Mahtavaa matematiikkaa heräsi henkiin
TEKin tukema teemapäivä tuotti hauskuutta ja toimintaa.
Ensimmäinen kansallinen Mahtavaa matematiikkaa -teemapäivä ylitti esteet ja odotukset, kertoo päivän järjestelyistä TEKissä vastannut Tuula Pihlajamaa.
– Olen positiivisesti yllättynyt sitä, kuinka paljon kumppaneita lähti mukaan järjestämään tapahtumia ja toimintaa. Erityisen tyytyväinen olen siihen, kuinka monipuolisesti ja monitahoisesti matematiikka pääsi esille jo ensimmäisellä kerralla, Pihlajamaa kertoo tuoreeltaan.
TEKin aloitteesta syntyneen teemapäivän tarkoitus oli koota yhteen kaikki Suomen matematiikkavoimat marraskuun ensimmäisenä torstaina.
Ajatus oli alun perin viettää kouluissa ja kaduilla varsinaista matematiikkafiestaa, mutta korona hiljensi ainakin kadut. Kouluissa päivä kuitenkin näkyi.
– Alustavan tiedon mukaan tapahtumissa on ollut mukavasti osallistujia ja sisältö on ollut hyvää ja hauskaa.
Pihlajamaan mukaan pieleen meni vain se, että korona esti lähitapahtumat.
– Matematiikan opetus ja erityisesti positiivisen muistijäljen luominen perustuvat vahvasti vuorovaikutteisuuteen ja yhdessä tekemiseen ja pohtimiseen. Mutta toivotaan, että ensi vuonna olot ovat toiset ja mahdollistavat festivaalisisällötkin.
Mukana tapahtumassa olivat TEKin lisäksi useat järjestöt kuten Bridges Aalto 2021, Experience Workshop, Harppi-hanke, Innokas-verkosto, LUMA-verkosto, Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL ry, Matikkanälkä, SciFest Joensuu ja Varga-Neményi ry.
– Tärkeintä oli näin ensimmäisellä kerralla saada keskitettyä hieman hajanaista toimintaa yhdelle päivälle, ja siinä onnistuimme. Tänä vuonna tuotettua materiaalia voimme käyttää vielä vuosia. Tästä on hyvä jatkaa ensi vuoteen, jolloin saamme mukaan koulujen ja lukioiden lisäksi myös ammattioppilaitokset.
- Lue lisää: Mahtavaa matematiikkaa -sivut
- Lue lisää: Kynä ja paperi päihittävät päätteen