Teekkarit vaihtoivat salongit sinfonioihin

Vuonna 1922 Teknologföreningenin pianokvintetti ja Tekniikan Ylioppilaiden pianotrio järjestäytyivät yhdeksi orkesteriksi Polyteknillisen yhdistyksen 50-vuotisjuhliin. Nyt Polyteknikkojen Orkesteri (PO) on vanhin suomalainen akateeminen opiskelijaorkesteri.

Soittajat ennen ja nyt

Alkuvaiheessa Polyteknikkojen Orkesteri oli noin 15–20 soittajan salonkiorkesteri. Soittajaksi sai tulla ilman orkesterikokemusta. Vaikka soittajien taso oli vaihteleva, oli orkesteriin liittyvällä hyvä olla joku haju soittotaidosta.

PO:n harjoituspaikka oli Lönnrotinkadun ylioppilaskuntatalo Poli. Orkesteri soitti lähinnä tanssimusiikkia. Kokoonpanoon kuuluivat jouset sekä piano ja vaihtelevasti puhaltimet.

Ensimmäiset naiset tulivat orkesteriin sotavuosina, kun miessoittajista oli pulaa. Varsinaiseksi jäseneksi ensimmäinen nainen liittyi vuonna 1955.

Orkesterin koko kasvoi tasaisesti ja siihen liittyvien soittajien tekninen osaaminen parani. Osaamisen tason nousu johtui osittain konservatoriolaitosten ja musiikkiopistojen kehittymisestä Suomessa. PO:n 75-vuotishistoriikki kertoo, että opistotaustaiset soittajat hallitsivat yleensä vain joko pianon tai viulun. PO ryhtyi kasvattamaan pianisteista ja viulisteista muiden tarvittavien soittimien soittajia. PO kustansi soittotunnit ja alkoi saada riveihinsä esimerkiksi oboisteja, fagotisteja ja pasunisteja.

Jos orkesteriin liittyvillä ei ollut varaa omaan instrumentiin, PO tuli hätiin. Orkesterilla oli varastossaan vanhoja instrumentteja ja joskus orkesteri myös kustansi uuden instrumentin oston.

Nykyään Polyteknikkojen Orkesteri on noin sadan hengen täysimittainen sinfoniaorkesteri ja yksi Suomen suurimmista orkestereista. Se toimii Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan yhteydessä. Soittajat ovat pääasiassa Aalto-yliopiston opiskelijoita, mutta soittajakunta on poikkitieteellisempää ja kansainvälisempää kuin ennen. Mukana on myös jo valmistuneita, sillä pelkästään opiskelijoista ei saataisi koottua kaikki soittimet sisältävää täysimittaista sinfoniaorkesteria. PO toimii pitkälti englanniksi ja joka kaudella toimintaan osallistuu myös vaihto-opiskelijoita.

Ensimmäisiin harjoituksiin saa tulla kuka vain, soittokoetta ei ole.

– Kuka vaan voi liittyä, ei tarvitse olla opiskelija tai yhteydessä Aalto-yliopistoon. Ekoissa treeneissä annamme uudelle soittajalle nuotit ja hän voi itse arvioida, vaikuttaako orkesterimme taso sopivalta. Soitamme ammattiorkestereiden kappaleita, jotka ovat teknisesti vaativia, PO:n kontrabasisti Johanna Rantanen kertoo.

Kun uudet fuksit aloittavat Aalto-yliopistossa, Polyteknikkojen Orkesteri saa yleensä noin 5–15 uutta jäsentä.

– Ekoissa treeneissä uusien määrä on kaksinkertainen. Ihmiset tulevat kokeilemaan, minkälainen taso meillä on. Meillä on tavoite, että ohjelmistossamme on sekä helpompaa että vaikeampaa osuutta, jotta jokaiselle löytyisi jotakin sopivaa soitettavaa, fagottia soittava orkesterin puheenjohtaja Lauri Lehtimäki kertoo.

Toisin kuin ammattiorkesterissa, Polyteknikkojen Orkesteriin saattaa liittyä kerralla esimerkiksi useampi pasuunan soittaja – tai ei ainuttakaan.

– Toimintamme vaatii tietyt soittimet. Jousiin mahtuu paljon väkeä. Yleensä saamme myös paljon huilun ja klarinetin soittajia. Kontrabasson soittajista sen sijaan on yleensä aina pulaa. Tällä kertaa tosin bassoja on ennätyksellisen paljon ja 100-vuotisjuhlakonsertissa nähdään todennäköisesti historiallinen kymmenen basson sektio, viulusta kontrabassoon vaihtanut Rantanen kertoo.

Orkesterissa ei ole ikärajaa. Mukana on fuksien lisäksi pidempään mukana olleita. Esimerkiksi viulisti Tapio ”Tassu” Takala on tähän mennessä ollut mukana 50 vuotta. Hän jäi hiljattain eläkkeelle Aalto-yliopiston professuurista, mutta jatkaa edelleen PO:ssa.

Ohjelmisto ennen ja nyt

Polyteknikkojen Orkesterin ohjelmisto on alusta alkaen ollut melko kunnianhimoinen. Aluksi orkesteri keskittyi tanssimusiikkiin, mutta ensimmäisiä klassisia sinfonioita se alkoi tapailla jo 1930-luvulla. Sinfoniat vakinaistivat asemansa ohjelmistossa 1950-luvulla.

1970-luvun loppuun mennessä ohjelmiston rungon muodostivat wieniläisklassikot. Lisäksi ohjelmistossa oli usein muun muassa Brucknerin, Prokofjevin, Sibeliuksen ja Tsaikovskin sinfonioita.

Nykyään PO soittaa pääosin klassista orkesterimusiikkia, joka painottuu 1800-luvun ja 1900-luvun alun musiikkiin.

– Myöhäisromantiikkaa ja varhaista nykymusiikkia on tullut soitettua paljon. Samoin venäläistä kansallisromantiikkaa. Viime aikoina olemme kokeilleet myös kevyempää musiikkia, Lehtimäki kertoo. Hän on soittanut orkesterissa noin kymmenen vuotta.

Lehtimäen mukaan ohjelmistovalinnoissa pitää ottaa monta asiaa huomioon. Mukana pitää olla haastetta, jotta soittajat jaksavat pysyä motivoituneina koko kauden. Toisaalta ohjelmisto ei saa olla liian vaikea, jotta kiireiset ja aloittelevat soittajat eivät tipahda kyydistä. Lisäksi ohjelmisto täytyy suunnitella niin, että kaikille mukaan haluaville soittimille löytyy soitettavaa.

Klassisen ohjelmiston lisäksi PO:n vuosikelloon kuuluu kevyempääkin ohjelmistoa. PO on järjestänyt esimerkiksi perinteikkään vappumatinea Waputtimen Vanhalla Polilla jo vuodesta 1928. PO:n lisäksi konserttitanssiaisissa soittaa espoolainen teekkaripalokuntaorkesteri Retuperän WBK.

Video on kuvattu Espoossa 9.4.2016. Kapellimestarina on Andreas Vogelsberger.

Kapellimestarit

Polyteknikkojen Orkesteri on ollut hyvä oppimismahdollisuus kapellimestareille. Orkesterin historiikin mukaan ilo ja hyöty on ollut niin kapellimestarin kuin ammattilaisen ohjaukseen päässeen orkesterin.

PO:n ensimmäisen konsertin vuonna 1923 johti Eero Saari. Seuraavaksi kapellimestariksi tuli Eero Koskimies, joka johti orkesteria vuodet 1923–35. Sittemmin PO:ta ovat vuosien varrella johtaneet muun muassa Jorma Panula, Atso Almila, Sakari Oramo ja Eva Ollikainen. Nyt orkesteria johtaa ranskalaissyntyinen James Kahane.

Teekkarihenki

Vaikka Polyteknikkojen Orkesterissa eivät enää soita pelkät polyteknikot, teekkarihenki elää ja voi hyvin, kertovat Johanna Rantanen ja Lauri Lehtimäki.

– Teekkarius on läsnä edelleen. Keksimme uutta pilke silmäkulmassa, Rantanen sanoo.

Hän on opiskellut Aalto-yliopistossa informaatioverkostoja ja työskentelee nykyään RELEX Solutionsilla.

– Soittaminen tukee opiskelua. Soittamisessa oppii keskittymiskykyä ja pitkäjänteisyyttä. Nykyään soittaminen toimii hyvänä vastapainona työskentelylle. Treeneissä on pakko sulkea muut asiat mielestä ja keskittyä, hän kuvailee.

Lehtimäki työskentelee Devecto Oy:ssa. Hän kokee, että sekä soittamisessa että diplomi-insinöörin työssä tarvitaan luovuutta ja kykyä oppia uutta.

– Orkesterissa tarvitaan kuitenkin erilaista heittäytymistä kuin työelämässä. Orkesterissa myös verkostoituu laaja-alaisemmin kuin töiden parissa.

Lähde: Polyteknikkojen Orkesterin 75-vuotishistoriikki (Vammalan Kirjapaino Oy, 1997).