Kun suru saapuu työpaikalle

Mitä voi sanoa, kun työkaverin läheinen menehtyy? Kuoleman edessä sanat tuntuvat katoavan. Asiantuntija Sirpa Mynttinen Surevan kohtaaminen -toiminnasta kertoo suomalaiseen kulttuuriin juurtuneen ”otan osaa” olevan usein hyvä aloitus. Jos työkaveri on läheinen, halaus ilman sanojakin osoittaa myötätuntoa. Sanoja tärkeämpää kuitenkin on, ettei jätä surevaa yksin sen takia, ettei tiedä mitä sanoa.

– Ei ole olemassa sanoja tai tekoja, joilla toisen surua voisi pienentää. Senkin voi sanoa ääneen, ettei tiedä mitä sanoa. Että on kuullut tapahtuneesta ja on pahoillaan, hän sanoo.

Mynttisen mukaan yleensä surevaa loukkaa, jos hänen menetyksensä ohitetaan kokonaan. Muilta osin paras tapa kohdata sureva kollega riippuu surevasta. Koska ihmiset ovat erilaisia, myös tapamme surra on erilainen. Selkeintä onkin kysyä surevalta suoraan, miten hän haluaa tulla kohdatuksi ja haluaako hän puhua tapahtuneesta työpaikalla. Asian selvittäminen on esihenkilön tai HR:n tehtävä. Heidän tulee myös varmistaa työntekijältä, mitä hän haluaa kuolemasta töissä kerrottavan ja kenelle.

Teräsyhtiö SSAB:n Business Process Specialist Katja Nokkanen menetti isänsä pahoinpitelyn seurauksena työuransa alkuvaiheessa. Isä oli kävelemässä kotiin, kun täysin vieras henkilö oli lyönyt häntä. Isä oli kaatunut ja kuoli tapahtumaa seuranneeseen aivoverenvuotoon. Tekijä ilmiantoi itsensä poliisille.

– Poisjäämiseni töistä tapahtui yllättäen, mutta töissä tilanne otettiin hienosti haltuun. Minulta ei poissaoloni aikana kyselty työasioita, eikä hoputettu takaisin töihin. Koin, että sain tilaa käsitellä tapahtunutta, Nokkanen kertoo.

Hän näkee, että varsinkin Suomessa ihmiset kunnioittavat toistensa henkilökohtaista tilaa ja pysyttelevät sen vuoksi kohteliaan välimatkan päässä. Surevasta tämä voi tuntua välttelyltä.

– Pienet asiat, kuten lounaalle pyytäminen ja kevyt juttelu merkitsevät paljon. Tällaiset teot osoittavat surevalle, että vaikka maailmassa monet asiat eivät juuri nyt ole kohdillaan, joku asia on, Nokkanen sanoo.

Suunnitelma auttaa kriisitilanteessa

Sirpa Mynttisen näkemys on, että jokaisen työpaikan tulisi varautua siihen, että kollega tai kollegan läheinen kuolee. Hyvässä kriisisuunnitelmassa on kirjattuna sairauslomakäytännöt ja järjestelyt töihin paluun osalta. Lisäksi suunnitelmassa olisi hyvä nimetä vastuuhenkilöt, jotka toimittavat suruvalittelun ja ottavat yhteyttä menetyksen kokeneeseen työntekijään.

– Usein kuolema yllättää ja varsinkin kollegan menehtyminen koskettaa koko työyhteisöä. Tilanne järkyttää kaikkia ja siksi ulkopuolinen ammattiapu esimerkiksi työterveyden kautta on hyvä ottaa näissä tilanteissa mukaan, Mynttinen sanoo.

Arkkitehti Marja Väisäsen mies kuoli laajalle levinneeseen suolistosyöpään vain kolme viikkoa diagnoosin saamisen jälkeen. Tuolloin Väisänen oli töissä Rakennussuunnittelutoimisto Sormunen & Timonen Oy:ssä, joka nyt on osa rakennuskonsultointiyritys Sitowisea. Puolison poismenon jälkeen Väisänen oli viikon sairauslomalla, diagnoosilla akuutti stressireaktio.

– Tuon viikon käytin tehokkaasti järjestämällä hautajaiset ja hautapaikan sekä selvittämällä sitä suuren suurta byrokratia vyyhteä, mihin läheisensä menettänyt heitetään välittömästi menetyksen jälkeen, hän kertoo.

Väisänen oli etukäteen ilmoittanut työnantajalleen, että hän toivoo työnantajan kertovan tapahtuneesta muille.

– Koska Kuopio on pienehkö paikkakunta, tieto tapahtuneesta levisi nopeasti yhteistyökumppaneille, mikä oli hyvä asia, niin minun ei tarvinnut juurikaan selitellä tapahtunutta sen enempää.

Katja Nokkanen sai isänsä kuoleman jälkeen esihenkilöltään kukkia ja työyhteisön osanoton.

– En ehkä koskaan ole osannut kertoa, miten paljon ele minulle merkitsi ja miten paljon sitä arvostin.

Sureva palaa töihin

Kun Katja Nokkasen isä kuoli, ainoa ”kriisiapu” jonka hän sai, oli pyynnöstä kirjoitettu viikon sairausloma. Nokkanen tarvitsi vielä toisen viikon sairauslomaa, ennen kuin koki olevansa työkykyinen. Paluu sekä helpotti että ahdisti.

– Rutiinien palauttaminen elämään antoi normaaliuden tunnetta, eivätkä ajatukset enää pyörineet vain menetyksen ympärillä. Minua hyödytti, että joka päivä jouduin nousemaan sängystä, pukemaan ja siirtymään toimistolle. Kukaan ei udellut minulta enempää, kuin olin valmis kertomaan. Arvostin tätä. Kukaan ei myöskään kavahtanut kertomaani.

Marja Väisänen muistaa, että työnteko puolison kuoleman jälkeen oli aluksi hidasta ja puolitehoista. Keskittyminen oli vaikeaa ja muisti pätki.

– Kun olen katsonut tekemiäni suunnitelmia tuolta ajalta, näyttää niissä jotain tolkkua olevan. Todennäköisesti menin autopilotilla. Ympäristöltä tarvitaan kärsivällisyyttä, eikä surevalta kannata aluksi odottaa kovin suurta työpanosta.

Väisänen muistaa, että suurin osa työkavereista ei puhunut hänen kanssaan menetyksestä. Kahvihuoneessa puhe vaikeni, kun hän tuli paikalle.

– Olen miettinyt, mistä hiljeneminen johtui. Ehkä olin muistutus kuolevaisuudesta, siitä että mitä tahansa voi tapahtua.

Nokkanen kertoo, että isän kuoleman jälkeen työ ja kiire menettivät joksikin aikaa merkityksensä. Nukkuminen, syöminen ja harrastukset olivat toisarvoisia.

– Jotain peruuttamatonta oli tapahtunut. Mitä pahempaa voisi seurata, jos tämä työtehtävä ei olekaan valmis vielä tällä viikolla?

Nokkasella ei tapahtuman aikaan ollut etätyömahdollisuutta. Hän arvelee, että etätyö olisi helpottanut töihin paluuta. Myös työterveys olisi voinut olla enemmän avuksi töihin paluussa.

– Aluksi energiaa kuluu paljon vain päivästä selviämiseen, eikä surevana osaa aina ajatella, että apua on saatavilla.

Sirpa Mynttisen mukaan työyhteisöllä ja esihenkilöllä on iso merkitys surevan jaksamiselle. Hyvässä työpaikassa paluu suunnitellaan: pitäisikö surevan työtehtäviä muokata, tarvitseeko hän työaikajoustoja, miten työterveys voi olla avuksi. Lisäksi on tärkeää, että esihenkilö seuraa suunnitelman toteutumista ja kysyy aika ajoin, miten sureva jaksaa. Esihenkilön on myös pidettävä huolta, ettei muu työyhteisö kuormitu sairausloman tai työtehtävien järjestelyjen takia.

– Työpaikan kannalta ei ole merkityksetöntä, miten se kohtaa ihmisen kriisitilanteessa. Ihmiset äänestävät jaloillaan ja toisaalta hyvä kello kauas kuuluu!

Lisää tietoa: www.surevankohtaaminen.fi/sureva-tyoyhteisossa