Vaikka olen valmistunut sähköltä, olen sielultani koodari. Kemiasta en tiedä kovinkaan paljon, pakollisia kursseja lukuunottamatta. Kaikki tekniikka kuitenkin kiinnostaa. Siksi olen käytännön kemiaa hieman harrastanut, lähinnä tutustunut hiilipohjaisen kemian hydroksyyliryhmiin.
Miksi päädyimme kemiaan? Kaikki lähti halloweenin vietosta. Pedantilla vaimollani on omat laatikkonsa niin joulun, pyhän Patrickin, pääsiäisen kuin halloweeninkin koristeille. Mutta kuten tavallista, koristeet siirtyvät hieman hitaasti takaisin laatikkoon ja varastoon. Kurpitsakoristeita sisältävä polypropeenilaatikko odotti takaisinlaittoa pienen pyöreän pöydän päällä reilun kuukauden. Pöytä oli mäntypuuta, ruskeaksi lakattu, lateksipohjaisella lakalla.
Kun nostin laatikon pöydältä pois, huomasin, että pöydän pinta oli muuttunut harmaaksi. Pieni insinööri ei voinut käsittää oliko muovilaatikko imenyt lakasta jotain pois, oliko muovista siirtynyt lakkaan jotakin vai oliko näiden välillä tapahtunut jokin kemiallinen reaktio. Yllättävää joka tapauksessa, kun kummatkin olivat vuosia vanhoja. Insinööri ei ollut törmännyt tällaiseen koskaan aikaisemmin.
Vaimo totesi käytännöllisesti, että kesällä sitten hionta ja uusintalakkaus. Insinööri kuitenkin päätti kokeilla pöytään erilaisia kemiallisia yhdisteitä. Kokeiltua tuli maaöljypohjaista liuotinta (lakkabensiini), lievästi emäksistä puhdistusainetta (pH 10, Tolu) kuin myös vahvaa liuotinta (80% vol, Kange), mutta millään näistä ei ollut vaikutusta.
Viikkoa myöhemmin havahduin, että osa harmaasta oli kadonnut, kuin jollakin olisi pyyhitty pöydän pintaa. Insinööri ei voinut käsittää mitä oli tapahtunut. Kului pari päivää pohtiessa mitä pöydälle oli tapahtunut, kunnes muisti palasi. Insinööri oli ollut lähdössä TEKin valtuuston kokoukseen ja viimeisessä kiireessä jälleen havainnut, että kauluspaidassa on ryppyjä. Oli häthätää silittänyt höyryraudalla pöydän päällä rypyt pois.
Insinöörin oli pakko nyt kokeilla siirtää nopeasti suuria energiamääriä pöytään (hiustenkuivaaja) kuin myös kyllästää lakkaa divetymonoksidilla (H2O), mutta nämä eivät yksittäin toimineet. Insinööri otti silitysraudan käteensä ja silitti höyryllä koko pöydän. Pöytä oli taas kuin uusi! En tiedä mikä kemiallismekaaninen reaktio tapahtui. Todennäköisesti siirsin suurella energiamäärällä takaisin lakkaan divetymonoksidimolekyylejä, jotka siitä nähtävästi puuttuivat.
Tätä tekniikan asiantuntijana oleminen on. Tämä saa pienen insinöörin tikittämään: yrittää ymmärtää maailmaa, sitä miten se toimii ja hämmästyä. Yrittää ymmärtää syy-yhteyksiä, jopa oman alansa ulkopuolelta. Yrittää enemmän tai vähemmän systemaattisesti etsiä ratkaisua, ja joskus jopa onnistua siinä. Kun syntyy aivoja hyväilevä oivallus, kaikki ponnistukset ovat olleet vaivan väärtejä.
