Samalla alalla: Annastiina ja Jesper

Annastiina:

“Koululaisena Kokkolassa ajattelin, että minusta tulee opettaja. Lukion jälkeen luin kauppatieteen pääsykoekirjat pari kertaa läpi, vaikka fysiikan ja matikan opettajani kokivat, ettei kauppis ole juttuni. Matemaattisuuteni menisi hukkaan. Isosiskoni kävi Oulussa abipäivillä ja vinkkasi minulle tuotantotaloudesta. Ex tempore vaihdoin suuntaa, enkä edes mennyt kauppatieteiden pääsykokeeseen. Pääsin papereilla Oulun yliopistoon, Oulu valikoitui siskon jalanjäljissä. Tuotantotalouden valitseminen ei ole harmittanut. Siskostani tuli hammaslääkäri.

Olin koulussa kympin tyttö. Oli kiva huomata, että muut tutalaiset olivat kaltaistani kunnianhimoista porukkaa. Meillä oli positiivista kilpailua. Pidin siitä, että teimme opinnoissa yhteistyötä yritysten kanssa. Haastavinta opiskeluaikana oli itsenäistyminen ja arkisin myöhään valvominen fuksitapahtumissa.

Valmistuin diplomi-insinööriksi keväällä 2016 ja menin kesätöihin Pietarsaareen BillerudKorsnäsin paperitehtaalle pituusleikkaajaksi. Työskentelin tehtaalla eri tehtävissä yhteensä neljä vuotta. Kaipaan haasteita, joten kun Metsä Fibren sellutehtaalta Raumalta tehtiin työtarjous, otin uuden työn vastaan. Nyt olen työskennellyt reilu kaksi vuotta kuitulinjan kehitysinsinöörinä. Työnkuvani on laaja: vastuualueelleni kuuluvat kuorimo, massatehdas ja kuivaamo. Vastaan tuotelaadusta, tuoteturvallisuudesta ja kuitulinjan kokonaisvaltaisesta kehittämisestä sekä pidän yhteyttä kemikaali- ja laitetoimittajiin. Osallistun budjetointiin ja kustannusten optimointiin. Tykkään olla eurojen kanssa tekemisissä.
 

Olen ylpeä työstäni metsäteollisuudessa. Arkisissa asioissa, kuten vessa- ja leivinpaperissa, on meidän selluamme. Työni on muuttanut ajattelutapaani: valitsen kaupassa paperipussin muovin sijaan.

Tapasin Jesperin Tinder-sovelluksen kautta kolmisen vuotta sitten. Olimme molemmat töissä Pietarsaaressa samalla tehdasalueella, mutta eri rakennuksissa ja firmoissa. Kun työkaverini kuulivat Jesperistä, he olivat varmoja, että jäisin Pietarsaareen. Kuukausi siitä, kun olimme tavanneet, sain Raumalta yhteydenoton. Jesper oli jo puhunut Uruguayn työmahdollisuudestaan, mikä rohkaisi minuakin lähtemään pois kotiseudulta oppimaan uutta.

Olemme molemmat suunnitelmallisia, mutta minä olen tarkempi. Haluaisin ripauksen Jesperin huolettomuutta. Uralla Jesper on tavoitteellisempi, minä elän enemmän fiiliksellä, muussa elämässä tilanne on päinvastainen. Meistä on plussaa, että elämänrytmimme on sama. Heräämme aamuviiden aikaan ja käymme nukkumaan yhdeksän maissa.

Tykkäämme urheilla. Harrastan juoksemista ja sain Jesperin innostumaan lajista. Jesper opetti minulle salitreenaamisen. Maastopyöräilemme ja hiihdämme yhdessä. Keskustelemme myös treeneistämme.

Olemme kolmikymppisiä, kaverimme menevät naimisiin ja saavat lapsia. Olemme tehneet suunnitelmia, jotta ei tuntuisi, että yhteinen elämämme on pidossa etäsuhteen takia. Tänä keväänä Jesperin on tarkoitus palata Suomeen ja meidän muuttaa yhteiseen kotiin. Kesällä 2024 vietämme häitä.”

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Jesper:

“Pikkupoikana Pietarsaaressa rakentelin kaikenlaista legoista. Oli kiva rassailla pyörää ja hieman vanhempana mopoa. Tekniikan parissa puuhailu on minulle luontaista. Lukiossa luin pitkän matikan, mutta motivaatio jatko-opintoihin ei ollut kova. Konetekniikka vaikutti mielenkiintoiselta ja pääsin sisään Vaasan ammattikorkeakouluun. Luokallani oli paljon vaasalaisia ja porukkaan sulautuminen vei hetken aikaa. Kaverit ja tapahtumat tekivät opiskelusta mielekästä, samoin hyvät laboratoriotilat ja se, että pääsin tekemään käsilläni. Valmistuin keväällä 2016 konetekniikan insinööriksi.

Aloitin työurani lukion ohessa kesä- ja iltatöissä elintarviketeollisuudessa Snellmannilla. Urani metsäteollisuudessa UPM:llä alkoi lukion jälkeen kesätöissä ja vuosi­huoltoseisokeissa. Olen ollut erilaisissa projekteissa UPM:n kaikissa Suomen sellutehtaissa: Pietarsaaressa, Kuusankoskella ja Lappeenrannassa. Esimerkiksi UPM Kymin ja Kaukaan tehtailla nostimme tehtaiden kapasiteettia. Opin paljon ja pystyin vertaamaan, miten koulussa opittu teoria vastasi käytäntöä. Projekteissa vastasin uusien prosessien kunnossapitosuunnittelusta ja valvoin asennustöitä.

Olin pitkään haaveillut ulkomaan työkokemuksesta, joten komennus Uruguayhin helmikuussa 2021 oli mieleinen. Uuden maailmanluokan eukalyptussellutehtaan rakentaminen on antanut arvokasta työkokemusta. Toimin asennusvalvojana ja työnjohtajana. Käytännössä varmistan, että hankitut laitteet toimitetaan, asennetaan ja otetaan käyttöön turvallisesti sovitussa aika­taulussa ja budjetissa. Vastaan myös työn laadusta.

Kun olin ollut aikani töissä valmistumisen jälkeen, löysin motivaation jatkaa opintoja. Monesti töissä tuli puheeksi, että maisterivaiheen tutkinto veisi uraani eteenpäin. Odotin sopivaa hetkeä, jossa ehtisin opiskella lisää, mutta ei sellaista tullut. Oli vain aloitettava. Pari vuotta sitten aloitin konetekniikan diplomi-­insinööriopinnot LUT-yliopistossa. Olen opiskellut töiden ohessa ja nyt minulta puuttuu enää diplomityö. Haluan paneutua siihen, joten teen sen palattuani Suomeen.

Käytin aluksi kaiken vapaa-aikani täällä Uruguayssa opiskeluun. Minulla on työkokemusta projekteista, aikatauluttamisesta ja etenemisen seuraamisesta. Tästä oli opiskelussa apua. Tein opinnoistani viikko- ja puolivuotissuunnitelmia ja se toimi – sain hyviä arvosanoja. Opiskelu myös tukee työtäni, itseluottamukseni on vahvistunut.

Etäsuhde Annastiinan kanssa on kasvattanut meitä molempia paljon. Se, mitä sanoo ja miten puhuu, on tärkeää. Samoin jatkuva kommunikointi. Soittelemme video­puheluita lähes päivittäin. Viiden tunnin aikaeron takia meidän täytyy sopia soittoajoista. Juttelemme arkisista asioista, mutta varaamme aikaa myös syvällisempien asioiden käsittelyyn. Suunnitelmallisuus sopii meille.

Vaikka työskentelemme molemmat sellutehtaissa, emme juurikaan puhu töistä. Puhumme yleisemmin teollisuudesta, taloudesta ja sijoittamisesta sekä itsemme kehittämisestä. Meitä kiinnostaa samat asiat, tykkäämme sparrata ja haastaa toisiamme.”