Jännitin kovasti 13.1. julkaistua Suomen strategista kiertotalousohjelmaa. Kiertotalous on hiilineutraaliuden ja luontokadon pysäyttämisen ohella yksi kolmesta suurimmasta ympäristöllisen kestävän kehityksen haasteista, jotka on ratkaistava viivytyksettä. Nyt pääsin huokaisemaan helpotuksesta ja toteamaan, että ohjelma on juuri oikeiden asioiden äärellä viedäkseen meitä kohti kiertotalousyhteiskuntaa.
Kiertotalous on ollut jo pitkään hyvin trendikäs ilmiö ja monet toimijat ovat halunneet kytkeä oman toimintansa kiertotaloudeksi, vaikka näyttöjä kiertotalouden edellytysten täyttämisestä olisi kovin ohuelti. Tämä ilmenee esimerkiksi tuotteiden kierrätyksen juhlistamisena kiertotalouden saavuttamisena, kun syvässä kiertotaloudessa ensisijainen lähtökohta on pitää tuotteet kiertämässä mahdollisimman pitkään ja välttää kierrätystarvetta ylipäätään. Kiertotalous on näiden myötä kenties kärsinyt jonkinlaista inflaatiota käsitteenä, mutta tämä ei onneksi näy ohjelmassa lainkaan. Ohjelman lähtökohdat ovat kiertotalouden kokonaisvaltaisessa huomioimisessa, minkä myötä meillä on aito mahdollisuus saada lineaaritaloutemme kehitettyä aidoksi kiertotaloudeksi.
Kiertotalouteen siirtyminen vaatii toki ensinnäkin yhteiskunnan ohjausta haluttuun suuntaan kaikkia yleisiä keinoja eli regulaation, taloudellisen ohjauksen ja informaatio-ohjauksen avulla. Mutta nämä eivät yksin tule tilannetta ratkaisemaan, sillä meillä on toistaiseksi valtava innovaatio- ja osaamisvaje kiertotalouden mahdollistamiseksi. Ohjelma tunnistaa, että erityisesti osaamisvajeet ovat hyvin todennäköinen lähitulevaisuuden pullonkaula. Ohjelma huomioi myös ansiokkaasti että nämä osaamistarpeet liittyvät erityisesti tekniikan ja liiketalouden aloille, ja että näitä tulisi ratkoa korkeakoulujen opettajia täydennyskouluttamalla, jotta kiertotalousratkaisut saadaan integroitua osaksi kaikkia näiden alojen tutkintoja.
Insinöörikoulutuksessa kiertotalous asettaa erityisesti tuotesuunnitteluun valtavasti uusia paineita, kun aiempien suunnitteluvaatimusten päälle tulee vielä valtava määrä uusia vaatimuksia esimerkiksi korjattavuuteen, päivitettävyyteen, käytettävyyteen ja kierrätettävyyteen liittyen. Koska olemme väistämättä menossa kohti kiertotalousyhteiskuntaa, meidän ei ole syytä kouluttaa enää ainuttakaan tekniikan alan osaajaa lineaaritalouden pohjalle.
Ohjelma vilisee usein onttoja pöhinäsanoja kuten innovaatiot, ekosysteemit ja digitalisaatio mutta näitä on korostettu ohjelmassa erittäin hyvästä syystä, sillä nämäkin ulottuvuudet ovat todellisia kiertotalouden edellytyksiä. Monet kiertotalouden mahdollistajat kuten älykäs tuotesuunnittelu, digitaaliset etiketit ja materiaalivirtojen sulkeminen eivät olisi mahdollisia toteuttaa ilman digitalisaation valjastamista kiertotalouden palvelukseen. Innovaatiot ja ekosysteemit puolestaan ovat ilmeisen tärkeitä luodessamme yhteiskuntaa, tuotteita, palveluja ja toimintamalleja, joita ei ole vielä olemassa. Nämä kiertotalouden edellytykset vaativat myös asianmukaista resursointia ja TKI-rahoitusta täytyykin kasvattaa ja ohjata kiertotalouden edistämiseksi.
Nyt suurin haaste on saada kattava ja oikeansuuntainen ohjelma aidosti ja kokonaisvaltaisesti toimeenpanoon. Kotimaisen kehityksen ohella on tärkeää vaikuttaa EU:n kiertotalouslinjauksiin, jotta koko yhteinen talousalue kehittyy samaan suuntaan ja asettaa Brussels effectin kautta kokonaisvaltaisesta kiertotaloudesta maailmanlaajuisen uuden normaalin. Kunhan pidämme osaamisesta ja innovaatioista huolta, me insinöörikunnassa olemme aina valmiita laittamaan itsemme likoon uuden, kestävämmän yhteiskunnan rakentamiseksi.
Kirjoittaja on ollut mukana kiertotalousohjelman osaamislinjausten valmistelussa.
