Uutista päivitetty 6.3.2024
Useat SAK:n ammattiliitot ovat ilmoittaneet järjestävänsä työpaikoilla poliittisia lakkoja ajalla 11.-24.3. vastustaakseen maan hallituksen esityksiä työelämälainsäädäntöön ja sosiaaliturvaan tehtävistä muutoksista.
TEK on päättänyt olla osallistumatta poliittisiin mielenilmauksiin, joten mielenilmaukset eivät koske TEKin jäseniä. Lue lisää täältä.
Käytännössä tämä tarkoittaa, että TEKin jäsenet pysyttelevät omissa töissään, eivätkä tee mielenilmauksen alaista työtä. Asiaan ei vaikuta esimerkiksi toimiasema, tehtävä tai minkä työehtosopimuksen piirissä jäsen työskentelee.
Toisen liiton ilmoittamaan mielenilmaukseen ei TEKin jäsenen ole syytä yhtyä, sillä työnantaja voi tulkita mielenilmaukseen osallistumisen luvattomaksi poissaoloksi. Työajan ulkopuolella (esim. liukuma) eli vapaa-ajallaan jäsenet voivat luonnollisesti osallistua poliittisiin mielenilmauksiin.
Mikäli työpaikoilla herää kysymyksiä koskien ko. poliittisia mielenilmauksia ja niiden vaikutuksia, pyydämme olemaan tarvittaessa yhteydessä mielenilmauksen ilmoittaneeseen liittoon.