Samalla alalla: Susanna ja Atte

"Nuorempana ajattelin, etten ainakaan halua olla insinööri. Äiti on tekniikan tohtori ja isä insinööri. Minulla oli muita ajatuksia. Lukiossa olin vakuuttunut, että haluan lääkikseen. Kun osallistuin Oulun kaupungin Kesäyrittäjä-ohjelmaan, hoksasin, että vaihtoehtoja on muitakin. Aloin selata kiinnostavia kohteita. Aluksi mietin kauppista, myös tuotantotalous kiinnosti. Armeijan aikana kiinnostuin tekniikan alasta ja erityisesti sähkötekniikasta. Hain Lappeenrantaan ja Ouluun, pääsin Oulun yliopistoon ja sille tielle jäin.

Opintojen alussa minua kiinnosti elektroniikkasuunnittelu, mutta opintojen myötä löysin intohimoni tietoliikennetekniikasta. Äiti oli valinnastani tietenkin tyytyväinen, hän on tehnyt uransa tietoliikennetekniikan parissa. Tällä hetkellä opintoni ovat loppusuoralla, teen niitä kuuluisia viimeisiä opintoja. Tahtotilana on valmistua ensi kevääseen mennessä. Nyt laitan paukut diplomityöhöni.

Olen opintojen ohessa tehnyt töitä ja ollut mukana kokoomusnuorissa. Kiltatoimintaan ei mies enää revennyt. Kuntavaaleissa minut valittiin varavaltuutetuksi kokoomuksen listoilta.

Opintojen alussa etsin aktiivisesti alan työpaikkoja. Nokia työnantajana kiehtoi. Löysin sieltä kesätyön yliopiston Pestipäivät-rekrytointitapahtuman kautta. Olen ollut Nokialla nyt töissä kolme vuotta: aluksi kesätöissä, sitten osa-aikaisena opintojen ohella ja nyt viimeisen vuoden verran vakituisena. Testaan 5G-ympäristön suorituskykyä. Työ on mielekästä: teen töitä aallonharjalla, uusimman teknologian parissa.

Onhan se hauska juttu, olla samassa työpaikassa kuin äiti aikanaan.

Äiti loi Nokialla ohjelmistoja, nyt minä testaan Nokialla ohjelmistoja. Onhan se hauska juttu, olla samassa työpaikassa kuin äiti aikanaan. Minulla on jonkun verran työkavereina äidin vanhoja tuttuja. Monelle heistä on tullut ikäkriisi, kun he tajuavat työskentelevänsä jo toisen sukupolven kanssa samassa paikassa. Äitini oli esimerkiksi yhden työkaverini tutor.

Kun hain kesätöitä, yritin hyödyntää äidin verkostoja. Nykyään ei ole enää tarvetta vaivata äitiä. Soittelemme ja näemme, kun äiti tulee käymään Suomessa. Puhumme työjutuista, mutta lähinnä ihmisistä ja miten asiat työelämässä toimivat. Meillä on yhteinen kieli, koska olemme samalla alalla. Tuotteista ja kehityksestä emme tietenkään puhu, koska minulla on niistä vaitiolovelvollisuus. Harrastan golfia, mailapelejä ja sijoittamista.

Äiti on järjestelmällinen ja aikaansaava. Hän arvostaa rehellisyyttä ja sanoo asiat niin kuin ne ovat. Vitkastelu ei ole hänen mielestään hyvä. Äiti on osittain vaikuttanut siihen, millainen olen nyt. Haluan edetä urallani. Minulta löytyy kunnianhimoa ja halua kehittyä.

Meillä on varsinainen insinööriperhe, sillä pikkusiskonikin opiskelee nyt DI:ksi. Nuorimmaisella on vielä ala päättämättä, mutta hän aikoo kuulemma rikkoa insinööriperinteen."

"Yläasteella suunnittelin metsätieteellisiä opintoja, mutta lukiossa teknillisiä opintoja. Ensin ajattelin hakevani tekstiili- ja vaatetustekniikkaa opiskelemaan, koska pidin käsitöistä ja ompelin itselleni vaatteita. Mutta lukion tietotekniikan kurssi herätti kiinnostukseni tietotekniikan opintoihin. Samaan aikaan käsityöt jäivät harrastukseksi. Korona-aikana minuun on iskenyt oikea neuloosi. Olen tehnyt lapasia, sukkia, pipoja ja neuleita.

Aloitin tietotekniikan opinnot Lappeenrannassa vuonna 1988. Tietotekniikka oli silloin nuori ala, opinto-oppaat olivat paperisia. Meillä oli kiva opiskeluporukka, puskimme toisiamme eteenpäin. Olin aktiivinen kiltatoiminnassa ja ylioppilaskunnan edustajistossa parin ensimmäisen opiskeluvuoden aikana. Kolmannella vuosikurssilla tein osa-aikaisesti töitä, joten kilta- ja luottamustehtävät jäivät taka-alalle. Minulla oli kiire valmistua – keskelle syvää lamaa. Vuonna 1993 oli työpaikkoja todella vähän tarjolla, mutta pääsin Nokialle Espooseen kesäharjoittelijaksi. Sieltä siirryin Ouluun tukiasemaohjelmistojen tuotekehitykseen.

Korona-aikana minuun on iskenyt oikea neuloosi. Olen tehnyt lapasia, sukkia, pipoja ja neuleita.

Olen kotoisin Kolarista. Kun opiskelin Lappeenrannassa, ajomatkaa kotiin kertyi noin 950 kilometriä. Oulusta matkaa tuli vain reilut 300 kilometriä – tuntui, että palaan kotiin.

Työt Nokialla olivat kiinnostavia, mutta 15 vuoden uran jälkeen hain VTT:lle tutkijaksi. Olin Nokialla julkaissut pari tieteellistä tekstiä. Yrityksen tuotekehityksestä voi julkaista juttuja vasta jälkikäteen, eikä tieteellistä tutkimusta voi tehdä vain peruutuspeiliin katsoen.

VTT:n aikana väittelin tohtoriksi Oulun yliopistosta. Kun aloin etsiä post doc -paikkaa, huomasin, että niihin haluttiin nuori ja kokematon. Onneksi tuttuni vinkkasi minusta saksalaiselle työnantajalleen. Autoteollisuuden yrityksellä oli hienoja tavoitteita, joihin ulkomaalaisen naisen palkkaaminen sopi hyvin. Käytännössä integraationi ei toiminut ja vajaan vuoden kuluttua vaihdoin toiseen autoteollisuuden yritykseen. Nyt olen Harmanilla seitsemättä vuotta. Wappuna aloitin työt telemaattisen ohjausyksikön parissa.

Olin meidän killan ensimmäinen naispuheenjohtaja, vuosi oli 1990. Monesti olen vieläkin palavereissa ainoa nainen. Se ei häiritse minua. Suomessa asiantuntijaorganisaatiossa kuunnellaan sitä, joka osaa. Täällä Saksassa on vanhanaikaisempi työkulttuuri. Päälleni on puhuttu ja sanomisiani vähätelty sen takia, että olen nainen.

Kun Atte aloitti yliopisto-opinnot, meille muodostui perinne käydä keväisin laskettelemassa Ranskan Alpeilla. Koronan aikana se ei ole onnistunut. Laskettelun ja saman alan lisäksi meitä yhdistää luottamustehtävät, mutta niissä meillä on eroa: Attea kiinnostaa kunnalliset ja minua TEK. Ulko­maille muuton myötä luottamustehtävät saivat jäädä.

Atte on sosiaalinen ja energinen. Hän on monessa mukana. Hän on myös oikeudenmukainen ja järkevä. Äitinä toivon, että hän löytää elämässä oman paikkansa, saa olla terve ja tehdä mielekkään uran. Toivon, että hänellä säilyy into oppia uutta ja usko omiin kykyihinsä."

• Lue myös Samalla alalla -juttusarjan edellinen osa