Koronan tuomat lomautukset hellittävät

|
Uutinen

Lomautettujen tekniikan alan yliopistokoulutettujen määrä lähestyy jo koronaa edeltävää tasoa.

Tekniikan akateemiset TEKin keräämien työllisyystietojen mukaan työttömiä tekniikan alan yliopistokoulutettuja oli  heinäkuun lopussa 2 484 kappaletta eli 3,5 prosenttia vastaavasta työvoimasta. Lisäksi 291 oli kokonaan lomautettuna. Vuoden 2020 heinäkuussa työttömänä oli 2 622 ja lomautettuna 1 750 henkilöä.
 
– Kehitys näyttää lomautusten suhteen hyvältä. Kausivaihtelu nostaa työttömyyttä aina kesäisin, joten en tulkitsisi työttömyyden heilahtelua muutaman kymmenyksen sisällä johtuvaksi siitä, että lomautukset ovat muuttuneet työttömyydeksi. Tätäkin on varmasti tapahtunut, mutta niissäkin tapauksissa työttömyys on ehkä jäänyt lyhytaikaiseksi, TEKin analyytikko Arttu Piri sanoo.
 
Tuoreet tilastot ilahduttavat myös TEKin työmarkkinajohtajaa ja YTN:n puheenjohtajaa Teemu Hankamäkeä.
 
– Teollisuuden näkymät ovat juuri nyt varsin hyvät, yritykset tekevät pääsääntöisesti hyvää tulosta ja tilauskanta on korkea. Taaksepäin katsoen, ammattikunnan työtilanne kärsi koronasta tässä lähinnä lomautusten muodossa. 
 

 

Avainsanat: