Merina Salmisen blogii

Ota kaveri messiin

|
Blogimerkintä

Näin ei voi jatkua. Suomi ajaa ulos maasta juuri ne henkilöt, jotka ovat tekemässä täällä talouskasvua, tuomassa uusia ajatuksia ja innovaatioita.

Tee pieni mielikuvaharjoitus. Olet repäissyt itsesi irti kotimaastasi, syystä tai toisesta. Ehkä olet löytänyt puolison toisesta maasta tai haet parempaa elintasoa tai uramahdollisuuksia. Vanha on jäänyt taakse ja edessä on suuri tuntematon.

Jokapäiväinen elämäsi alkaa asettua uomiinsa. Aluksi työpaikalla menee mukavasti. Työmotivaatiosi on kunnossa. Työpanostasi kehutaan ja koet olevasi työyhteisön jäsen. Haluat olla rakentamassa uutta kotimaatasi, perustaa sinne elämän.

Synnytystalkoita ei ole näköpiirissä, joten ulkomaalaisia osaajia tarvitaan, kriittisesti.

Pian homma alkaa tökkiä. Yksittäiset rasistiset kommentit vielä menisivät. Aina on tyhmiä ihmisiä, mutta sellaiset voi jättää omaan arvoonsa. Jossain vaiheessa kuitenkin paljastuu, että sinulla ei ole tulevaisuutta tällä työpaikalla, todennäköisesti ei tällä toimialallakaan. Junnaat samoissa työtehtävissä, sinua ei kuunnella, eikä oteta mukaan. Sinulla ei ole tulevaisuutta tässä maassa, koska olet kerta kaikkiaan vääränlainen. Et ole hankkinut koulutusta paikallisessa korkeakoulussa eivätkä verkostosi ole toivotunlaiset. Puhut kieltä, mutta et äidinkielenäsi. Sinua ei kutsuta illanviettoihin, etkä oikein tiedä miksi. Vallanpitäjätkään eivät halua tänne sinua tai kaltaisiasi.

Poks, takaisin maan pinnalle. Ei se ollutkaan totta, sinulle. Mutta monelle muulle on. TEKin ja Insinööriliiton elokuussa julkaiseman Survey for international experts in Finland 2024 -selvityksen mukaan peräti 89 prosenttia tekniikan alan ulkomaalaisista osaajista pitää maahanmuuttokeskustelua huolestuttavana. Vain 52 prosenttia heistä suosittelisi Suomea asuin- ja työskentelypaikaksi ulkomaalaiselle.

Kaikkein kylmäävin on tämä luku: peräti 81 prosenttia vastaajista oli eri mieltä väitteen Suomi on parempi paikka maahanmuuttajille viiden vuoden päästä kanssa.

Näin ei voi jatkua. Suomi ajaa ulos maasta juuri ne henkilöt, jotka ovat tekemässä täällä talouskasvua, tuomassa uusia ajatuksia ja innovaatioita. Synnytystalkoita ei ole näköpiirissä, joten ulkomaalaisia osaajia tarvitaan, kriittisesti. Muutos alkaa meistä jokaisesta. Kaikki voimme tehdä jotain. Pomona voit palkata ulkomaalaisen, vaikka hän ei puhu täydellistä suomea. Kollegana voit pyytää työprojektiin muualta muuttaneen, vaikka projektin työkieli pitääkin siksi vaihtaa englanniksi. Ja ihan vain ihmisenä: voit kysyä kaverilta kuulumisia ja ottaa messiin. Pystymme parempaan. Yhdessä voimme muuttaa suunnan ja tehdä Suomesta taas maan, joka on parempi paikka ulkomaalaisille.

Lämminhenkistä syksyä!

Kirjoitus on julkaistu aiemmin kolumnina TEK-lehdessä 4/2024.