Heti kun Juhani Koskinen aloitti opintonsa Otaniemessä, hän liittyi Teekkarien Autokerhoon (TAK). Oli syksy 1965 ja kerho oli järjestänyt Teekkarirallye-kilpailua kymmenisen vuotta. Alkuvuodesta 1966 Koskinen pääsi jo talvisen Siuntion metsiin pitämään asiattomat tahot pois suljetulta pikataipaleelta.
– Olen pikkupojasta lähtien ollut niin sanottu automies. Vanhempani ovat muistelleet, että kun isoveljeni sanoi aikuisena kuljettavansa äitiä ja isää hevosella, minä olin vastannut, että kuljetan heitä autolla, Koskinen kertoo.
Lukuvuonna 1967–68 Koskinen oli Autokerhon sihteeri ja sai siinä roolissa hoitaakseen Teekkarirallyen palkintojen hankkimisen. Hän ideoi palkinnon, joka viittasi Otaniemeen vuonna 1966 valmistuneeseen Dipoli-rakennukseen. Dipoli toimi pitkään Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunnan ylioppilaskuntatalona.
– Dipolin nimihän viittaa Vanhaan Poliin eli Polyteknikkojen yhdistyksen taloon Lönnrotinkadulla. Di tarkoittaa kaksi ja dipoli viittaa kaksinapaisuuteen. Sen kuvio on puolestaan kuin V-kirjain, jonka yläpäissä on pallukat, Koskinen avaa.
Koskisen johdolla Autokerho päätti tehdä Teekkarirallye-palkinnoista tältä pohjalta hyvin uniikit: he teettivät hopeasepällä V:n muotoisia palkintoja. Sen lisäksi Autokerho hankki kunniapalkintoja.
– Hankimme ne kuten teekkareilla on tapana, kerjäämällä Suomen teollisuudelta. Saimme Riihimäen Lasilta design-maljakoita.
Naisille oli rallissa oma luokkansa ja myös palkinto poikkesi miesten palkinnoista. Vuonna 1951 Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta oli myynyt Paavo Nurmen patsaan pienoismalleja kerätessään rahaa teekkarikylän rakentamisen tueksi. Patsaita oli jäänyt yli, joten Autokerho päätti naisten luokassa jakaa patsaan kunniapalkintona.
– Siihen aikaan teekkariporukka oli hyvin miesvaltaista, Koskinen toteaa.
Rallissakin voi jäynätä
Koska kyseessä oli nimenomaan teekkareiden järjestämä ralli, oli Teekkarirallye-kilpailussa aina mukana huumoria. Jäynistä eli teekkareiden käytännön piloista Juhani Koskisella on antaa muutamakin esimerkki.
1960-luvun lopussa Autokerho päätti järjestää Laajalahden (tai Laajatahnan, kuten teekkarit likavetistä merenlahtea nimittivät) jäälle yhden erikoiskokeen. Jäynäosuus oli se, että erikoiskoe ajettiin autojen sijaan moottorikelkoilla, jotka Koskinen sai lainaksi kesätyöpaikastaan. Kuljettajan ja kartturin piti ajaa kelkalla merkitty rata tietyn ajoajan puitteissa.
Toinen jäynä liittyi virallisiin kilpiin ajoreitin varrella. Autokerho asetti keskelle pitkää suoraa varoituskolmion. Koska Teekkarirallye ajettiin alkuvuodesta, saattoi ajon aikana olla jo pimeää. Kuskit näkivät auton valokeilassa varoituksen ja hidastivat. Vasta kyltin kohdalla erottui sen sisältö: Otasaunaan 67 kilometriä.
– Jäynät olivat kilpailijoiden keskuudessa hyvin pidettyjä ja niistä keskusteltiin vilkkaasti Otasaunan lauteilla kilpailun päätyttyä, Koskinen kertoo.
Oikeaa rallia urut auki!
Teekkarirallye on Suomen vanhimpia rallikilpailuja. Teekkarien Autokerho järjesti sen ensimmäistä kertaa vuonna 1955. Samana vuonna aloitti myös Hankiralli. Vain Jyväskylän Suurajot eli nykyinen Secto Rally Finland on vanhempi – se alkoi vuonna 1951.
Ensimmäiset vuodet Teekkarirallye oli suunnistus- ja tarkkuusajo, jossa piti ajaa annettu reitti annetulla keskinopeudella ja ohittaa tarkastusasemat oikeaan aikaan sekunnilleen. Tuolloin kilpailu tunnettiin nimillä Otaniemen sauna-ajo ja Sinne Tänne -ajo.
Vuodesta 1958 alkaen Teekkarirallye oli niin sanotusti oikea ralli. Kilpailijoiden piti ajaa erikoiskokeet mahdollisimman nopeasti – eli urku auki, kuten Koskinen muotoilee. Rallin on voittanut vuosien varrella muun muassa Hannu Mikkola, Rauno Aaltonen ja Pauli Toivonen.
Vuonna 1970 Teekkarirallye oli virallinen SM-osakilpailu.
– Kun kisa koitti, oli kamala lumimyräkkä. Jouduimme auraamaan teitä jatkuvasti ja rallin kustannukset nousivat. Autotkin joutuivat kovaan röykytykseen reitillä, Koskinen muistelee.
Hän toimi tuolloin kilpailun apulaisjohtajana. Hän kertoo, kuinka SM-Teekkarirallyen tulosten julkaisu venyi.
– Ihmettelimme, miten aikaisemmin heikosti kestäneen merkin autot nyt kestivätkin poikkeuksellisen hyvin vaikeassa kelissä pehmenneillä teillä. Otimme pari kärkiautoa tarkastukseen Autokerhon tallille ja totesimme, että niiden etupään apurunkoa ja pyörien ripustusta oli vahvistettu sääntöjen vastaisesti.
Koskinen kertoo, että kyseiset autot hylättiin, mutta kolmas saman automerkin kilpa-auto pääsi karkuun ennen tarkastusta.
(Juttu takuu kuvan jälkeen.)
Koskisen aika Teekkarien Autokerhossa päättyi keväällä 1970 kun hän valmistui. Teekkarirallye jatkui vielä kolme vuotta, kunnes Autokerho ei saanut enää lupaa järjestää kilpailua. Teekkarien Autokerhon 50-vuotishistoriikin mukaan yksi syy oli Autourheilun Kansallisen Kilpailulautakunnan näkemys.
– Kansan ralli-innostuksen vuoksi AKK päätti antaa kilpailujen järjestämisluvat mieluummin maakuntiin eri autokerhoille kuin pääkaupunkiseudulle teekkareille, jotka tulevat eri puolilta maata, Koskinen sanoo.
Autouralle
Juhani Koskinen opiskeli Otaniemessä alun perin koneinsinööriosaston konstruktiolinjalla, jossa yhtenä vapaaehtoisena aineena oli autotekniikka, mutta kun syksyllä 1968 Teknillinen korkeakoulu perusti autotekniikan linjan, Koskinen vaihtoi siihen.
– Meitä vaihtajia oli seitsemän neljännen kurssin konstruktööriä, jotka olimme kaikki Teekkarien Autokerhon jäseniä ja Teekkarirallyen toimitsijoita. Luimme yhdessä lukuvuodessa autotekniikan linjan kolmannen ja neljännen vuosikurssin opetusohjelman samalla, kun apulaisprofessori Antti Saarialho teki luentosarjaansa testaten sitä meillä. Valmistumisen jälkeen sijoituimme töihin autoalan yrityksiin, liikenneministeriöön ja teollisuuteen.
Koskisen periaatteena on ollut, että hän ajaa vain autoja, joiden valmistajan palveluksessa hän on ollut: Ford, Saab, Peugeot/Citroën (Talbot), Opel tai Porsche.
– Mutta Porsche ei ole perheauto ja minulla on kesämökki, niin tarvitsen farmarin.
Koskinen kertoo, että hän on saanut elämänsä aikana ajaa niin erikoisia autoja niin paljon, että hänen nykyautonsa on ”ihan tavanomainen” Peugeot-farmari. Tai oikeastaan hänellä on niitä kaksi: toinen vuosimallia 2002 ja toinen 2004.
– Autoinsinöörinä osaan itse huoltaa ja korjata niitä, ja minulla on tarvittavat työkalut. Toinen on aina ajossa ja toinen varalla. Molemmilla olen ajanut noin 225 000 kilometriä. Ovat ne jo sen ikäisiä, että toisella silmällä vilkuilen jo hybridiautoja.
Tutustu: Teekkarien Autokerhon 50-vuotishistoriikki on luettavissa verkossa.
