Tekniikan yhteishenkeä luomassa
Siirtyminen uuteen yliopistoon herättää tamperelaisessa tekniikan alan korkeakouluväessä sekä innostusta että epävarmuutta.
– Onko täällä yhteään tekniikan ihmistä, tilaisuuden fasilitaattori huikkaa esitystekniikan pykiessä.
Yleisö remahtaa nauramaan. Salillinen tamperelaisia tekniikan alan korkeakouluyhteisön jäseniä on kokoontunut tutustumaan ja luomaan yhteishenkeä. Joukossa on teekkareita, ammattikorkeakouluopiskelijoita, tutkijoita, opettajia ja opetuksen kehittäjiä.
Uuden tamperelaisen yliopiston luomisessa on ollut ylä- ja alamäkiä. Nyt päätökset on tehty, talouden, tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimus laittavat hynttyyt yhteen. Uusi neljänkymmenen tuhannen ihmisen korkeakouluyhteisö aloittaa vuoden 2019 alussa nimellä Tampereen yliopisto.
Tällaiset tapahtumat valavat uskoa uuden yhteisön luomiseen.
Tunnelma Hotelli Ilveksessä on odottavan utelias. Helsingin muotoilujohtaja Anne Stenroos valaa avauspuheenvuorossaan uskoa poikkitieteellisyyteen ja ennakkoluulottomuuteen.
– Yritykset tarvitsevat monialaisia osaajia. Tämän takia T3 menee nappiin. Tekniikan alan ja muiden alojen raja on monella tavalla häviämässä, Stenroos väittää.
Porukka jaetaan pienryhmiin ja innostunut puheensorina täyttää salin. Kiertävissä pienryhmissä osallistujat keräävät toisiltaan ideoita ja ratkaisuja siihen, mikä tulevassa yhteistyössä saa toiveikkaaksi ja toisaalta mikä siinä mietityttää.
– Täällä on puhuttu paljon siitä, ettei kaikkien tarvitse mahtua samaan muottiin. Voidaan olla erilaisia ja luoda siitä uuden yliopiston vahvuutta. Rajoja on hyvä rikkoa jo opiskeluaikana, työelämässä tehdään kuitenkin työtä yhdessä, sanoo TTY:llä sähkötekniikka opiskeleva Samu Lampinen.
– Se mietityttää, miten käytännön asiat saadaan toimimaan ja miten hyvä kokonaisuus uudesta yliopistosta syntyy.
Lampinen uskoo, että uuden korkeakoulun synty vaikuttaa jokapäiväiseen opiskeluun.
– Olisi hyvä, jos ydinsisältö olisi edelleen omassa jutussa mutta tutkintoa voisi täydentää aiempaa paremmin.
– Tällaiset tapahtumat valavat uskoa uuden yhteisön luomiseen. Tilaisuudet joissa tavataan ja vaihdetaan ajatuksia ovat mielettömän tärkeitä, sillä väärinkäsityksiä ja rikkinäisiä puhelimia syntyy helposti. Toivottavasti nähdään, kuinka tärkeitä kasvokkain tapaamiset ovat uuden yhteistyön kannalta, Mikkonen toivoo.
Matematiikan ja tietotekniikan lehtori Pekka Kaatiala on nähnyt Tampereen ammattikorkeakoulun vaiheet valtion teknisestä oppilaitoksesta ammattikorkeakouluksi. Viimeisin vaihe oli ammattikorkeakoulujen fuusio ja nyt on edessä siirtyminen osaksi uutta korkeakoulua.
– Palkanmaksaja on muuttunut monta kertaa, Kaatiala naurahtaa.
– Uusi synnyttää uteliaisuutta, mutta myös epävarmuutta siitä mitä on edessä. Kaikki tunteet ovat läsnä uuden tilanteen suhteen. Töissä keskittyminen on arkisessa puurtamisessa, joten minulla ei ole vielä kovin yksityiskohtaista tietoa siitä mihin ollaan menossa.
– Uskon että korkeakouluyhteistyö antaa tiedonhaluisille opiskelijoille mahdollisuuksia laajentaa horisonttiaan ja edetä teoriapuolella pidemmälle. Laajempi opiskelijayhteisö ja sosiaalinen verkosto hyödyttävät heitä varmasti.
– Huolena on opetustyön arjen sujuvuus uudessa kokoonpanossa. Se miten omia vahvuuksiamme vaalitaan ja ylläpidetään. Oppilas-opettaja -rajapinta on TAMKissa mutkaton. Se on osa opetuksellista vahvuuttamme. Myös käytännönläheisyys tuo konkretiaa moniin tekniikan ilmiöihin.
Biotuote- ja prosessitekniikkaa Tampereen ammattikorkeakoulussa opiskeleva Saara Johansson tuli tilaisuuteen ilman suurempia odotuksia.
– Opiskelen tekniikan alaa ja haluan opiskella diplomi-insinöörin tutkinnon. Uuden korkeakoulun myötä saan konkreettisemman lähestymisen yliopistomaailmaan, maisteriopinnot eivät ole hyppy syvään veteen, vaan tiedän mihin olen menossa.
– On mielenkiintoista nähdä, miten opiskelijat kokevat uuden korkeakoulun omakseen. Uskon että TAMKlaisilla on tässä paljon saatavaa, valmistumme insinöörin papereilla ja saamme lisää akateemista pohjaa koulutukseemme.
– Tämä tilaisuus herätti paljon kiinnostusta, tulen jatkossa keräämään Tampere 3:sta lisää tietoa.
Tampere Technology Spirit
TEK, ILry. Tampereen Insinöörit ja Tampereen teknillinen seura kokosivat tamperelaisia tekniikan alan korkeakouluyhteisön jäseniä tutustumaan ja luomaan yhteishenkeä. Tapahtuma järjestettiin Hotelli Ilveksessä 20.9. ja siihen kutsuttiin tampereen teknillisen yliopiston ja TAMKin opiskelijat, sekä korkeakoulujen henkilökuntaa.