Jari Jokinen kuvattuna TEKin toimistolla

Suomi kaipaa ihan todellista kasvua ja tuottavuutta

|
Blogimerkintä

Suomessa pitäisi luoda enemmän työtä, joka on niin tuottavaa, että siitä kannattaa maksaa reilusti ja pitää myös sen tekijöistä hyvä huoli.

Edeltäjäni tapasi sanoa, että jos huonot työehdot tuovat menestystä, Romanian pitäisi olla Sveitsiä vauraampi. Mutta eihän se ole. Riittävä määrä korkeatasoisia osaajia, kyky houkutella osaamista myös muualta, hyödyntämisen arvoiset ideat ja ajatukset sekä kyvykkyys investointeihin ratkaisevat sittenkin enemmän.

Kun kuuntelen julkista puhetta siitä, miten Suomi, suomalaiset yritykset ja ihmiset menestyvät ja koulutuksesta sekä hyvinvointipalveluista pidetään huolta, ainoa avain menestykseen tuntuu olevan kustannuskilpailukyky. Eli mitä huonommat työehdot ja pienemmät palkat, sen suurempi menestys.

Meidän pitäisi kääntää katseemme kasvun, lisäarvon ja uuden tuottavuuden luontiin. Veronmaksajain keskusliiton mukaan vuosi 2023 oli jo kolmas peräkkäinen, kun palkansaajan ostovoima aleni. Keskituloisen palkansaajan nettopalkan ostovoima oli vuonna 2023 yli kuusi prosenttia matalampi kuin vuonna 2020. Ja sittenkin kasvusta on edelleen tinka. Eikä vain tinka. Eihän sitä juuri ole!

 

Meidän pitäisi kääntää katseemme kasvun, lisäarvon ja uuden tuottavuuden luontiin.

Suomessa pitäisi siis pikaisesti luoda enemmän työtä, joka on niin tuottavaa, että siitä kannattaa maksaa reilusti ja pitää myös sen tekijöistä hyvä huoli. 

Hyvä tie kohti tätä ovat maan hallituksen panostukset TKI-toimintaan, toimivaan yliopistoverkkoon sekä yliopistojen ja yritysten yhteistyöhön. Samoin hallitus päätti tehdä valtion yhdistettyyn pääomasijoitusyhtiöön yhteensä 300 miljoonan euron sijoituksen, jolla tavoitellaan yksityisen rahan kanssa 900 miljoonan euron kokonaisuutta kasvuyrityksille. Tämä toivottavasti piristää kasvuyritysten sijoitusnäkymiä muuten vaikeassa tilanteessa.

Työmarkkinajohtajamme Teemu Hankamäki käsittelee laajemmin ajankohtaisia työmarkkina-asioita myöhemmin tässä lehdessä ja myös kilpailukyvyn teemaa. Lämmin suositus.

Kirjoitus on TEK-lehden 3/2024 pääkirjoitus.

Avainsanat: