Mutteri­sormuksen paluu

Polyteknikers Förening eli Polyteknikkojen Yhdistys PY, Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunnan TKY:n edeltäjä, päätti valita kokouksessaan 21.3.1896 sormuksensuunnittelukilpailuun osallistuneiden 12 joukosta voittajaksi nimimerkin Hammasratas ehdotuksen. Yhdistyksen jäsenten lisäksi valintaan osallistui myös ulkopuolinen asiantuntija – kaikki olivat yhtä mieltä voittajasta, joka oli muotoilultaan ja toteuttamiskelpoisuudellaan yli muiden. Voittajalle päätettiin antaa 50 markan (nykyrahassa noin 247 euroa) summa piirrosten viimeistelyyn. Nimimerkin takaa paljastuivat aktiiviset yhdistyksen jäsenet Herman Gesellius ja Armas Lindgren, molemmat arkkitehtuuriosastolta.

Mutterisormuksen nimellä tunnetussa sormuksessa Polyteknikkojen yhdistyksen tunnuksella varustettu teräsmutteri on kiinnitetty kahdella kulmaraudalla ja kuudella niitillä sormusosaan. Sama yhdistyksen tunnus jatkoi elämäänsä TKY:n tunnuksena ja se löytyy myös nykyisestä teekkarilakista.

Mutteri piti pintansa pitkään

1934 Teknillinen korkeakoulu otti käyttöön oman sormuksensa, yhä käytössä olevan kapean lehväsormuksen ilman kantaa.  Samaan aikaan oli käytössä myös lukuisia muita teknisten alojen sormuksia: Tekniska läroverket, Suomen konemestariliitto, Tampereen ja Lappeenrannan teknilliset koulut ynnä muita. Osa oli luokiteltavissa mutterisormuksiksi, osa taas muuten teknillisen näköisiksi ja kaikki taas keskenään selvästi sukulaisiksi tekniikan perheessä. STK:n eli Suomen teknillisen korkeakoulun sormus eroaa teekkareiden ja muiden teknisten tahojen sormuksista selkeästi yksinkertaisen pelkistetyn ulkonäkönsä puolesta.

1930-luvulla mutterisormus oli selvästi suositumpi, vaikka jo silloin käytiin keskustelua yhden sormuksen mallista – korkeakoulun sormuksen hyväksi. Selkeää kantaa ei otettu, ylioppilaskunta ei luopunut mutterisormuksestaan, ja halutessaan valmistuvilla oli aina mahdollisuus hankkia itselleen myös lehväsormus. Mutta mutterisormus piti suosionsa, teekkarit osasivat ja halusivat kunnioittaa omia perinteitään myös sormusasiassa. 

Sota vei kullan sormuksesta

Sotien jälkeen kullan saatavuus oli rajallista, joten mutterisormuksen materiaaliksi vaihtui teräs. 

– Aikojen muuttuessa sormuksen suosiokin väheni, mutta vielä 1950-luvulla sormuksia hankittiin. Jatkosodan aikana 1943 aloittanut konekurssi hankki viimeisenä kurssina in corpore sormukset Veljekset Sundqvistin kultasepänliikkeestä vuonna 1948, kertoo kurssilainen DI Juhani Eskola. 

Hänen mukaansa suosion laskuun vaikutti sormuksen ikävä tapa rikkoa hansikkaiden vuorit. 

– Tuolloin sormusta kannettiin vasemman käden etusormessa, ja nuorten diplomi-insinöörien työpukeutuminen oli huomattavasti muodollisempaa kuin nykyään.

Uuden polven sormus

Vuosi sitten valmistumassa olleet teekkarit, nykyiset diplomi-insinöörit Hamilkar Bergroth ja Mika Tarhala innostuivat Polyteekkarimuseon avulla selvittämään kokoelmissa olleiden mutterisormusten taustoja. Selvittely antoi lisää intoa jo kasvaneelle ryhmälle asiasta kiinnostuneita, ja Tarhalan johdolla kerättiin vikkelästi yhteisön piiristä rahat sormuksen muottia varten. Muotti lahjoitettiin juhlavasti Teekkariperinnejuhlassa museon haltuun ja ennen kaikkea käyttöön.

Tarhalan mielestä on tärkeää, että muotin lahjoittivat teekkarit – onhan kyseessä vain 3 vuotta teekkarilakkia nuorempi yhteisön tunnus. Hänelle sormus edustaa käsityötä ja osaamista, kahden metallin yhdistämistä yhdeksi sormukseksi. Ja onhan mutterisormuksessa oma hauskuutensa, joka monesta sormuksesta puuttuu.

Ensimmäinen uuden polven kultainen mutterisormus valmistui vuodenvaihteessa tallinnalaisessa kultasepänliikkeessä Roman Tavast, ja seuraava erä on jo työn alla. Sormuksia voivat tilata Polyteekkarimuseon kautta kaikki TKY:n ja AYY:n aikana valmistuneet diplomi-insinöörit sekä arkkitehdit. Ammattikuntasormukseksi muodostuneen lehväsormuksen hankintaan oikeuttavaa todistusta voi tiedustella TEKin toimistolta.

Kirjoittaja on Polyteekkarimuseon johtaja.