jakoi uuden Tuotekehityksen tiennäyttäjät -palkinnon yhdessä Aalto-yliopiston Design Factoryn, Espoon kaupungin ja Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön kanssa.

Tänä vuonna ensimmäistä kertaa jaettujen palkintojen tavoitteena on nostaa esiin inspiroivia kokeiluja ja tekoja, jotka ovat avanneet uudenlaisia mahdollisuuksia ja vaikuttavuutta tuotekehitykselle.

Ehdotuksia palkinnon saajiksi annettiin elo-syyskuun aikana 2024 ja niiden joukosta TEKin, Aalto-yliopisto, Espoon, Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön ja teollisuuden edustajista koostuva raati valitsi neljä voittajaa ja kolme kunniamainintaa. Pääpalkinto, eli Ekman-palkinto, jaettiin finalistien kesken pidetyn yleisöäänestyksen perusteella. 

TEKin edustajana palkintoraadissa toimi yhteiskuntasuhdejohtaja Juhani Nokela

– Tuotekehitys on jäsentemme leipälaji. Ihmiset tekniikan takana ansaitsevat kunniaa kaikesta siitä hyvinvoinnista, elintasosta ja vientituloista mitä heidän uurastuksensa tuotekehityksen eteen Suomelle ja koko yhteiskunnalle tuottaa, Nokela kertoo palkinnon perustamissyistä. 

image with text

Palkinnot jaettiin palkintogaalassa 12.11.2024, jossa TEKin innovaatio- ja elinkeinopolitiikan asiantuntija Mikko Särelä esitteli toisen palkintokriteerin "bold and successful experimentation challenging established norms". 

– Kilpailussa palkitut ovat hyvä esimerkki siitä, että tarvitsemme monenlaisia osaavia ja korkealle tähtääviä ihmisiä, Särelä sanoo. 

Vuoden 2024 Tuotekehityksen tiennäyttäjät -palkinnon voittajat

Ekman-palkinto

KONE Veturi-projekti – Tulevaisuuden kaupunkiasumisen yhteiskehittäminen 
Projektissa hyödynnettiin skenaarioihin perustuvaa suunnittelua yhteisen vision kehittämisessä laajassa kehityskonsortiossa.

Muut voittajat

Sulapac – Kestävien pakkausmateriaalien kehittäminen vahvan osaamisen ja vision avulla

Surgify – Halo-kirurgisen poran kehittäminen tehokkaan yhteystyön kautta

Vaisala – Hiilidioksidin talteenotto-, hyödyntämis- ja varastointilaitteen (CCUS) ketterä kehitys

Kunniamaininnat

Metso – Raudan suorapelkistysuunin modulaarinen kehitys 

Nobody Engineering – Olemassa olevan laitteiston ja infrastruktuurin hyödyntäminen energiatehokkaiden rakennusten kehittämiseen tarkoitetussa ohjelmistoalustassa

Steerprop – Propulsiojärjestelmän ketterä, asiakaskeskeinen kehitys

Palautetta toimitukselle Voit antaa palautetta tai juttuvinkkejä suoraan TEK-lehden toimitukselle tällä lomakkeella. Arvostamme erityisesti omalla nimellä ja yhteystiedoilla annettua palautetta, mutta otamme vastaan myös anonyymejä viestejä.