Eurovaalit käytiin jo kesäkuun alussa, mutta alkava viisivuotiskausi hakee vielä muotoaan. Jatkokauden saanut komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen muodostaa parhaillaan komission kokoonpanoa ja jakaa näille vastuualueita. Suomen Henna Virkkunen on saamassa kiinnostavan ja mahdollisesti hyvin vaikuttavan salkun (Executive Vice-President for Tech Sovereignty, Security and Democracy), joka kattaa laajasti mm. turvallisuuden ja digitalisaation teemoja. Painava salkku Suomen komissaarille on hieno asia, mutta siihen syventyminen jää toiseen kertaan, sillä tässä tekstissä vilkaisemme miltä ilmastopolitiikan jatko näyttää.
Ennen vaaleja laita- ja äärioikeiston huomattava nousu parlamenttivaaleissa näytti todennäköiseltä. Vaalitulos oli kuitenkin paljon maltillisempi, mutta ei antanut yhtä vahvaa mandaattia ilmastopolitiikalle kuin vuoden 2019 tulos. Komission puheenjohtaja on kuitenkin selvästi henkilökohtaisesti sitoutunut teemaan ja vie ilmastopolitiikkaa viime kaudella viitoitettuun suuntaan. Kuten ennen vaaleja monet arvelivat, liian yksityiskohtaisesta ilmastoon ja ympäristöön liittyvästä sääntelystä kenties jopa vähän pakitetaan, mutta isot linjat pysyvät ennallaan.
Von der Leyenin poliittisen ohjelman ytimessä on EU:n kilpailukyky. Geopoliittinen tilanne ja teollisuuspolitiikan vahva paluu yhdistettynä koronapandemiaan ja Venäjän hyökkäyssotaan on nostanut aiheen keskiöön. Hän kuitenkin pitää ilmastoratkaisuja keskeisenä kilpailukykytekijänä ja aikoo sitoa ilmastotyön ja kilpailukyvyn edistämisen, eli teollisuuspolitiikan, toisiinsa. Hän on nähdäkseni ajattelussaan aivan oikeassa. Kaikki maat siirtyvät jollain aikajänteellä irti fossiilisista polttoaineista, ja vaihtoehtoisten ratkaisujen tuottajat saavat liiketoiminnallista hyötyä. Myös Enrico Lettalta ja Mario Draghilta tilatut EU:n sisämarkkinoita ja kilpailukykyä käsitelleet raportit ovat vahvasti tukeneet EU:n kunnianhimoisen ilmastopolitiikan jatkoa.
Ilmastopolitiikan hyvät, pahat ja rumat
Tulevan komission ilmasto- ja ympäristöpolitiikasta on tihkunut jo paljon yksityiskohtia mm. komissaareille lähetettyjen tehtäväkirjeiden (mission letters) perusteella. Suunnitellut kokonaisuudet vaikuttavat pääpiirteissään niin tavoitteiltaan kuin lähestymistavoiltaan oikeanlaisilta, mutta piru asuu tunnetusti yksityiskohdissa ja mukana on myös epämieluisia avauksia.
Lista hyvistä ja tärkeistä ilmastotoimista olisi todella pitkä, joten tyydyn nostamaan vain kymmenen tärkeintä - tosin osin niputtaen useampia kokonaisuuksia saman otsikon alle:
- 90 %:n päästövähennystavoite 2040 mennessä ja tämän kirjaaminen EU:n ilmastolakiin.
- Vihreän siirtymän ja teollisuuspolitiikan yhdistäminen, toisin sanoen teollisuuspoliittisten toimien ohjaaminen vihreän siirtymän tueksi.
- Omavaraisuuden vahvistaminen ilmastoteknologioissa ja niihin liittyvissä raaka-aineissa.
- Taloudelliset ohjauskeinot vihreän siirtymän edistämiseksi, esimerkiksi energiaverotus.
- Fossiilisista polttoaineista irtautuminen (phase out eli vaiheittainen, ei komissiokauden aikana tapahtuva irtautuminen) ja sähköistymisen edistäminen teollisuudessa ja liikenteessä, sekä sähköinfraan investoiminen.
- Teknologianeutraaliuden korostaminen ilmastopolitiikassa ja pienydinvoiman edistäminen.
- STEM (science, technology, engineering, mathematics) -koulutuksen strategia EU-alueen osaamistarpeisiin vastaamiseksi.
- Vihreän siirtymän rahoituksen vahvistaminen.
- Teknologisen hiilensidonnan ratkaisujen edistäminen.
- Kestävän liikkumisen edistäminen esimerkiksi sähköautojen latausinfran ja junayhteyksien parantamisen avulla.
Suunnitelmissa on myös ikäviä yksityiskohtia. Eurooppalaisen autoteollisuuden painostuksesta polttomoottorikiellosta 2035 aiotaan tinkiä. Tämä tulee entisestään vähentämään eurooppalaisten autonvalmistajien jo nykyisellään riittämättömiä panostuksia sähköautoihin. Se taas tarkoittaa, että eurooppalaisten sähköautojen kilpailukyky heikkenee entisestään, ja olemme yhä enemmän kiinalaisten valmistajien sekä Teslan varassa puhtaan liikenteen edistymisessä. Tämä on järjetöntä, sillä 2035 kukaan ei maksa uudesta polttomoottoriautosta penniäkään, kun käyttökustannukset ovat vähintään nelinkertaiset suhteessa sähköautoon.
Toinen huolestuttava yksityiskohta on tulevaisuuden teollisuuspolitiikan toteutustapa. On hienoa ja äärimmäisen tärkeää, että teollisuuspolitiikka aiotaan kytkeä entistä vahvemmin vihreän siirtymän edistämiseen ja että EU aikoo ohjata rahoitusta vihreään teollisuuspolitiikkaan. Ensisijaisesti rahoitusta on tarkoitus kanavoida Draghin ja Lettan raporttienkin suositusten mukaisesti EU:n yhteisvelalla tai muutoin EU:n omasta budjetista samalla budjettia kasvattaen. Koska osa jäsenmaista vastustaa EU:n yhteisten panostusten kasvattamista, varasuunnitelmana on jatkaa löyhää valtiontukipolitiikkaa, jotta rahoitusta saadaan jotain kautta eteenpäin. Löyhä valtiontukipolitiikka on kuitenkin Suomen kannalta surkea vaihtoehto, sillä se toimii vain isojen jäsenmaiden eduksi ja pienten tappioksi. Ja siellä missä on voittajia ja häviäjiä, on myös eripuraa - ja nyt jos koskaan tarvittaisiin yhtenäistä Eurooppaa.
Lisäksi on toki pidettävä mielessä, että kaikki hyvätkin aikeet on vielä mahdollista pilata huonolla toteutuksella. Aktiiviselle EU-vaikuttamiselle on siis ehdottomasti paikkansa tälläkin kaudella. TEK pitää jäsentensä puolta EU-politiikassa niin omalla vaikuttamisellaan kuin Akavan ja pohjoismaisten insinöörien yhteisjärjestö Association of Nordic Engineers ANEn kautta.
