Tekniikan akateemiset TEKin toukokuussa 2023 perustettu kerho Pilkku järjesti ensimmäisen Pilkusta asiaa -keskustelutilaisuuden syyskuussa 2023. Avoin keskustelutilaisuus suomen kielen merkityksestä ja asemasta tieteen ja tutkimuksen kielenä kokosi yhteensä 24 osallistujaa paikan päälle Pasilaan sekä etänä Teamsiin.
Illan asiantuntijapuheenvuoron pitäjäksi ja keskustelunavaajaksi saapui kustantaja, tietokirjailija ja kääntäjä Kimmo Pietiläinen. Hänen perustamansa Terra Cognita -kustantamo on julkaissut erityisesti ulkomaista luonnontieteellistä, teknistä ja matemaattista kirjallisuutta suomeksi. Pietiläinen on suomentanut yli 150 tietokirjaa.
Illan aikana keskusteltiin vilkkaasti suomen kielen merkityksestä ja asemasta tieteen ja tutkimuksen kielenä. Kuulimme tietokirjallisuuden suomentamisesta ja pohdimme suomenkielisen tietokirjallisuuden merkitystä nyt ja tulevaisuudessa.
Kimmo Pietiläinen avasi keskustelun alustamalla tietokirjallisuuden historiasta Suomessa. Uskonnollista kirjallisuutta julkaistiin maassamme jo 1600-luvulla, jolloin teemana oli rahvaan hyödyksi ja valistukseksi tuotu ajantieto ja historia.
Pietiläinen nosti esiin, että lääketieteellistä tietoutta julkaistiin rahvaalle etenkin tarkoituksena pitää kansa elossa. Esimerkiksi 1720-luvulla Turun akatemian lääketieteen professori suomensi kätilöitä varten ohjekirjan, mutta teos jäi painamatta. Vuonna 1755 lääkintäkollegio julkaisi odottaville ja synnyttäville äideille suunnatun kirjasen, joka käännettiin seuraavana vuonna suomeksi nimellä Pienten lasten tarpeellinen holhomus ja perääncatzomus. Teoksen sisältö käsitti hygieniaohjeita, kuten ajalle tyypilliseen tapaan pikkulasten ruokinnassa käytetyn lehmänsarven puhdistamisen ja maidon keittämisen tarpeellisuuden sekä rintaruokinnan merkityksen. Ensimmäiset suomeksi kirjoitetut lääketieteelliset teokset laati Rantsilan kappalainen Chrustfrid Ganader. Teokset olivat vuonna 1788 julkaistu Maanmiehen huone- ja koti-aptheeki sekä myöhemmin julkaistu Eläinten tautikirja.
Maanviljelysoppaat olivat aikakaudelle tyypillisiä tietokirjoja; esimerkiksi Asikkalan kappalainen Axell Laurell julkaisi vuonna 1773 teoksen Lyhykäinen kirjoitus potatoesten eli maan päronäin wiljelemisestä, säilyttämisestä ja hyödytyxestä huonen hallituxesa. Vuonna 1778 puolestaan ilmestyi Mikkelin kirkkoherran suomennos laamanni Fredric Mozeliuksen teoksesta Neuwo Maan Wiljelemisestä Yhteiselle Kansalle.
Daniel Djurbergin teos Geografia alkavillen esitteli ensimmäisenä julkaisuna suomeksi löytöretkiä. Muun muassa Sakari Topeliuksen kerrotaan opiskelleen kirjaa.
Lukutaitoisten määrän kasvaessa kansalaiset alkoivat suomentaa kirjoja, myös luterilaisten kieltämiä ja sensuroituja teoksia, kuten mystiikkaa. Itseoppinut ilmajokelainen räätäli Samuel Rinta-Nikkola totesikin vuonna 1804 ensimmäisen käännöstyönsä esipuheessa: ”Sillä se, ioka ei harjoita lukemista, ia kuitengin halaiaa tietoa, hänen täytyy aina kysellä, ia olla tytyväisen, ios hän saa toden eli walhen vastaukseksi,. Tiedon kautta tullan enämminb sisälle korkiaan maailmaan kuin koiriain waatetten kautta.”
1900-luvun alussa vaikutti puolestaan heikohkosti suomen kieltä itse taitanut taiteilija, kirjailija ja kielimies Georg Sigurd Wettenhovi-Aspa, jonka pseudotieteellisten väitteiden mukaan kaikki sivistys olikin lähtöisin Suomesta. Vaikka Wettenhovi-Aspan sananselitysteoriat olivat mielikuvituksellisia, ovat ne omalla tavallaan viihdyttäviä, esimerkkeinä vaikkapa paikannimet Venetsia = Venesija, Honolulu = Huonoluulo ja Pariisi = Parisaaret.
Aleksis Kiven myötä rakentui myytti suomalaisen kaunokirjallisuuden synnystä ja kuin sankarillisesti täysin tyhjästä nousseesta suomen kielestä. Tämän seurauksessa maassamme on vallinnut tietosanakirjoja lukuun ottamatta suuntaus, joka on systemaattisesti vähätellyt tietokirjallisuutta. Kuitenkin voidaan todeta, että suomenkielinen kirjallisuus alkoi nimenomaan tietokirjallisuudesta.
Vuonna 1972 varsinaisten tietokirjojen tekeminen käytännössä lakkasi Suomessa Otavan ja WSOY:n lopetettua niiden kustantamisen. Viimeisiä suomenkielisiä tietokirjoja, joissa kehitettiin suomenkielisiä termejä systemaattisesti, on vuonna 1992 julkaistu Otavan lintutieto: maailman linnut. Christopher M. Perrinsin päätoimittaman teoksen suomensivat Juhani Lokki, Hannu Jännes ja Pekka J. Nikander. Kirjaan suomennettiin ja luotiin nimet tuhansille lintulajeille.
Pietiläinen korosti olevan tärkeää, että tietokirjallisuutta julkaistaan myös suomeksi, jotta tieto ei jää eliitin yksinoikeudeksi. Tämä totuus ymmärrettiin jo 1600-luvulla. Yhteiskuntamme ei kuitenkaan tue tietokirjallisuuden kääntämistä ja julkaisemista. Suuret kustantajat julkaisevat teoksia, joilla on varma tuhansien potentiaalisten ostajien kohderyhmä, joten tietokirjallisuus jää niillä lähinnä keittokirjoihin. Matematiikkaa, tekniikkaa ja yleisesti tiedettä eivät suuret kustantajat ole kiinnostuneita enää suomeksi julkaisemaan.
Nykyinen suuntaus, jossa suomenkielinen luennoitsija opettaa englanniksi myös yksinomaan suomenkielisiä opiskelijoita koettiin vilkkaassa keskustelussa lähinnä itsetehostukseksi, josta ei ole varsinaista hyötyä. Myös englanninkieliset opinnäytetyöt aloilla, joilta ei suuntauduta kansainvälisiin tehtäviin, koettiin oman kielen turhaksi halveksimiseksi. Suomi on kuitenkin melkoisen rikas kieli: kyllä meiltä sanoja ja termejä löytyisi, jos vain vaivauduttaisiin näkemään hieman vaivaa.
Keskustelutilaisuudessa todettiin kuitenkin, ettei peli ole vielä täysin menetetty. Esimerkiksi hyvää sanastotyötä tekevät nykyisin biologit ja tilastotieteilijät. Myös Sanastokeskus ry on kutsunut koolle Tietotekniikan termitalkoot.
Tilaisuudessa todettiin, ettei sanastotyö ole nykyisellään systemaattinen yhteiskunnan ponnistus, vaan yksittäisten toimijoiden omalla riskillään tekemää työtä. Suomenkielisiä perusoppikirjoja ei enää ole olemassakaan monella alalla. Yhteinen toive olikin, että tiede- ja kulttuuriministeri kiinnostuisi asian tilasta ja suuntaisi voimavaroja siihen, että tietokirjallisuuden ja sanastotyön merkitys sekä ymmärrettäisiin että resursoitaisiin.
Keskustelu- ja esitelmätilaisuus avasi Pilkusta asiaa -luentotilaisuuksien sarjan, jonka ydinteemana on rakkaus suomen kieleen ja tekniikkaan. Pilkusta asiaa 1 osoitti tekniikan akateemisten joukosta löytyvän jäsenkuntaa, joille suomenkielinen tietokirjallisuus ja terminologia on sydämen asia.