Yliopistojen valmistujaisissa tuoreet diplomi-insinöörit sekä tekniikan tohtorit ja kandidaatit saavat tutkintotodistuksensa. Palkitseviksi tilaisuudet tekee se, että puhujapöntön takaa näen ne kymmenet kirkkaat silmäparit, joissa loistaa tulevaisuuden tekemisen intohimo ja palo.
Valmistumistilaisuuksissa unohtuu koko valtava työmäärä, joka tutkinnon eteen on tehty. Tuossa hetkessä unohtuvat tenttiin valmistautumisessa valvotut yöt, viime tingassa palautetut harjoitustyöt ja ne tuskaisat hetket, jolloin ei mitenkään voinut ymmärtää, miten vaikean laskutoimituksen voisi suorittaa tai käsillä olevan ongelman ratkaista.
Puheeni on tilaisuuden lopussa, kun todistukset on jaettu, dekaani tai rehtori on puhunut ja vastavalmistuneenkin puhe on kuultu. Vastavalmistunut kertoo usein opiskelijayhteisön merkityksestä ja voimasta, siitä, miten yhteisö on auttanut opiskeluvuosien aikana kasvamaan ja yliopiston opettajat oppimaan.
Joskus vastavalmistuneilla on noissa tilaisuuksissa kiire eteenpäin. Kiire juhlimaan ystävien ja perheen kanssa. Erään kerran, kun tilaisuuden lopussa kuulutettiin, että seuraavana vuorossa on TEKin puhe, takaani kuului vaimeana nuoren naisen tuskastunut ääni: ”Voi ei.”
Ymmärrän hyvin, että vastavalmistuneen mieli kaipaa jo maailmalle, elämään, soveltamaan osaamistaan työelämässä ja muuttamaan maailmaa. Puheessani haluan kuitenkin muistuttaa siitä, että vastavalmistuneilla on yhteiskunnan rakentajina suuri valta, mutta myös vastuu. Tekniikan akateemisten kunniasääntö kehottaa ottamaan kaikessa työssä huomioon kestävän kehityksen vaatimukset ja olemaan työssä lahjomaton ja rehellinen. Se kannustaa kartuttamaan omaa ammattitaitoa ja vahvistamaan henkistä kasvua.
Toivotan kaikille vastavalmistuneille menestystä työelämässä. Muistakaa myös olla itsellenne armollisia.
